Millainen äiti on lapsilla jotka ovat enempi isän perään???

Tätä asiaa on oikein tutkittukin ja todettu että isiensä kanssa paljon aikaa viettävillä tyttärillä on vahvempi itsetunto kuin niillä, joilla isä osallistuu hyvin vähän lastenhoitoon tai ei ole jopa ollenkaan läsnä lapsuudessa.

Isän rooli on tärkeä myös tytön seksuaalisen kasvamisen prosessissa. Tämä on erittäin mielenkiintoista. Tutkimuksesta kuulin lapsettomuuslääkäriltämme muutama vuosi sitten kun hän ihaili mieheni osallistumista ensimmäisen lapsen syntyessä.

Täytyy myöntää, että meillä mies on TÄYSIN tasavertainen minun kanssani. En ikinä jaa hänelle ohjeita miten toimia jos en ole kotona, en tee listoja, en laita ruokia valmiiksi. Matkoilta en juuri soittele perään enkä ojenna vääristä vaatteista tai kasvatusmenetelmistä. Onnellisia ollaan koko perhe, ei ole riitoja näistä asioista.

Tämä vaatii päättäväisyyttä ja sitä että JO SYNNYTYSLAITOKSELLA annat isän heti ottaa lapsen hoiviinsa. Tätäkin on tutkittu. Ne tapaukset, joissa isä ottaa ensimmäisten minuuttien aikana vahvan ja selkeän hoivaajan roolin, johtavat myöhemminkin tasavertaisesti jaettuun vanhemmuuteen.

Niin että marttyyriäitiys sopii unohtaa, jos mielii että lapset kasvavat tasapainoisessa perheessä, vanhempien jaettu vastuu tuottaa hyvinvointia lapsille.

Olen osan tuosta kuullutkin ja lopuista olen ihan intuitiivisesti ollut aina samaa mieltä.

Oletko jotenkin parempi silloin??

Mä olen onnellinen kun mun 3,5v. poika on melkein koko ikänsä ollut isänsä poika. Silloin kun isä kotona, saan hengähtää.

Meillä pojalla on ollut kausittain noi suosimiset, mutta kyl sen silti huomaa, että on isänsä perään enemmän.

Minä olen enemmän se komentava, sääntöjä noudattava äiti, minä olen lapselle joutunut tekemään yöhuudatukset ym. luomaan päivärytmit ja kieltämään kaiken mitä ei saa tehdä.

Mies kuskaa harrastuksiin, riehuu, "naurattaa" poikaa, vie lätkäpeleihin ja raveihin ym. Minä olen se tylsä äiti joka kieltää ja leikkii tylsillä legoilla tai palapeleillä..ja jonka aika päivisin vielä menee sisarenkin hoitoon.

Isä kun tulee kotiin, iskän kaa syödään jogurttia ja iskällä aikaa notkua sohvalla pojan kanssa..olisiko tässä joitain syitä EHKÄ miksi lapsi saattaa olla enemmän isänsä perään.

Mutta myös mies opettaa tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä, sosiaalisuutta viemällä harrastuksiin, jaksaa riehua ja leikkiä mikä vilkkaalle pojalle juuri se oikea menetelmä, vie uimaan, lukee iltasatuja, paijaa ja pussailee, herää yöllä pojan luokse jos hätä. ym. eli nykyään isäkin on läsnä, on yhtä tärkeä kuin äiti, hoitaa yhtä paljon ja haluaakin sen tehdä.

Niillä meidän mutsien ikäisillä on niin alkukantaiset käsitykset siitä kun äiti olis jotenkin parempi kuin isä, mutta onneksi nykyään koko ajan mennään siihen suuntaan et isätkin ovat yhtä tärkeitä ja mukana lapsen elämässä.

Ja ap yksi varma syy on se, että

LAPSI SAMAISTUU SAMAAN SUKUPUOLEEN. Kyllä pojat jo nuorena oppii miesten "tavoille" ja huomaa olevansa samanlainen kuin isi, pippeliä myöten. Ainakin minun poika kysyy, miksi äiti sinulla on tissit ja minulla tämä ( repii kalleuksiaan ) ;)

Niin ja minä tiedän varmaan 10 perhettä jossa varsinkin pojat ovat isien poikia, sääli kun sinä tunnet vain sen YHDEN. Minä taas tiedän vain pari perhettä, jossa lapsi on vain vahvasti äidin helmoissa. Toisessa mies ei tee mitään, ei osallistu kodin eikä lastenhoitoon..

siis jos äiti on kotona hoitamassa lapsia ja isä työelämässä, niin eikö se kiintymyssuhde pitäis olla voimakkaampi äitiin? Ainakin pienempänä.. mimmosia ovat siis nämä äidit joiden lapset ovat ihan yllin kyllin isänsä perään?

työssäkäyviä äitejä

selitykseksi: aloituksessa puhuttiin nimenomaan kotona olevista äideistä ;).

no niiden täytyy olla meitä huonoja työssäkäyviä äitejä

Tuota olen kyllä itsekseni miettinyt paljonkin, kun esikoinen oli ja on edelleen todella paljon isänsä perään. Siis PALJON, esimerkiksi sellainen että on aina piirrellyt piirustuksia, jossa on hän ja isänsä käsi kädessä, ja isälle puhuu kuinka rakastaa tätä ja tämä on "maailman paras".



Minä en ole saanut yhtäkään tuollaista piirustusta, saati että lapsi olisi ikinä sanonut mua "maailman parhaaksi". Haukkumisia olen kyllä kuullut, isä taas ei.



Tämä oli mulle kova pala pitkään, ja mietin tosiaan että mahdanko sitten olla vaan surkea äiti tai etten ole äitityyppiä laisinkaan.



Sain balsamia haavoilleni, kun saimme toisen lapsen, joka taas on ihan hirveästi minun perääni ja minä olen se paras ja kuinka ihanaa onkaan, kun pienet kädet kietoutuu kaulan ympärille ja kuulen vihdoinkin "olet rakas, äiti". Ihanaa :)



Joku varmaan luulee, että nyt käy niin, että alan/olen alkanut suosia/rakastaa tätä toista lasta enemmän kuin ekaa, mutta niin ei ole käynyt. Mä rakastan molempia silti yhtä paljon :)

Välillä pojalla on äitikausia ja välillä taas on niin isinpoikaa, että isiä (ja vaaria) kaipaa jatkuvasti ja kaikki asiat pitäisi tehdä heidän kanssaan. Vaikka siis viettää paljon enemmän aikaa minun ja mummonsa seurassa. Mä olen olettanut, että tuo on normaalia lapsen kehityksessä.

Meillä siis tilanne se että olen kotona kahden lapsen kanssa. Mies on paljon töissä, kun on yrittäjä. Viikonloput on sentään pyhitetty perheelle. Kun iltaisin mies tulee kotiin, molemmat laspset huutavat koko illan kilpaa isänsä huomiosta. Heillä kyllä on ihana ja osallistuva isä, joka myös illat heitä huomioi.



Itsestä se vaan tuntuu välillä, jos voi sanoa niin pahalta. Minä luon heidän päivärytmit, nukutan, kasvatan, syötän, leikin jne. Eli voi sanoa että päävastuussa heidän kasvatuksestaankin. Laitan rajat ja muutkin lapsista ehkä ilkeät asiat. Mies on sitten tämä hauskuuttaja ja heidän kanssa touhuaja. Minäkin kyllä heidän kanssaan leikin ,mutta muut kotona olijat tiedätte että hommaa on myös muutakin, ruoka, pyykit jne.



Ajattelin vain kysyä miten muilla, ja mitä ajatuksia tämä muissa herättää, että isä tulee illan päätteeksi ja vetää pisteet kotiin!



Olen myöskin kyllä erittäin kiitollinen, että heillä on isä josta he pitävät ja joka heitä jaksaa pitkänkin työpäivän jälkeen hyysäämällä hyysätä. Mulla ei ole mitään vaikeuksia jättää lapsia isänsä hoitoon pitkäksikin aikaa koska tiedän että he pärjäävät loistavasti.



Välillä on vain vähän huono-äiti-syndrooma asiasta. Minua ei kukaan iltaisin huomaa, mies kylläkin :)



AP

omasta lapsesta kokemus on, että se vanhempi, joka on viime aikoina ollut enemmän lapsen kanssa, on läheisempi. Esim. mieheni pitäessä isäkukauttaan ja minun ollessa töissä, lapsesta tuli ihan isin poika. Nyt kun olen taas kotona, lapsi on ehkä enemmän minun perään.



Ylipäätään on hienoa, kun lapsi on läheinen molempien vanhempien kanssa.