Sinnikkäästä tytöstä sairaalloisen itsepäiseksi ja itsekkääksi?

Ekaluokkalainen lapseni, sisarussarjan keskimmäinen, oli pienenä ihailtavan itsenäinen ja sinnikäs. Oppi varhan tekemään asioita itse ja halusi tehdäkin ne itse, jopa päiväunille hän meni ihan omatoimisesti.



Nyt koululaisena hänestä on kehkeytynyt rasittavan itsepäinen. Hän saattaa saada täydellisen hirveitä raivokohtauksia, jos joku asia ei suju, kuten hän on halunnut. Hän vetää omaa mielipidettään hamaan loppuun asti pystymättä näkemään, että joku annetuista vaihtoehdoista on ainoa mahdollinen. Hänestä on aina olemassa kolmaskin vaihtoehto. Tyyliin vaikkapa, hän ei halua nukkumaan mutta ei mielestään jaksa valvoakaan. Ja sai raivarin, että mitä nyt tekee. Tai kuten äsken hän vei ulos marmorikuulan, hukkasi sen lumeen heitellessään sitä ja nyt raivoaa ulkona, kuinka koko perheen tulisi tulla etsimään sitä ja hakea lumikolat ja -lapiot ja auttaa. Järkipuhe ei auta lainkaan. Tai kun sanon hänelle aamulla, että ollaanpa hieman hiljempaa kun veli vielä nukkuu, hän tahallisesti alkaa nauraa kovaan ääneen. Kun totean siihen, että ole hiljaa, tai et pääse uimaan sunnuntaina, hän raivostuu ja alkaa huutaa. Muistutan, että huutamisesta seuraa, ettei pääse uimaan, hän huutaa entistä lujempaa.



Kohtauksia on yhdestä useampaan päivittäin, mutta muuten hän selviää varsin hyvin elämässään. Koulu sujuu, on kavereita ja suhteet sisaruksiin ovat hyvät. Normaalitilanteessa hän osaa jakaa ja ottaa leikkeihin. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Hakea joku diagnoosi kasvatusneuvolasta ja kohdella häntä sen mukaan?