Mahtaa sitten olla onnenpäivät näillä palstan työttömillä
ja verorahoilla loisivilla wt-paksukaisilla kun Nokialta sanotaan väkeä irti. Tukehtukaa iloonne!
Kommentit (4)
No vaikka itselläni on hoitotyössä pieni palkka, niin en varmasti kenenkään irtisanomisesta iloitse:(
En voi käsittää tätä jengiä, joka riemuitsee näistä irtisanomisista. Pienipalkkainen olen itsekin, muttei toisten ansaitseminen ole mitenkään multa pois.
enkä toivo kenenkään perheelle ahdinkoa, eiköhän jokainen johtaja ja hyväpalkkainen ole oman tienestinsä ansainnut, eihän kukaan pääse etenemään jos ei tee sen eteen töitä. Itse tienaan mielestäni liian vähän koulutukseeni nähden, mutta olen onnellinen kun on työpaikka alla. Ehtiihän tässä vielä eteenpäin mennä ja toivon tosiaan että Nokiakin saa järkättyä uudelleen omille työntekijöilleen töitä, olisihan se työnantajalta korrektia ja hyvän tavan mukaista.
Ja mun raha tulee liiton työttömyyskassasta, jonne olen maksanut 24 vuotta jäsenmaksuja.
Myös veroni olen maksanut aina.
on hoitotyössä pieni palkka, niin en varmasti kenenkään irtisanomisesta iloitse:(