Lue keskustelun säännöt.
Mitenköhän saisin itsestäni läsnäolevan, aidosti lapsistaan kiinnostuneen äidin?
31.01.2011 |
sellaisen, joka jaksaa askarrella ja väkerrellä lastensa kanssa kaikenlaista, viettää heidän kanssaan aikaa, retkeillä, ulkoilla, hyppiä ja pomppia ja leikkiä ja hassutella ja ja ja...
Kun nyt mä olen tällainen, että viihdyn itsekseni, hoidan kyllä lapsille puhtaat vaatteet, ruoan ja pidän huushollin siistinä, annan iltahalit ja pusut ja pidän sylissä, mutta rehellisesti myönnän, että vietän paljon enemmän aikaa tietokoneella, kuin lasten kanssa...
Kommentit (6)
En mä oo koskaan sen enempää leikkiny lasten kaa, enkä myöskään potenu siitä huonoo omatuntoo. Miks pitäis? Olen kuitenkin aina läsnä henkisesti, kun lapsi tarvitsee aikuista. Siis juttelen lapsen kaa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosin ole tietokoneella kuin ihan pieniä hetkiä päivässä. Mutta siis tuo läsnäolo ja leikkiminen, heittäytyminen lapsen tasolle, ei suju.
Ei kai sitä luonteelleen mitään voi. Minäkin viihdyn hyvin hiljaisuudessa yksin, vaikka muuten olen sosiaalinen ihminen.
sellaisen, joka jaksaa askarrella ja väkerrellä lastensa kanssa kaikenlaista, viettää heidän kanssaan aikaa, retkeillä, ulkoilla, hyppiä ja pomppia ja leikkiä ja hassutella ja ja ja...
Kun nyt mä olen tällainen, että viihdyn itsekseni, hoidan kyllä lapsille puhtaat vaatteet, ruoan ja pidän huushollin siistinä, annan iltahalit ja pusut ja pidän sylissä, mutta rehellisesti myönnän, että vietän paljon enemmän aikaa tietokoneella, kuin lasten kanssa...
saman asian kanssa... Ja oman äitini perintöä tässä jatkan, ja muistan, että olisin itse kaivannut äidiltä parempaa läsnäoloa lapsena, ja tunnetta, että mun kanssa on hauskaa olla ja touhuta.
Ja nyt en pysty tarjoamaan sitä mitä itse kaipasin lapsilleni.
Onneksi heitä on kolme samaa sukupuolta pienin ikäeroin, että seuraa ainakin riittää, eikä samaa yksinäisyyttä kuin itselläni lapsena.
aivan asiantuntijatkin sano, että tärkeämpää kuin leikkiä lapsen kanssa on suhtautua myönteisesti lapsen leikkiin eikä väheksyä sitä. Meilläkin on askartelutarvikkeet tiiviisti kaapissa, onneksi on kerhot... Ei vaan, kiva olisi, jos saisin itsestäni enemmän irti. Mutta nyt olemme sentään ulkoilleet tosi paljon, yritän antaa siitä itselleni pisteitä... Lapset olivat ihan järkyttyneitä (ja innoissaan!), kun laskin vähän pulkalla mäkeä. Tärkeintä on jaksaa kuunnella lasta ja kiinnostua tämän asioista. Siinä netin keskustelupalstat ovat kurjia, että näille helposti jämähtää ja ihan harmistuu, kun lapsella on asiaa...
Tee mieluummin lapsen kanssa juttuja, jotka sinua kiinnostavat. Itse en jaksa retkeillä tai askarrella, mutta luen lapsille paljon (käydään usein kirjastossa). Pidän heitä myös mukana kaikissa mahdollisissa heitä kiinnostavissa kotihommissa (ruuanlaitto, siivoaminen, kaupassa käynti) niin samalla tulee juteltua lapsen kanssa kaikenlaista. Tuo siivoaminen ei tosin kauheasti koululaisia enää kiinnosta :) Mutta taaperot on tosi kivaa kotityöseuraa.
samanmoinen.oon nyt 12 vuotta kokenut huonoa omaatuntoa siitä,etten osaa edes askarrella!
mutta eipä kait kaikki äidit voikkaan olla samanlaisia..