Onko normaalia, että todella väsyneenä tulee ajatuksia lasten ja/tai itsensä vahingoittamisesta?

mutta huolestuttavaa silti:( Mistä sitä ikinä tietää koska jollakin on mitta täysi ja toteuttaa jonkun kamalista ajatuksistaan..? Olen samaa mieltä, että on hyvä kun itse tiedostat tämän asian ja toivon, että tavalla tai toisella haet itsellesi ja lapsillesi apua pian!

ja univaje on "jokseenkin" tuttua pahasti uniongelmaisten kaksosten takia (pahimmillaan toinen valvoi joka yö neljään ja toinen heräsi kuudelta). Ihan riekaleina olin, mutta ei tullut vastaavia ajatuksia.

olen kokenut vastaavaa elämänvaiheessa jossa olin täysin loppuunpalanut. Jäinkin sitten todella, todella pitkälle sairaslomalle. Olin niin väsynyt, että aloin ajatella itseni vahingoittamista pakokeinona tilanteesta. Ainoana ulospääsynä.



Hae apua, ei ole väärin myöntää ääneen ettei nyt jaksakaan enempää. Viisas ihminen huomaa milloin raja on tullut vastaan ja tekee asialle jotain.



Hyvää kevättä sinulle.

Kun satuin netissä törmäämään noihin pakkoajatuksiin, ja tajusin että monilla muilla on aivan samanlaisia. Ja luin, että usein näitä on juurikin kilteillä ja tunnollisilla, jotka eivät koskaan voisi tehdä mitään. Tämän jälkeen oli helpompi vain sivuuttaa ajatukset ihan höpöinä. Luulisi, että stressi asiasta ei ainakaan helpota, päinvastoin.

Mutta mä siis olen selvästi muutenkin pakko-oireinen.

Muistan tehneeni juuri noin...ajoin kahdeksaa kymppiä ja päästin välillä kädet irti ratista ja välillä ajoin pienen hetken silmät kiinni.



Tuntuu todella surulliselta muistella noita aikoja. Esikoiseni oli pari vuotias ja minä olin todella väsynyt kaikkeen.



Nuo itsetuhoisat ajatukset autoa ajaessa jotenkin oli se pysähdyksen paikka itselleni. En oikeasti halua kuolla...haluan elää ja nähdä lapsen kehittyvän yms.



En saanut mitään diagnoosia, oli varmasti ainakin lievästi masentunut ja ennen kaikkea todella uupunut. Pikkuhiljaa oloni koheni...varmasti tietoisestikin aloin pitämään itsestäni parempaa huolta.



Pelottavia ajatuksia nuo on ja ap. jos tilanne jatkuu samanlaisena...hakisin sinuna apua!



Itselläni on tuon jälkeen syntynyt toinenkin lapsi ja aikaajoin olen välillä ollut todella vasynyt kahden lapsen kanssa. Ikinä en ole enää "haaveillut" kaiken lopettamisesta moottoritiellä.



Eli ap. tilanteesi voi todellakin parantua ja nuo ajatukset ovat melko yleisiä ihmisellä jossakin vaiheessa elämää. Ratkaisevaa lienee on mitä ja miten toimit nyt jatkossa. Jos oloso ei ala paranemaan toivon, että haet ystävä hyvä itsellesi apua. Nyt sinun täytyy ainakin saada riittävästi lepoa!!!

ei taida olla normaalia. En ainakaan itse ole ajatellut noin, paitsi kuopuksen syntymän jälkeen oli pari viikkoa mieli maassa, joku babyblues varmaan. tuolloin mietin että mitä jos kävelee veteen ja ei tule takaisin. Oli varmaan jotenkin hormonitoiminta sekaisin, koska en ymmärrä miksi ajattelin niin. Mies on hyvä isä ja puoliso ja esikoinen ihana lapsi.

kiduttamisen muotoja. Samoin rääkyvän lapsen äänen kuuleminen.



Ap, on ihan normaalia, että väsynyt ihminen ajautuu loppuun. On siis normaalia, toisin kuin tuolla jotkut väittävät, mutta ei ole hyvä asia tietenkään, että olet niin väsynyt ja niin loppuunpalanut. Mutta siis kuka tahansa reagoisi juuri noin pitkän kuukausia kestäneen liian vähäisen unen saannin seurauksena. Toivottavasti saat lapselle hoitoapua ja jonkun pitäisi ehdottomasti auttaa sinua heti pikimmiten. Käytännön apua, eli tarvitset unta! Ei mitään kallonkutistajia. Tarvitset vaikka sukulaisen joka valvoo puolestasi yön, että saat nukkua ja vielä auttaa sinua kotihommissa, että saat levähtää. Mieluummin jos saisit apua vaikka viikoksi. Kerro vaan rohkeasti esimerkiksi omille vanhemmille tai sisaruksille väsymyksen aiheuttamista pakkoajatuksista, jos ei ole ketään kuka auttaisi, niin kerro neuvolassa, että saat ihan liian vähän unta ja tarvitset käytännön apua.

siitä, että tarvitset apua. Eli kerropa heti jollekin luotettavalle ihmiselle, ja miettikää keinoja.



Itsellä on ollut pakkoajatuksia, kun yksi lapsista syntyi, olin ahdistunut silloin lapsen syntymästä, ja se purkautui niin. Todella pelottavaa. Meni ohi, eikä minulla ole mitään diagnosoituja mielenterveysongelmia.

että hullu toteuttaa, järjissään oleva jättää vain ajatukseksi.



Viisasta kuitenkin ottaa todesta ja tehdä asialle mahd. pian jotakin.

Siis tyyliin että jos hyppäisin sillalta mitenköhän siinä maahan mätkähtäisi tai jos tässä mäessä kompastuisi ja kärryt lähtisi valumaan tonne risteykseen jne. tai mitä jos mä sekoaisin salaattia leikatessani sen veitsen kanssa.



Siis en halua toteuttaa mutta mun ajatukset miettiin kaikkea synkkääkin. Ikinä en ole halunnut tai harkinnut tekeväni ajatusteni mukaan mutta välillä pelottaa että mitä jos tulisin mielisairaaksi niin alkaisinko silloin tekemään ajatusteni mukaan... hyi että...



Mutta tosta väsymyksestä... Kun ukkini kuoli ajattelin jossain vaiheessa että olisi itsekin ihana päästä lepoon. Siis välillä tulee sellainen väsymys kaikesta huolesta ja vastuusta. Joskus pahassa väsymyksessä on myös sellainen tunne että syttyköön vaikka talo palaamaan mutta nyt minä nukun...



On äitiyden taakka rankkaa ja uuvuttavaa. Onneksi myös niin ihanaa ja raukkauden täyteistä.

Tsemppiä teille kaikille!

Itselläni niitä on ollut juuri pahimpina väsymyksen kausina. Masennusta tai muita mt-ongelmia ei ole ollut, silkkaa väsymystä vain.



Ajatukset ovat tulleet ja menneet, mutta kyllähän ne ahdistavat! Mielessä on käynyt että heitän vauvan ikkunasta, hukutan lapset yksitellen tms. Joskus oikein väsyneenä olen myös ajatellut, että entä jos mies pimahtaa ja tekee lapsille tai minulle jotain.



Näihin ajatuksiin on aina auttanut lepo ja tietty rento suhtautuminen niihin.

Käytännön apua uniongelmiin on tosiaan tulossa, mutta vasta reilun viikon päästä. Siihen asti pitäisi jaksaa. Nyt on onneksi ollut kaksi hieman parempaa yötä, eli olen saanut himpun verran levättyä näinkin.



ap

etsit siihen apua (edes kirjoittamalla tänne palstalle).



Imetätkö vielä? Monilla naisilla voi olla hyvinkin sekavia ajatuksia imetyksen aikana. Puhu huolestasi neuvolassa.



ps. Jos imetät, niin haluan vakuuttaa sinulle, ettei maailma kaadu pulloruokintaan...

Googlettaa pakko-ajatukset. Itse kärsin väsyneenä jostain tuollaisista, että kun yksin ajellessani rekka tulee vastaan, mietin kuinka helppo olisi kääntää alle.. Tai sitten jotain älyttömiä pelkoja, että entä jos huomaamattani ajoin jonkun päälle.. Mutta mä kyllä kärsin pakko-oireisesta häiriöstä muutenkin.

ja bipolaari häiriö.

jossain määrin oo ihan normaalia väsyneenä leikkiä ajatuksella, että heittää hanskat tiskiin.



Tärkeintä ehkä lienee, että tunnistat ja reagoit siihen, jos ne ajatukset alkaa liikaa vaivata. Silloin pitää ymmärtää hakea apua väsymykseen.

ja mulle tulin samantyyppisiä ajatuksia: jospa nyt kaatuisin ja katkaisisin jalkani, ei tarvitse mennä töihin. Saman tyyppistä oli työkaverillani, hän kertoi aamulla miettineensä, että "jos ajaisi ihan pienen kolarin". Kun mun uupumusvyyhti alkoi purkautua, kävin työterveyspsykologilla, joka sanoi, että uupumukseen ja masennukseen usein liittyyn tuonkaltaisia juttuja. Ei varsinaisesti vakavaa, mutta tietysti pitää olla tarkkana, sillä itsetuhoisuus sinänsä on vakava juttu.



Koska itse tiedostat ajatustesi mielettömyyden, olet varmasti hyvillä vesillä! Tsemppiä!

vaikka en tiedä, oliko siitä juurikaan vaaraa. Tie oli suora eikä muita näkynyt. Missään ruuhkassa en tietenkään olisi moista mennyt kokeilemaan.



Olen kyllä kuullut joskus muiltakin, että moottoritiellä päästää hetkeksi ratista irti, ajaa silmät kiinni, sammuttaa valot ym. Mutta se juuri lohduta, tunnen olevani niin huono äiti. Olihan se silmien kiinni käyttäminen jo tavallaan enemmän kuin pelkkä ajatus, vähän kuin olisin kokeillut kepillä jäätä. :(



ap

Kun itse olin erittäin väsynyt ja ahdistunut, toivoin lentokoneessa, että kone putoaisi maahan. Koko perhe oli mukana ja ajattelin, että menisimme kaikki eikä lasten ja miehen tarvitsisi jäädä minua suremaan.



Kauheaa, ja nyt jälkikäteen melkein huvittavaa.

Minusta tuo kuulostaa synnytyksenjälkeiseltä masennukselta. Se voi tulla jopa vuoden lapsen syntymän jälkeen pitkään jatkuneen valvomisen seurauksena. Valvomisen merkitystä masennuksen synnyssä vähätellään - mitään muuta syytä ei tarvitse masentuakseen kuin jatkuvan herättelyn ja jatkuvan pitkäkestoisen unen puutteen. Itsetuhoiset ajatukset liittyvät juurikin masennukseen.



Sinun olisi ehdottoman tärkeää saada nukkua muutamia öitä nyt rauhassa, kokeilla sitten oloasi ja hakea mahdollisesti apua lääkäriltä. Olen itse käynyt läpi vakavan synnytyksenjälkeisen masennuksen eikä hoidon hakemisen kanssa kannata ruveta vitkuttelemaan. Sinulla on nyt itsesi lisäksi muitakin vastuullasi ja sinun täytyy hoitaa itseäsi lastenkin takia. Meillä mies otti hoitaakseen yövalvomiset kun itse väsyin, ja hoiti ne sitten seuraavat viisi kuukautta. Vakavassa masennuksessakin jaksoin hoitaa lapset päivän ajan kun tiesin, että saan yöllä nukkua.