Oletko viillellyt itseäsi?

nainen, 29v, ei mielenterveysongelmia

kauhistuttaa kaikki terävät esineet ja ajatuskin haavast saa voimaan huonosti.

teini-ikäisenä. Kerran viilsin kännissä vahingossa tosi syvälle ja haavaan jouduttiin laittamaan tikit. Kukaan ei edes ensiavussa kysellyt mitään, vaikka olin alaikäinen ja tajuttomassa kännissä.



Nyt on käsivarsissa arpia, mutta ei ne hävetä. Se oli aikoinaan keino purkaa suurta ahdistusta ja pahaaoloa.

olisinko ollut parikymppinen tuolloin. Sydänsuru tuntui niin raastavalta, että salaa raaputin, en siis viillellyt, käsivarrestani ihoa pois. Jälkeenpäin olen ihmetellyt tuota tekoani. Ehkä se oli juurikin keino purkaa pahaa oloa. Eli tavallaan ymmärrän mistä on kyse kun nuori ihminen viiltelee itseään.

Tuon yhden ainoan kerran jälkeen en ole enää satuttanut itseäni.

ei tulis mieleenkään vetää ranteita auki, koska ei siinä ole mitään järkeä.

ihan kummallinen ilmiö, joka ei ole koskaan edes pälkähtäänyt mieleen. En ymmärrä ollenkaan.

Miten kehtaat

Sairastin silloin vaikeaa masennusta. Nyt on sitten käsivarret ja ranteet täynnä arpia.

sairastanut mt-vaivoja. Sisareni on, mutta hän ei onneksi viillellyt.

ei ole mitään mt-vaivoja. Mutta pahaan oloon se on helpottanut. Ei ole arpia jäänyt.

Olen. Kaikki on päällisin puolin hyvin (liiankin), mutta silti joskus ahdistaa alkoholin vaikutuksen alaisena. Täytyy vaan piilotella jälkiä ettei mun miehen bättre folk ystävät ala ihmettelemään.

Mutta liika herkuttelulla olen kyllä endorfiinini hankkinut ja se näkyy läskeinä

ei ole mitään mt-vaivoja. Mutta pahaan oloon se on helpottanut. Ei ole arpia jäänyt.

henkisesti tervettä ole.

Ensimmäiset kerrat teininä ja uudelleen noin 35 vuotiaana itsetuhoisen masennuksen aikana. Käsivarret ja reidet on karun näköiset :-( En enää jaksa hävetä mutta huomaan kyllä kuinka ihmiset tuijottavat kesällä kun olen t-paidassa..

se ajatusketju menee? Mulle ei ole koskaan tullut edes mieleen, vaikka kuinka olisi elämä potkinut. Olen kyllä itkenyt, surrut ja ollut todella "rikki", mutta viiltely ei ole tullut mieleen saati ajatus sen helpottavuudesta.

Ekat kerrat oli sellaista kokeilua kännissä. Lopulta meni siihen että olo oli selvänäkin sellanen kauheen tukala, jos ei päässy viilteleen. Viiltelyn jälkeen olo oli ihanan kevyt. Vaikee päästä eroon mutta onenksi mä pääsin.

se ajatusketju menee? Mulle ei ole koskaan tullut edes mieleen, vaikka kuinka olisi elämä potkinut. Olen kyllä itkenyt, surrut ja ollut todella "rikki", mutta viiltely ei ole tullut mieleen saati ajatus sen helpottavuudesta.

se ajatusketju menee? Mulle ei ole koskaan tullut edes mieleen, vaikka kuinka olisi elämä potkinut. Olen kyllä itkenyt, surrut ja ollut todella "rikki", mutta viiltely ei ole tullut mieleen saati ajatus sen helpottavuudesta.

Ainakin itse tunsin olevani silloin masennuksen aikana tavallaan turta. Tein asioita, koska oli pakko (siis tarkoitan ihan normaaleja rutiineja). Viiltely toi helpotuksen. Kipu kertoi, että yhä edelleen olen elossa, olen tunteva.

Tosiaan, vähän hankala selittää, kun se masennusaika meni muutenkin aika sumussa.

saa hetkeksi sen ahdistuksen pois. Vaikeahan sitä on tajuta, jos ei ole kokenut, mutta ei sitä silti tarvitse kauhistella ja leimata mt-ongelmaiseksi.

olen saanut paperiviiltoja usein ja olen myöskin viiltänyt veitsellä sormeen muutamia kertoja. ei se kivaa ole ja tulee paha mieli ja veren näkeminen inhottaa. yritän vältellä tilanteita joissa saattaisin viiltää itseäni en esimerkiksi osta ikinä enää tölkeissä elintarvikkeita koska ne ovat vaarallisia.

kärsin mt-ongelmista, monenlaista tapahtui perheessäni ja rankka nuoruus :)

Nykyisin olen kyllä ihan normaali perheenäiti, joka käy töissä ja hoitaa asiansa, koulut sain käytyä, ihan hyvä työ, tavallinen keskinkertainen elämä, kun nuoruudesta selvisin läpi.



Toisaalta monesta muusta olen selvinnyt sitten aikuisiällä helpommin, kuin moni muu. Joten kaitpa sen kivun läpi kasvoi aikuiseksi. Toisilla vaan asiat menee kurjasti. Onneksi pääsin kiinni elämään. :)