Lahjakkaiden vanhemmat!
Onko lapsenne opetusta jotenkin eriytetty? Millaisia muita ratkaisuja on kuin ylemmälle luokalle siirtyminen?
Lapsemme saa kyllä lisätehtäviä, mutta tekemistä ja haastetta ei ilmeisesti silti ole riittävästi.
Kommentit (14)
sillä on muuten vielä pieni eikä käytännön aineissa mitenkään loistava
ja paljon ongelmia. Opettaja ei halustaan huolimatta pystynyt eriyttämään opetusta vaan neuvottiin siirtymään ylemmälle luokalle. Me vanhemmat emme tätä halunneet vaan panostimme harrastuksiin. Lapsi otti musiikkiopistossa toisen instrumentin ja lisättiin muutenkin harrastuksia ja aktiviteetteja koulun ulkopuolella. Koulussa auttaa muita ja nauttii kavereistaan. Kyseessä myös sosialisesti lahjakas lapsi.
ihan tästä sivusta vaan mietin, että kuinkahan visasta on hyppiä luokkien yli? Kehitys tulee kuitenkin ikätovereiden kanssa samaa tahtia. Vaikka olisi lahjakas matikassa ja äidinkielessä, niin onko se lapsen edun mukaista olla luokan kömpelöin liikunnassa, sosiaalisissa taidoissa ja esimerkiksi ihan vaan käytännön asioissa?
toka ja kolmasluokkalaisetkin ovat aika eri tasoisia monissa asioissa...
ainakaan paljon. Halutaan, että lapsi saa pysyä lapsena mahdollisimman kauan, uskomme, että se kehittää luovuutta. Sosiaaliset kyvyt eivät myöskään välttämättä ole vielä sillä tasolla, että pärjäisi vanhempien luokkakavereiden tms. kanssa.
Lapsi on ihan itse oppinut viihdyttämään itseään tunneilla ja keksimään itselleen lisätehtäviä. VIime talvena hän kirjoitti romaanin ruutuvihkoihin tuntien luppoajalla. Tänä vuonna on kirjoittanut lähinnä laulujen sanoja ( jostain käsittämättömästä syystä ranskaksi) joita nuotittaa sitten kotona.
on lahjakas myös liikunnallisesti, ja sosiaalisissa taidoissa hyvä. Hän on pärjännyt ja viihtynyt loistavasti itseään jopa melkein 2 vuotta vanhempien luokkakavereiden seurassa.
Helsingissä on hyviä kouluja esim. SYK, johon haetaan kolmannelle luokalle ja voin sanoa, että tuntemani lapset siellä ovat kyllä lahjakkaita. Suosittelen :) Koulussa on vielä paljon niitä lahjakkaita lapsia, joten henki on opiskelulle suotuisa.
en asian, että lapsi ehkä on muutaman vuoden ikätovereitaan murrosiässä kehityksessä jäljessä?
en asian, että lapsi ehkä on muutaman vuoden ikätovereitaan murrosiässä kehityksessä jäljessä?
Meistä 1979 syntyneistä tytöistä joillain kasvoi rinnat jo viidennellä luokalla, ja alkoi kuukautiset 5-6 luokalla. Joillain tuli menkat vasta yhdeksännellä luokalla.
Ei murrosikä ala kaikilla samana vuonna syntyneilläkään samaan aikaan.
en asian, että lapsi ehkä on muutaman vuoden ikätovereitaan murrosiässä kehityksessä jäljessä?
Meistä 1979 syntyneistä tytöistä joillain kasvoi rinnat jo viidennellä luokalla, ja alkoi kuukautiset 5-6 luokalla. Joillain tuli menkat vasta yhdeksännellä luokalla.
Ei murrosikä ala kaikilla samana vuonna syntyneilläkään samaan aikaan.
lahjakkaiden lasten vanhempien kanssa keskustellessa tämä on suuri asia, jota pohditaan.
Ja vielä enempi poikien kuin tyttöjen kohdalla.
siis mitenkään erityisesti mainittavan lahjakasta, mutta siskollani on. Hänen lapsensa, kaikki neljä, mukaan lukien tämä yksi lahjakas, menivät Steiner-kouluun, ja siskoni perusteli sitä sillä, että steiner-pedagogiikan mukaan (kuulemma) lasta opetetaan hänen kykyjensä mukaan. Ilmeisesti lapset ovat tyytyväisiä kouluunsa, ja tämä lahjakas lapsi työskentelee ikäistensä kanssa samalla luokalla, mutta tekee tehtäviä myös ylemmiltä luokka-asteilta omien taitojensa ja kykyjensä mukaan.
En ole edes syntynyt vuoden alussa, joten olin puolitoista vuotta luokkani vanhimpia oppilaita nuorempi. En kyllä laittaisi omia lapsiani vuotta aiemmin kouluun tai kannattaisi luokan yli hyppäämistä. Minusta se on turhaa. Nopeasti asiat omaksuva omaksuu myös vanhempien koululaisten asiat nopeasti. En oikein näe, mitä hyötyä siinä on. En tiedä, onko siinä varsinaisia ongelmiakaan.
Varsinkin peruskoulussa on sellaista asioiden tankkaamista, että osa oppilaista kyllästyy varmasti. Opettajien tulisi löytää nopeasti asiat omaksuville oppilaille sopivaa lisäpuuhaa. Näin varmaan tehdäänkin.
Itse olen käynyt koulut peräkylässä, jossa oppilaiden taso ei muutenkaan ollut kummoinen, ja luulen, että isoissa kaupungeissa on isoja kouluja, joihin mahtuu lukuisia lahjakkaita oppilaita eikä vain muutamia. Tämäkin osaltaan tasoittaa tilannetta.
Ehkä koulua oleellisempaa on avata nopeasti asioita omaksuvalle lapselle kiinnostavia maailmoja kotona. Vaikka hankkimalla erilaisia tiedekirjoja ja tutkia niitä ja keskustella.
Koulussa opetusta on myös eriytetty kiitettävästi. Myös se auttaa, että lapsi on vieraskielisessä opetuksessa. Vaikka meilläkin lapsi on sosiaalisesti lahjakas ja pärjää vanhempienkin kanssa, niin olen ihan tyytyväinen, että on kuitenkin samalla luokkatasolla ikäistensä kanssa.
Koska koulu on helppoa, on lapsella energiaa harrastuksiin. Hänellä on pari tavoitteellisempaa harrastusta mm. instrumentin soittaminen musiikkiopistossa, lisäksi "huviharrastuksia", joissa ei erityisiä edistymistavoitteita. Toki tykkää myös noista tavoitteellisemmistakin harrastuksistaan ja omasta halustaan niitä harrastaa.
ja paljon ongelmia. Opettaja ei halustaan huolimatta pystynyt eriyttämään opetusta vaan neuvottiin siirtymään ylemmälle luokalle. Me vanhemmat emme tätä halunneet vaan panostimme harrastuksiin. Lapsi otti musiikkiopistossa toisen instrumentin ja lisättiin muutenkin harrastuksia ja aktiviteetteja koulun ulkopuolella. Koulussa auttaa muita ja nauttii kavereistaan. Kyseessä myös sosialisesti lahjakas lapsi.
En halua, että siirtyy ylemmälle luokalle kuin ikäisensä, vaikka opettajat tätä toivoisivatkin. Kompensoimme harrastuksilla. Mielestäni lapsi tarvitsee ikäisiään kavereita koulussa, vaikka kouluosaaminen olisikin eri tasolla.
Lisätehtävistä ei ollut hänelle apua, vaan hän turhautui koulussa kovasti.