Vaikeimmin hyväksyttävä asia

raskausarvet on minullakin, kaksoset ovat siellä pesää pitänyt melkein 9 kk ja ei ollut oma nahkani nitä hyyberjoustavaa, jos mun mies sanoisi ettei halua minua enää koska minulla on raskausarvet antaisin 2 vaihtoehtoa, jos haluaa olla minun kanssa maksakoon 5000 euron vatsankorjausleikkauksen tai painelkoot sinne minne päivä ei paista, jos minä hänen lapsensa maailmaan kannan niin luulisi myös ymmärtävän että muutokset minussa johtuu myös hänestä... kauanko synnytyksestäsi on? itse sain kaksoseni 7 vuotta sitten, arvet ovat haalenneet tosi paljon enemmän vaivaa venynyt nahka, sekään ei ole paha, mutta kun itse niistä päähänpinttymän ottaa niin nehän saa näyttämään ihan hirveiltä!

Mikä on ollut Sinun sukupuolielämässäsi vaikein tai haastavin asia, jonka olet kuitenkin lopulta hyväksynyt? Meidän suhteessa tällainen kasvun paikka on ollut miehen pahasta diabeteksestä johtuvat erektio-ongelmat, jotka ovat pakottaneet opettelemaan koko yhteisen seksuaalisuuden uudelleen. Asia on ollut ajoittain todella vaikea, mutta olen äärettömän onnellinen, kun olemme yhdessä jaksaneet.

En saa tyydytystä miehestäni. Vaihtoehtoja on kaksi...vika on joko minussa tai hänessä. Masentavaa

Siis oikeasti miehenne eivät halua teitä raskausarpien takia? Omaa miestäni ne eivät ole ikinä häirinneet eikä rintojen muutoksetkaan. Eivätkä rakastajaanikaan. Lapsia kuitenkin useampi.



Minusta haastavinta on se, että oma mies on niin rumaksi lihonnut, että en halua häntä. Myös väkivaltaa ja muuta ongelmaa taustalla, jotka vaikuttavat. Seksuaaliset halut on oikeasti valtavat ja vaikeaa on, kun joutuu toiselle valehtelemaan ettei tee mieli tai en syty kun ongelma on vain hänen kanssaan, kaiketi. Tämä tuntuu tosi pahasta itsestänikin, mutta ei tunteilleen ja haluilleen mitään voi...

Tuo on tosi paha juttu. Miehelle tuli krooninen eturauhastulehdus ja aina talviajaksi lääkitys. Sen myötä mies on ihan haluton ja haiseekin vanhalle ukolle vaikka on vasta 37v. Ei halua mua, torjuu pienetkin läheisyyden kaipuut, hyvä jos kerran viikossa saa. Ja meillä kun on ollut niin tulinen ja todella hyvä seksielämä ja nyt tuo on tullut tollaseksi "vanhukseksi". Itse tunnen olevani erittäin seksuaalinen ja haluan intohimoista seksiä. Haaveilen vieraasta miehestä ja jopa avioerosta.

raskausarvet on minullakin, kaksoset ovat siellä pesää pitänyt melkein 9 kk ja ei ollut oma nahkani nitä hyyberjoustavaa, jos mun mies sanoisi ettei halua minua enää koska minulla on raskausarvet antaisin 2 vaihtoehtoa, jos haluaa olla minun kanssa maksakoon 5000 euron vatsankorjausleikkauksen tai painelkoot sinne minne päivä ei paista, jos minä hänen lapsensa maailmaan kannan niin luulisi myös ymmärtävän että muutokset minussa johtuu myös hänestä... kauanko synnytyksestäsi on? itse sain kaksoseni 7 vuotta sitten, arvet ovat haalenneet tosi paljon enemmän vaivaa venynyt nahka, sekään ei ole paha, mutta kun itse niistä päähänpinttymän ottaa niin nehän saa näyttämään ihan hirveiltä!

Esikoiseni syntymästä tulee tänä vuonna 12 vuotta, ja käytännössä kaikki arvet ovat tästä raskaudesta peräisin. Hän oli suurin vauvoistani, ainoa joka viihtyi kohdussa edes lasketun ajan tienoille, muut ovat tulleet viikosta kolmeen viikkoon etuajassa ja olleet normaalikokoisia. Ovat arvet haalenneet toki, eivät enää helota violetteina kuten vielä 10 vuotta sitten, mutta kyllä ne näkyvät erittäin selvästi ja kauas. Koko vatsanahka on venynyt ja arvet erottuvat sellaisina rösöisinä alueina. Tätä ei voi edes korjata täysin - venynyttä ihoa voi kyllä poistaa, mutta arpista aluetta on myös ei-venyneellä iholla, eikä kaikkea ihoa voi kuitenkaan poistaa.

Tuntuisi sekin hölmöltä syyltä ottaa ero, ainakin minusta itsestäni, että on liikaa raskausarpia. Ajattelen, että jos minä ja mieheni joskus eroamme, syyn tulisi olla sellainen (siis mikäli minä haluan eron), jonka voin kertoa lapsilleni ja vaikka jokaiselle vastaantulijalle ilman, että se herättää kummasteluja. "Äiti otti eron isistä koska isi ei tykkää äidin raskausarvista." Kuulostaa tosi hyvältä syyltä... Eihän mies sille mitään voi, että hänestä arpeni ovat rumat, ei siinä mikään erouhkailu yhtään mitään auta. Hän on sentään rehellinen.

Tuntuisi sekin hölmöltä syyltä ottaa ero, ainakin minusta itsestäni, että on liikaa raskausarpia. Ajattelen, että jos minä ja mieheni joskus eroamme, syyn tulisi olla sellainen (siis mikäli minä haluan eron), jonka voin kertoa lapsilleni ja vaikka jokaiselle vastaantulijalle ilman, että se herättää kummasteluja. "Äiti otti eron isistä koska isi ei tykkää äidin raskausarvista." Kuulostaa tosi hyvältä syyltä... Eihän mies sille mitään voi, että hänestä arpeni ovat rumat, ei siinä mikään erouhkailu yhtään mitään auta. Hän on sentään rehellinen.

Perusasiahan on, että kehomme kantaa jälkiä tästä eletystä elämästä, ikäännymme ja sairastamme. Muutoksia on välillä vaikea hyväksyä ja se vaatii toisinaan pitkääkin surutyötä. Minulle alapään räjähtäminen ja rintojen lässähtäminen olivat kauhun paikka. En voi edes kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos mies ei olisi minua uusine muotoineni hyväksynyt. Aikuinen ihminen osaa erottaa toden fantasiasta ja rakkauden toisen ihmisen esineellistämisestä. Mahdolliset muutokset ja leikkaukset pitää tehdä vain ja ainoastaan oman hyvinvoinnin vuoksi, muuten niihinkin liittyy riittämättömyyden painolasti.

Minä sisuunnuin kehoni alennustilasta ja aloin trimmaamaan sitä ihan kunnonkohotusmielessä, treenasin pyllyä korvatakseni lurpahtaneet rinnat. Sain hyvän kunnon ja vahvan kehon.Lopulta korjautin alapään repeämät ja tuunasin vähän tissejäkin. Raskausarpia ei saa pois, mutta sinussa on varmasti miljoona muuta puolta, mitä vahvistaa. Ala katsoa kehoasi omin silmin, miehen fantasioihin et varmaan pysty vastaamaan, mutta keskity omiin unelmiisi ja tee se mitä haluat ja pystyt.

N35

2, itse en todellakaan katselisi vieraissa hyppivää äijää. Eron syy ei ole arvet, vaan idiootti mies. Eipä arvet ole mikään este rakkaudelle ja onnelliselle, uskolliselle parisuhteelle. Älä ole enää kynnysmattona miehellesi!

Lainaus kakkosen vastauksesta:

"Tuntuisi sekin hölmöltä syyltä ottaa ero, ainakin minusta itsestäni, että on liikaa raskausarpia. Ajattelen, että jos minä ja mieheni joskus eroamme, syyn tulisi olla sellainen (siis mikäli minä haluan eron), jonka voin kertoa lapsilleni ja vaikka jokaiselle vastaantulijalle ilman, että se herättää kummasteluja. "Äiti otti eron isistä koska isi ei tykkää äidin raskausarvista." Kuulostaa tosi hyvältä syyltä... Eihän mies sille mitään voi, että hänestä arpeni ovat rumat, ei siinä mikään erouhkailu yhtään mitään auta. Hän on sentään rehellinen."



Jos päätyisit eroon (mikä minusta on tuossa tilanteessanne aika ymmärrettävää, jos mies ei kasva aikuiseksi ja ette pääse hyvään pariterapiaan), kertoisin todellakin kaikille kyselijöille eron syyn juuri kuten se on: Isi kuvittelee olevansa oikeutettu toisiin naisiin äidin raskausarpien vuoksi". Eihän ne arvet itsessään ole syy, ainakaan sinulle eroon. Ne ovat miehellesi tekosyy, jotain josta syyttää sinua, jotain, jolle sinä et edes voi mitään. Näin ollen kätevä keppihevonen miehellesi sikailla.

Ei kuule, eihän tuo vetele. Ei aikuinen mies voi noin käyttäytyä. Tai näköjään voi, mutta sinä et saa antaa sen kohdella itseäsi noin!



Laita se nulikka selkä seinää vasten, ja jos hän todellakin on noin infantiili (eikä vain hae jännitystä elämäänsä ja "lupaa" toteuttaa fantasioitaan), eroa ja nopeasti.



Jos jäät kuuntelemaan tuota haukkumistasi ja katsemelaan nöyryyttämistäsi, on itsetuntosi tuhottu mitä pikimmin.



Toivon sinulle voimia ihan oikeasti voimia, jotta voisit toimia itsesi pelastamiseksi!

ja jostain hemmetin pimeestä paikasta!!!!!!

mutta opettele ensin tekemään se itse ja haali vaikka kunnon känni ja opeta miehesi tekemään se! kukaan ei voi tietää jos ei puhu!!

Ekakerran jälkeen haukkui alapääni löysäksi ja epäili etten ole mikään neitsyt (vaikka silloin olin). Sitten vinoili aina rinnoistani että hänelläkin on isommat. Raskauksien jälkeen haukkui läskiksi. Ei ole koskaan halunnut katsoa mua rakastellessaan. Enimmäkseen ollaan "rakasteltu" niin että äijä makaa selällään tyyny naamalla ja minä "hoitelen" hänet. Jos on itse päällä, hänellä ei meinaa ollenkaan seisoa. Tunnen itseni suoraan sanottuna huoraksi maatessani hänen kanssaan. Ikinä en ole orkkua hänen kanssaan saanut. No en ole itse asiassa enää kahteen vuoteen maannutkaan. Koko ajan haaveilen hyvästä seksistä jonkun muun kanssa.

Eipä tuossa tilanteessa voi syyttää ketään muuta kuin sitä, joka näkyy peilissä, buhohohoo

Mutta jos lasketaan mikä on miehen (ex) vikaa niin oli kova pala kun mies toisen lapsen syntymän jälkeen painosti todella paljon seksiin. Olin kiimainen koko raskausajan mutta miehelle ei kelvannut - oli ihastunut työkaveriinsa. (oli seksiä raskausaikana mutta ehkä kerran kuussa). Kotiuduin sairaalasta kaksi päivää synnytyksen jälkeen ja heti alkoi painostus. Ja nimenomaan painostus yhdyntään, annoin miehelle suuseksiä normaalisti eikä missään vaiheessa joutunut olemaan viikkoa ilman. (ja on aina kehunut suuseksitaitojani eli kyse ei ollut siitä vaan että jostain syystä halusi sen yhdynnän)



Yhtenä päivänä menin sitten selälleni sängylle jalat haaralleen ja käskin miehen katsoa joko eppari on parantunut (tiesin ettei ollut, oli turvonnut ja sattui kädellä painaessa). Mies siis tiesi epparini hyvin jo etukäteen, pakotin vain katsomaan ja myötämään ääneen sen etten todellakaan ollut yhdyntä kunnossa. Mies katsoi vinottaen ja suu kääntyi inhoavaan ja halveksivaan kaareen kun sanoi ettei se ihan ole. Mutta painostus jatkui silti ja noin kahden viikon (vai aiemmin?) kuluttua synnytyksestä suostuin sitten kokeilemaan anaalia että saisin painostuksen loppumaan. (Tikit tuntuivat vielä ja leikkauskohta aristi ja sanoin miehelle suoraan ettei se välttämättä kestä vielä yhdyntää.) Otti kipeää ja alapää vihmoi vielä seuraavanakin päivänä. Minua itketti ja oli ihan raiskattu olo vaikka itsehän olin lopulta myöntynyt. Sen jälkeen en enää kertaakaan itse halunnut seksiä miehen kanssa vaan alkuun oli kerta viikossa velvollisuudesta (en halunnut tahallaan heikentää lisää jo valmiiksi kriisissä olevaa suhdetta) ja lopulta oli vain kun annoin periksi miehen painostukselle.



Oli jotenkin todella nöyryyttävää kun kipeät sukupuolielimeni olivat miehestä niin vastenmielisen näköiset ettei viitsinyt katsoa niitä mutta halusi kuitenkin panna.

Herranjumala mitä stooreja. Ei ikinä, kuunapäivänä tulisi mieleenkään suostua moiseen.



Mielummin kuolen yksinäisenä kuin alistun tuollaiseen.

Hyväksyn asian mutta en ole varma, että kuinka tästä eteenpäin. Jos mieltymykset eroavat kahdella rakastavaisella kuin yö ja päivä, onko sänkypuolella toivoa? :) On tietysti, mutta varmaan vaatii kamalasti työtä. Periksi en tahdo antaa, tämä on asia jonka vuoksi en perhettäni hajota!

Tuntuu kauhealta ja surulliselta lukea näitä viestejä, joistain mietin ovatko edes tosissaan kirjoitettuja. Vaikka olisitte naimisissa, ei teidän tarvitse antaa itseänne satutettavan! Ei miestä on parempi kuin huono mies. Todella! Meillä on vain tämä elämä ja se on lyhyt - miettikää, mitä oikeasti siltä haluatte. Ei myöskään tarvitse kärsiä sillä verukkeella, että lapsilla on isä/perhe/vanhemmat.



Seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin, rikos. Ja tuo seksiin painostus on hyväksikäyttöä, vaikka siihen itse lopulta suostuisi.



Eniten ehkä surettavat he, jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Lähtekää! Lähtekää oikeasti vielä kun pystytte. Ei kannata tuudittautua ajatukseen, että eihän se ole pitkään aikaan lyönyt, tai se on sellainen vain humalassa ja nyt on vähentänyt juomista, tai että ei siitä jäänyt jälkiä, ei tarvinnut lääkärissä käydä, oli niin vaikea tilannne, se oli vain se yksi kerta...



Väkivallalla on tapana vain raa'istua, ei vähentyä/loppua. Näin sanoivat minulle poliisitkin, jotka sain soitettua paikalle kun pelkäsin, että henki lähtee. Väkivaltaisen käytöksen välillä voi olla pitkiä aikoja, mutta se ei merkitse mitään. Itse suostuin avioliittoon (tyhmä minä!) vaikka mies oli jo käynyt käsiksi, kuristanut, olin mustelmilla ja mies löi nyrkin oven läpi. Parisuhdeterapiassa myöhemmin mies kutsui minua saastaiseksi huoraksi ja sanoi, että kai jokaisella miehellä on joskus tunne, että tekisi mieli käydä naiseen käsiksi (!!!)



Meillä meni varmaan vuosi niin, ettei mies satuttanut (fyysisesti) ja selitin itselleni, että ehkä olen suurennellut asioita päässäni (tosiasiassa vähätellyt). Sitten alkoi väkivalta. Johti lopulta pahaan tapaturmaan muiden vammojen lisäksi. Nyt on ero vireillä ja oikeudenkäynti tulossa.



Lähtekää ajoissa!

Liian paljon on naisia, jotka elävät väkivaltaisen miehen kanssa vuosia! Elämä valuu hukkaan. Sama koskee miehiä, jotka kokevat väkivaltaa naiselta, koska sellaisiakin on. Jos käyttää väkivaltaa; lyö/kuristaa/heittää lattialle ym. käyttää sitä jatkossakin.



Roikkuvilla rinnoilla tai raskausarvilla ei ole mitään merkitystä seksiin ainakaan minulle. Tärkeintä on, että nainen hyväksyy itsensä eikä "piilottele" sulojaan ja antautuu seksiin kuten on antautunut ennen fyysisiä muutoksia, mutta väkivalta tai sillä uhkaaminen on juttu, jota ei voi hyväksyä.



Ainoa oikea tapa päästä väkivallasta on ero!

Kukaan ei ole puhunut satuttamisesta tai väkivallasta!!!

Millä helvetillä käänsit asian siihen???

Seksielämä voi olla epätyydyttävää ilman, että siitä aiheutuu väkivaltaan verrattavaa vahinkoa. Vitun idiootti!

Vaikka olisitte naimisissa, ei teidän tarvitse antaa itseänne satutettavan!

Kukaan ei ole puhunut satuttamisesta tai väkivallasta!!!

Millä helvetillä käänsit asian siihen???

Seksielämä voi olla epätyydyttävää ilman, että siitä aiheutuu väkivaltaan verrattavaa vahinkoa. Vitun idiootti!

Vaikka olisitte naimisissa, ei teidän tarvitse antaa itseänne satutettavan!

Tuon oman juttuni olleen vähän väkivaltaan verrattava juttu. Ainakin se satutti sekä fyysisesti että henkisesti ja pelkäsin epparin pettävän. (Suhteessa oli henkistä väkivaltaa ja fyysisen väkivallan uhkaa muutenkin mutta se nyt ei näkynyt kirjoituksestani).

25

Se kolahti minulla sellaiseen kohtaan, että ensin ajattelin, että nyt tuli avioero. Sitten yritin suhtautua asiaan mahdollisimman neutraalisti, mutta silti asia vaivaa niin hirveästi etten tiedä, miten enää koskaan voisin tässä suhteessa olla niinkuin ennen. En varmaan voikaan, ja se siitä sitten.