Millainen äiti on lapsilla jotka ovat enempi isän perään???

aivan paska. Onneks on lapsilla isäkin.

Minä sanon että hyviä äitejä. Ovat onnistuneet luomaan turvallisen lapsuuden joten lapsi voi avoimesti näyttää tunteensa.

Minä olen pitänyt lapsuudessani molempia yhtä tärkeinä aina, äitiä ja isää. Molemmat ovat hoitaneet ja auttaneet jne.

yhden tällaisen tapauksen. Tässä perheessä äiti on fyysisesti läsnä, ruokkii kyllä lapset ja vaipan vaihtaa mutta äiti on muuten poissa oleva, henkisesti "pois" lasten luota.

jotka on koko aika läsnä.Sit kun se isi tulee töistä,pieni lapsihan ei ymmärrä ajan tajua,sadan vuoden välein sehän on kuin joulu joka päivä.

Miehen poika on aina ollut "isän poika" ja jäi erossakin isälle, mutta ei kai se äidistä huonoa äitiä tee? Ihan hyvä että isä kelpaa siinä missä äitikin.

kun se isä on koko pitkän päivän pois! Äidin nassua näkee koko päivän, mutta se vasta on jotain kun se kauan kaivattu isä tulee kotiin.

syynä se, että isä tulee aina iltaisin kotiin ja viikonloppuisin. Äiti on aina kotona, läsnä. Äidin perään ei tartte olla

Itsekin kaipaan miestäni päivän aikana, lapsetkin. Olen lasten kanssa koko päivän, joten ilomielin annan lasten roikkua illat isän puntissa kiinni;)



En koe todellakaan huonommuutta tuon asian takia. Ja lapsen lempivanhempi tuntuu menevän vaiheittain, välillä enemmän äidin perään, välillä isän, vaikka molemmat viettävät aikaa lasten kanssa ja ovat aidosti läsnä.

Meillä kans 2-vuotias lapsi on isän perään koko ajan, kun isä on paikalla. Ei anna äidin tehdä mitään, isän pitää puuhata kaikki lapsen kanssa.



Olin kyllä ajatellut, että meidän lapsella on turvallinen kiintymyssuhde minuun eli äitiinsä, koska uskaltaa ns. hylätä minut välillä eli silloin kun isä on paikalla. Ajattelen myös, että on ihanaa, kun lapsella on isä, joka oikeasti rakastaa häntä ja näyttää sen hänelle niin, että lapsi haluaa ja uskaltaa pyytää ja hakea isän seuraa. Minusta on myös ihanaa, kun isän ollessa paikalla saan hengähtää.



Mutta ilmeisesti tämäkin asia on siis paha täältä av:lta katsottuna ja minä aivan paska äiti.

aivan paska. Onneks on lapsilla isäkin.

Täällä myös ihan paska mutsi.

Onneks tää menee ens syksynä töihin ja nuorinkin pääsee tarhaan kivojen tätien luo.

mammanpoika, koska haluaa mm. istua mieluummin minun kuin isänsä sylissä, mutta viihtyy paljon paremmin leikkimässä ja touhuamassa isänsä kanssa, koska isä tekee kaikkea jännää, mitä minä en tee. Vastaisin siis, että olen lapseni mielestä tylsempi kuin kuin isä.

yhden tällaisen tapauksen. Tässä perheessä äiti on fyysisesti läsnä, ruokkii kyllä lapset ja vaipan vaihtaa mutta äiti on muuten poissa oleva, henkisesti "pois" lasten luota.

Sun piireissä sitten vain uraisiä tai sohvaisiä.

kysymyksesi kohderyhmään, sillä olemme olleet /olemme vuorotellen mieheni kanssa kotivanhempina, mutta vastaan silti.



Meidän lapsella ainakin on kausia, jolloin hän on enemmän toisen vanhemman perään, mutta näitä kausia tulee aika tasapuolisesti. Sillä ei ole kausien kestoon tai ajankohtaan mitään merkitystä, kumpi viettää lapsen kanssa sillä hetkellä enemmän aikaa.



Itse olen ajatellut asian niin, että lapsi mieltää minut ja isänsä yhtä tärkeiksi ja että me olemme molemmat onnistuneet olemaan hänelle hyviä vanhempia :).

Mun siskontyttö saattoi olla 2-3-vuotiaana kiinnittämättä mitään huomiota äitiinsä koko viikonlopun aikana mitä siellä olin. Neiti oli kymmenen sentin päässä minusta ihan koko ajan. Vietin siellä lähes kaikki viikonloput, ellei heillä ollut jotain muuta sovittua menoa. Mutta annas olla jos jotain ikävää tapahtui ja pääsi itku. Sitten ei kyllä kelvannut kukaan muu kuin äiti. Itkun aiheita ei tosin suhteellisen rauhallisella tytöllä tullut juuri lainkaan!

yhden pojista suhteen. Hän on ollut aina isänsä perään. Kun pappa oli hengissä, oli myös pappansa perään ihan eri tavalla kuin muut.

Jos olisit lukenut kasvatusoppaita, parahin ap (kuten HYVÄ äiti olisi, et taida kuulua siihen joukkoon), tietäisist että lapsilla on sukupuolesta riippuen erilaisia KEHITYSKAUSIA joista johtuen äiti/isä ovat tärkeitä vuorotellen. Jos näin ei ole, kehitys ei ole NORMAALIA.

Mielestäni olisi karmiva kohtalo sekä lapselle että vanhemmille jos jälkikasvut riippuisivat koko lapsuutensa vain toisessa kiinni=ei hyvä.

siis jos äiti on kotona hoitamassa lapsia ja isä työelämässä, niin eikö se kiintymyssuhde pitäis olla voimakkaampi äitiin? Ainakin pienempänä.. mimmosia ovat siis nämä äidit joiden lapset ovat ihan yllin kyllin isänsä perään?

Tätä asiaa on oikein tutkittukin ja todettu että isiensä kanssa paljon aikaa viettävillä tyttärillä on vahvempi itsetunto kuin niillä, joilla isä osallistuu hyvin vähän lastenhoitoon tai ei ole jopa ollenkaan läsnä lapsuudessa.



Isän rooli on tärkeä myös tytön seksuaalisen kasvamisen prosessissa. Tämä on erittäin mielenkiintoista. Tutkimuksesta kuulin lapsettomuuslääkäriltämme muutama vuosi sitten kun hän ihaili mieheni osallistumista ensimmäisen lapsen syntyessä.



Täytyy myöntää, että meillä mies on TÄYSIN tasavertainen minun kanssani. En ikinä jaa hänelle ohjeita miten toimia jos en ole kotona, en tee listoja, en laita ruokia valmiiksi. Matkoilta en juuri soittele perään enkä ojenna vääristä vaatteista tai kasvatusmenetelmistä. Onnellisia ollaan koko perhe, ei ole riitoja näistä asioista.



Tämä vaatii päättäväisyyttä ja sitä että JO SYNNYTYSLAITOKSELLA annat isän heti ottaa lapsen hoiviinsa. Tätäkin on tutkittu. Ne tapaukset, joissa isä ottaa ensimmäisten minuuttien aikana vahvan ja selkeän hoivaajan roolin, johtavat myöhemminkin tasavertaisesti jaettuun vanhemmuuteen.



Niin että marttyyriäitiys sopii unohtaa, jos mielii että lapset kasvavat tasapainoisessa perheessä, vanhempien jaettu vastuu tuottaa hyvinvointia lapsille.

Tätä asiaa on oikein tutkittukin ja todettu että isiensä kanssa paljon aikaa viettävillä tyttärillä on vahvempi itsetunto kuin niillä, joilla isä osallistuu hyvin vähän lastenhoitoon tai ei ole jopa ollenkaan läsnä lapsuudessa.

Isän rooli on tärkeä myös tytön seksuaalisen kasvamisen prosessissa. Tämä on erittäin mielenkiintoista. Tutkimuksesta kuulin lapsettomuuslääkäriltämme muutama vuosi sitten kun hän ihaili mieheni osallistumista ensimmäisen lapsen syntyessä.

Täytyy myöntää, että meillä mies on TÄYSIN tasavertainen minun kanssani. En ikinä jaa hänelle ohjeita miten toimia jos en ole kotona, en tee listoja, en laita ruokia valmiiksi. Matkoilta en juuri soittele perään enkä ojenna vääristä vaatteista tai kasvatusmenetelmistä. Onnellisia ollaan koko perhe, ei ole riitoja näistä asioista.

Tämä vaatii päättäväisyyttä ja sitä että JO SYNNYTYSLAITOKSELLA annat isän heti ottaa lapsen hoiviinsa. Tätäkin on tutkittu. Ne tapaukset, joissa isä ottaa ensimmäisten minuuttien aikana vahvan ja selkeän hoivaajan roolin, johtavat myöhemminkin tasavertaisesti jaettuun vanhemmuuteen.

Niin että marttyyriäitiys sopii unohtaa, jos mielii että lapset kasvavat tasapainoisessa perheessä, vanhempien jaettu vastuu tuottaa hyvinvointia lapsille.

ei äidin mukaan kelpaa kukaan muu kuin hän. Karmeaa katsottavaa sivusta, kun joka kerta otetaan yhteen, jos isä yrittää lapsen kanssa jotain tehdä, mummoista nyt puhumattakaan...