Kuinka usein viimeisen 12 kuukauden aikan olette vieneet perusterveen lapsenne lääkäriin?
Käyttekö joka flunssassa? Käyttekö oman mielenrauhan vuoksi vai työnantajan todistuksen takia? Kuinka usein on ollut ns. turha käynti eli ei ole tarvittu reseptilääkitystä eikä jatkotutkimuksia?
Kommentit (51)
Viimeisen 9 vuoden aikana kolmesti; kerran niistä tikkien takia
esikoisella on paha korvatulehduskierre ja liimakorvataipumus :(
Tk-käynnit ovat pääsääntöisesti turhia. Siellä lääkäri yleensä toteaa lapsen terveeksi ja korvat siisteiksi silloinkin kun lapsi ei edes kuule juuri mitään (=hänellä on jo paha liimakorva hoitamattoman tulehduksen takia). Tuommoiseksi on tilanne mennyt parikin kertaa, vaikka tk:ssa ollaan ravattu korvatarkastuksissa ensimmäisten oireiden alkamisesta :(
Tk:ssa ovat tietysti sitä mieltä, että yksityislääkärit haluavat vain rahastaa. Itse en siihen usko, sillä ovat aina saaneet lapsen kuulon palautumaan. Muutenkin lapsi on silminnähden virkistynyt aina kun korvat on saatu kuntoon. Miksi lapsen kuulo muka palautuisi ja vointi kohenisi pelkän rahastuksen takia.
Nykyään käytetään enää kerran tk:ssa näytillä jos epäillään korvatulehdusta. Ja jos sieltä ei tule diagnoosia ja lääkitystä ja oireet silti jatkuvat niin viedään korvalääkäriin.
esikoisen kanssa ei kertaakaan, mutta kolmen nuoremman kanssa kyllä. Kahdella jatkuvasti korvatulehduksia (toinen nyt putkitusjonossa), kolmannella tietty korvatulehdusepäilyjä muutamia, muttei kuitenkaan ollut.
saatu jatkotutkimuksiin lähetteet, ensi viikolla mennään lastentautien pkl:lle.
Keskimmäinen sairasti yhden korvatulehduksen viime talvena.
Nuorimmainen ollut mahataudissa ja flunssassa, joihin ei tarvittu lääkäriä.
kerran lääkekuuri isommalle.
Pienempi käynyt jo 2 kertaa, olen käynyt kuunteluttamassa 4 viikon ja 3 kuukauden iässä keuhkot. Perusräkis ja kuumetta oli molemmilla kerroilla. Ihan oman mielenrauhani takia ja sen takia, että kysyin, miten voin helpottaa vauvan oloa.
Isompi kävi pitkittyneen flunssan takia varmaan sen kolme kertaa. Mitään ei ollut, mutta korva sitten puhkesi kaksi päivää yhden lääkärikerran jälkeen.
lääkärissä kolme kertaa. Näistä 2 olleet ns turhia, mutta luulen että tilanteessamme aika moni muukin olisi vienyt "varmuuden vuoksi" lääkäriin. Sairastavana lapsena oli perheen vauva, jolla ekalla kerralla käytiin tutkituttamassa korvat kun huusi, hieroi korvia ja oli nuhakuumeinen.
Toisella kerralla vanhempi lapsi sai iskun silmäänsä ja valitti että silmään koskee. Käytiin näytillä, mutta onneksi oli kaikki kunnossa.
Kolmannella kerralla uusittiin reseptejä ja tutkittiin vanhemman lapsen allergiaa.
Mä kuulun siihen joukkoon, joka ei ihan joka nuhasta käytä lääkärissä, mutta joka silti mieluummin käyttää turhaan kuin katsoisi oman lapsen kärsimystä. Tuttavapiirissä on käynyt niinkin että kotona on seurailtu tilannetta liian pitkään ja lopulta lapsi on viety sairaalaan ambulanssissa.
käytiin syksyllä, kun taaperolla oli kova kuume kolmatta päivää ilman muita oireita. Turha käynti oli, vikaa ei löytynyt ja kuume laski seuraavana päivänä.
lapsi 6 v, ja käynyt perusneuvoloiden lisäksi lääkärissä 4 kertaa. Kerran pitkittyneen yskän takia, 2 kertaa silmätulehduksen ja kerran kun kaatui bussissa ja löi etuhampaansa bussin keskiportaaseen.
2 kertaa on ollut korvatulehdus. Kerran piti käyttää näytillä ihan sen takia että hoidosta piti hakea kesken päivän pois kun valitti korvaansa. Ei tulehdusta.
Oikeastaan saman syyn takia 3 kertaa, ja kerran oli poskiontelon tulehdus. Lisäksi turkittu Lastenklinikalla ja Meilahdessa ja syykin löytyi. Nyt tarkkaillaan tilannetta.
Kaksi lasta, 9- ja 7-v. Yhteensä syöneet kaksi antibioottikuuria. Käyneet lääkärissä kumpikin alle 10 kertaa.
Esikoinen, 8v, käynyt vuoden sisällä kerran lääkärissä. Koulussa löi päänsä ja koulun säänröjen takia piti käyttää lääkärissä. Onneksi mitään vakavaa ei ollut.
Keskimmäinen on käynyt kerran. Korvatulehdus.
2 vuotiaan kanssa ollaan käyty kolmesti. 2x korvatulehdus ja 1x ihotulehdus.
Työnantajani ei vaadi sairauslomalappuja, joten joka nuhakuumeeseen ei tarvitse hoitajalle tai lääkärille viedä.
kuopus 2 kertaa. korvatulehdus ensimmäisellä kerralla, hengitysvaikeuksia toisella kerralla.
Kerran käytiin viikon kestäneen rajun mahataudin (noro) vuoksi labroilla, kun meni 1½ vrk ilman että lapsi pissasi lainkaan...
Toisen kerran borrelioosin vuoksi, punkin puremaan tuli se punainen rengas. Antibiootti saatiin.
Kolmas kerta yksityisellä, lapsen kaularauhaset tosi turpeat. Isoja rauhasiahan hyvä käydä näyttämässä, mikäli ei ole infektio päällä joka ne selittäisi. Onneksi oli vaarattomia, turha käynti siis :)
Kaksi kertaa korvatulehduksesta -> 2 eri antibioottikuuri, kun eka ei toiminut.
Kerran viikon flunssan ja vuorokauden kuumeen takia -> 4 päivää sairaalassa.
Kerran korvatulehdusepäilyn takia -> turha.
Kerran atopian takia -> rasvat reseptillä.
Kerran flunssan ja korvatulehdusepäilyn takia -> kotihoitoon + sairasloma.
Toisen kerran pitkittyneen flunssan takia -> antibiootit korvatulehdukseen.
Noista 1 kerta on ollut turha, kun ei ollut korvatulehdusta. 1 kerta on ollu korvaamaton: korkea kuume oli ollut vain vuorokauden, mutta crp lähes 200. Onneksi en odottanut sitä kolmea päivää, mitä puhelinneuvonnassa vinkattiin!
on käynyt lääkärissä hmm 12 kk aikana varmaan 10 kertaa, mutta aina on ollut syy siihen ja aina on lähdetty ns. reseptin kanssa. Jopa jälkitarkastuksesta.
Isompien kanssa en ole käynyt lääkärissä pitkään aikaan, ainiin 2008 pojalta katkesi käsi ja tuo käytiin kipsaamassa.
Lasten sairastuessa soitamme maksullisen hoitjan kotiin lapsille
oli kaikilla kolmella lapsella kolarin jälkeen tarkastus. Työnantajan takia ei tarvii käydä kun oon ihan täällä kotona. Mutta ei meillä kauheesti sairastellakaan.
Meillä on tasan 1-vuotias lapsi ja 4,5-vuotias lapsi.
1-vuotias on sairastanut
- RS-viruksen 6 vkon ikäisenä (jouduttiin osastollekin)
- Kurkunpääntulehduksen reilun 2 kk:n ikäisenä (RS-viruksen jälkitauti). Riitti yöllinen sairaalareissu, joka venyi sitten pitkälle aamuun)
- Eka korvatulehdus 5 kk:n ikäisenä sitkeän nuhan jälkeen. Ei lähtenyt ekalla kuurilla pois vaan toinen reissukin piti tehdä.
- 7 kk:n ikäisenä turha reissu lääkärille korvien takia. Oli vain nuhaa.
- 9 kk:n ikäisenä toinen korvatulehdus pitkän nuhan jälkeen.
- 3 viikon päästä turha reissu, koska ei enää tulehdusta. Tuli sitten jälkitarkastus samalla tehtyä. :)
- 11 kk:n ikäisenä sairasti vesirokon, mutta ei käyty lääkärillä, kun kuumetta oli vain parina päivänä, muuten kyllä tosi paljon näppyjä.
- Nyt on ollut reilun viikon influenssassa mutta ei olla vielä käyty lääkärillä. Nuha jatkuu, joten eiköhän se mene noihin korviin, ja varmaan viimeistään ensi viikolla mennään lääkärille. :(
4-vuotias on sairastanut
- Jotain nuhaa viime keväänä kolme kertaa (samoihin aikoihin, kun pikkuveljellä oli Rs-virus eli varmaan sitä samaa lievänä)
- Tyrä-leikkaus huhtikuussa
- Pari nuhaa syksyllä, ei kuumetta
- Kaksi viikkoa sitten oksensi päiväkodissa ja vatsa oli kotona kipeä. Kuume nousi seuraavana päivänä, mutta ei sen kummempaa, eikä tarttunut muihin.
- Nyt on nuhaa. Varmaan se influenssa tulossa, kun kaikki muut perheestä on sen sairastanut.
- On valittanut kurkkukipua säännöllisin ajoin ja käytiin pari viikkoa sitten lääkärissäkin tarkistamassa, mutta ei siellä mitään ole. Valittaa kyllä edelleen.
Ei olla ikinä oltu näin paljon sairaana! Pelottaa ihan, kun aloitan työt ensi syksynä, että mitähän se sitten silloin on! Isompi tosin harrastaa pari kertaa viikossa ja käy kerhossa ja kavereilla leikkimässä, joten sieltähän niitä pöpöjä tietty tulee.
Syötän lapsille d-vitamiinia 10 mikrogrammaa. Pienempi on saanut Gefilus-tippoja eli myös maitohappobakteereja, isommalla on ollut käytössä Multitabs mini plus. Molemmat aloittavat nyt Multitabs minin ilman maitohappobakteereja apteekin suosituksesta. Ravinto on monipuolista, ja syövät todella paljon esim. mandariineja ja porkkanoita, jotka ovat herkkuja.
Alkaa olla epätoivoinen olo näissä sairasteluissa. Asumme talossa, johon on tehty kuntotarkastus vuosi sitten (ostimme sen silloin). Mikähän on vialla?
näistä yksi 2 ollut kouluterveydenhuollon lääkärikeikkoja (toinen tavallinen lääkäri ja toinen hammaslääkäri, molemmissa todettii nettä kaikki ok), yksi nilkkavamman tutkimus (ei lääkettä, mutta lasta laitettiin ja voimisteluohjeet saatiin) ja tänään mennään matkapahoinvointiongelmaa hoitamaan (saa nähdä kuinka käy).
Meillä ei töihin tarvitse mitään todistuksia. Joka flunssassa en käy, mutta en myöskään ole sitä mieltä, että käynti on "turha" jos lääkettä ei määrätä. Jos minun mielestäni on tarpeen tarkistaa, onko jossain isompi vika, niin kyllä se silloin on tarpeen tarkistaa, vaikkei sellaista löytyisikään. Ja vaikka hoito-ohje olisi "lepoa" niin sekin täytyy esim liikunnanopettajalle kouluun olla kirjallisena.
1-vuotiasta en kertaakaan ole vielä vienyt. Vanhempi on käynyt 4 tai 5 kertaa lääkärissä neuvolalääkärit poislukien koko elämänsä aikana. Mitäs sitä nyt tervettä lasta jatkuvasti lääkärille viedä? Normaaleja flunssia ja mahatauteja menee ja tulee. Ei ne lääkäriä tarvi kuten ei vesirokkokaan.