Lapset hankitaan 28-vuotiaana:

Kaikki eivät opiskele korkeakoulussa. Itse 22 vuotias ja jo kaksi ammattia ja vähän ennättäny töissäkin jossain välissä olla. Ja pieni poika. Mutta provohan tämä että porvooseen vaan huomenia.

lasta, niin harvoin niitä kaikkia voi saada 28-vuotiaana. Voi joutua vähän joustamaan. Ja toisaalta elämä voi tuoda merkillisiä asioita eteen matkan varrella, joten aina ei voi käsikirjoittaa.



Ilman miestä ei kannata mun mielestäni 28-vuotiaana ruveta niitä väsäämään, eikä aborttia tarvi tehdä, jos 26-vuotiaana käy vahinko

tehdä lapsi sen sussun kanssa joka siinä sattuu samassa punkassa olemaan, kun itse on 28-vuotias. Ei ihme, että avioerot kasvaa...

tuli minunkin esikoiseni 28-vuotiaana neljän vuoden yrityksen ja lapsettomuushoitojen jälkeen. Tällainenkin tarina voi olla siinä kaikkein tavallisimmassa iässä saadun lapsen takana.

palauttaa mieliin sellaista seikkaa, että niitä mukuloita ei kannata heti kouluvelvollisuuden tai lukion jälkeen alkaa pykämään vaan varautua hieman siihen elämään sen lapsen jälkeenkin. Ihan hyvä haarukka ensimmäiselle olisi varmaan tuossa 25-30-vuotiaana, jos muuten asiat ovat kunnossa ja myöhemminkin ehtii ihan hyvin.



Parikymppisenä aloittaneet taantuvat helposti lastentekokoneiksi :(

Pääsin ensimmäisellä kerralla yliopistoon, opiskelin 5 vuotta ja valmistuin siis 23-vuotiaana (ok, melkein 24). Ehdin bilettääkin, osallistua opiskelijayhdistystoimintaan, matkustella, tehdä huonosti palkattua sivuduunia jne. Olin oman alan työssä 1,5 v. ennen äitiyslomalle jäämistä. Raskaaksi siis tulin ja synnytin 25-vuotiaana. Olin yli 2 vuotta kotona esikoisen kanssa, nyt alle 30-vuotiaana teen väitöskirjaa ja olen raskaana. Meillä myös mies oli kotona. Aion olla toisen lapsen kanssa myös pari vuotta kotona, väitöskirja saa odottaa sen aikaa. Olemme myös matkustelleet esikoisen kanssa. Ihana ajatella, mitä kaikkea elämässä vielä onkaan edessä.



Yritin nyt keksiä tähän kaiken, millä alle 28-v. äitejä voitaisiin lyödä päähän (ei ole koulutusta jne.), mitähän vielä keksitte?



Ennen AV:ta en edes tajunnut pitää itseäni nuorena äitinä.

Juuri mätkähti mittariin 15 vuotta samassa työpaikassa ja pitkät lomat. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto. Väitöskirja viittä vaille valmis. Neljättä odotan.



Minua kyllä pidettiin esikoisen aikaan nuorena äitinä (jopa teiniäitinä, mikä mielestäni loukkaa kaikkia teiniäitejä), mutta itsestäni ei siltä tuntunut. Kavereilla ei juuri ollut lapsia tuolloin. Kakkosen kohdalla (olin silloin 27v) alkoi kaveripiirissäkin olla lapsia.



Olen tyytyväinen elämääni tähän asti.

Voi olla että jollekin lapsien saaminen on todella tärkeä asia elämässä, eikä ehkä luota siihen että niitä tulee haluttu määrä silloin kun on suunniteltu. Silloin kannattaa varmaankin hyödyntää erityisesti ne vuodet, jolloin tilastollisesti on hedelmällisimmillään, toki tasapainoillen sen kanssa, että elämä jatkuu toivottavasti monta kymmentä vuotta vielä lasten saamisen jälkeen.



Eli tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita pitää olla, mutta ei sekään välttämättä autuutta tuo, että tekee elämän huolellisesti valmiiksi lasten tulla, ja sitten niitä ei saakaan jostain syystä. Toki tuo 28-vuotiaana äidiksi on ihan hyvä systeemi ja epäilemättä yleinenkin. 28-vuotias ei ole minusta vanha eikä nuori ensisynnyttäjäksi, vaan ihan sopiva.



Usein myös sanotaan, että parisuhde ei nuorena vanhemmiksi heittäytyvillä ole vakaalla pohjalla. Voi olla näin, mutta ei sekään että on vietetty opiskelijaelämää ja dink-pariskunnan elämää, ja satutaan olemaan yhdessä vielä siinä kolmen kympin kieppeillä, takaa sitä että lapsiperheenä parisuhde toimii. Moni pariskunta eroaa jossain vaiheessa, riippumatta siitä milloin ovat menneet yksiin ja missä vaiheessa lapset on tehty. Sellaisiakin tapauksia on, että pitkän yhdessäolon jälkeen tuleekin ero siinä vaiheessa kun lastenteko alkaa olla ajankohtaista, tai jopa siinä vaiheessa kun pullat on jo uunissa. Tai sitten pikkulapsivaiheessa. Mitäs sitten? Huolellisesti rakennettu elämää ei olekaan enää olemassa, täytyy aloittaa alusta yksin/yh:na, ja sen päälle vielä tehdä surutyö loppuneesta suhteesta.



Minusta siinä on oma hyvä puolensa, että lapsen tekoon ryhdytään ripeässä tahdissa, nimittäin ainakin siinä parisuhde kasvaa luontevasti lapsiperheeksi. Edellytyksenä tietysti on, että molemmat sitä haluaa ja haluavat pysyä yhdessä, sekä pystyvät sitä perhe-elämää viettämään.



Näin siis epäihanteellisessa ja ennakoimattomassa maailmassa. Ihanteellisessa maailmassa pariskunta tapaisi ja rakastuisi siinä parikymppisinä tai vähän nuorempina, muuttaisi yhteen ja suunnittelisi alusta alkaen lasten saamista, hoitaisi kuitenkin opinnot pois ripeässä tahdissa, hankkisi työpaikat, asunnon, opettelisivat arkirutiinit ja taloudenpidon, ja samaan aikaan pitäisivät mielessä että lapsia on molemmilla toiveissa. Hoitaisivat kummilapsia tai sukulaisten lapsia, ja ehkä hankkisivat koirankin. Sitten kun alkaisi olla valmista, jättäisivät ehkäisyn pois ja tekisivät lapset. Eläisivät elämänsä onnellisina elämänsä loppuun asti.

Eli ensin valmistuin yliopistosta, sain vakityöpaikan, jossa töissä vähän aikaa ja esikoinen 28-vuotiaana. Sitten vielä kaksi lasta lisää (30- ja 33-vuotiaana). Töissäkin olen näiden välillä ollut. Ja sama mies teini-iästä asti :)

Kiitos Jeesus!

Oli mullakin juuri samannkaltaiset suunnitelmat. Ylioppilaaksi 18-vuotiaana (melkein 19), sitten yliopistoon ja opintoja ja töitä tasaisesti niin, että 27-vuotiaana valmistuin ja sain vakipaikan. Pillerit pois ja lasta odottamaan.



Eipä tullut.



Kolmen vuoden jälkeen lapsettomuushoitoihin, ja siitä parin vuoden päästä eka lapsi. Olin tuolloin 32-vuotias eli käytännössä jo ihan mummo-äiti av-mammojen mukaan. Toisen lapsen sain myös hoidoilla 36-vuotiaana. Av:n mukaan ei tosin tämän ikäisenä saisi enää lapsia edes tehdä. Kolmaskin on toiveissa.



Ei se elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Ei ole järkeä jossitella, mutta monesti olen miettinyt, että jos en olisi ikinä aloittanut pillereitä, olisinko tullut raskaaksi helpommin, ehkä jo silloin 23-vuotiaana, kun aloitin seurustelun mieheni kanssa. Meillä kun ei ole löytynyt syytä lapsettomuuteen. Ainakin olisimme voineet aloittaa hoidot vähän aikaisemmin.



Ei ole olemassa sellaista kuin hyvä lapsentekoikä. Elämä heittelee, ja se, mikä joskus tuntui hyvältä suunnitelmalta, voi ollakin täysi katastrofi toteutuessaan.

Olen opiskeluni opiskellut ainakin tähän hetkeen. Mulla on vakipaikka ja voin tehdä tätä työtä vaikka eläkeikään asti.



Lapsia ei tule hetkeen lisää. Näin on hyvä nyt. En tunne itseäni lapsentekokoneeksi, vaikka ekan sain 20-vuotiaana.

Vai tarvitaanko sitä ollenkaan?



Voistiko antaa vinkkejä miten saadaan lapseT 28-vuotiaana. Eli hankitaanko kaksoset vai toinen lapsi sitten heti perään?



Entä saako niitä lapsia hankkia myöhemmin lisää?

Ei se ikää katso. on hyvät tuet, ei tarvitse laittaa lasta alle 1v tarhaan niin kuin te uranaiset teette. lapsi saa nauttia ja kasvaa kotona ja kun aika on oikea voi lapsen laittaa päiväkotiin tai vastaavaan hoitopaikkaan että saa kunnolla sosiaalisia taitoja ja oppii säännöllisyyttä.

ja mulla on 4lasta, opinnot käytynä, vakituinen työpaikka, aviomies, oma asunto, kotieläimiä... Puuttuuko jotain?

Itse olen lähdössä jatko-opiskelemaan kun nuorimmainen on tarpeeksi vanha hoitoon.

Lasten isä on apuna, joten ei tarvitse yksin kaikkea hoitaa. Totta, opiskelu tulee olemaan rankkaa kun on lapsia, mutta kun on tarpeeksi motivaatiota niin onnistuu se :)



Tuo ap:n suunnitelma on hyvä. Mutta aina ei elämä mene kuten haluaa :) Itse tulin 18 vuotiaana raskaaksi, pillerit eivät sopineet joten kondomi oli käytössä. Sen kanssa sitten tuli sählättyä vähän huonosti ilmeisesti, joten minusta tuli äiti :) Mutta, minulle ei niin tärkeää ole että missä järjestyksessä asiat teen, kunhan ne tulee tehtyä ja hyvän työpaikan saan :)

Aikaahan minulla on (toivon mukaan) vielä opiskella ja tehdä töitä vaikka millä mitalla :)

Vanhin nyt eskarissa ja 4 ja 1-vuotiaiden ei ole myöskään tarvinnut olla pk:ssa. Katsokaas kun se isäkin voi jäädä hoitovapaalle.



t. Se 28-vuotiaana esikoisensa saanut

yleistäminen:)

"Järkevät" myös tekevät älyttömiä yleistyksiä siitä, miten kaikkien pitäisi asiat tehdä. ;)