Miltä tuntuu olla korviaan myöten rakastunut?

se tuntuu siltä että sä oikeesti haluat viettää koko elämäs sen ihmisen kanssa, ja ikävöi sitä vaikka ei näkis muutamaan tuntiin. pystyy tuijjottamaan toista vaikka kuinka kauan silmiin, ilman että kumpikaan vaivautuu, ja muistaa sen katseen, kasvot, hiukset, kaiken vaikkei näkis henkilöä. se tuntuu kun siinä ihmisessä olis joku magneetti mikä vaan vetää puoleensa. sen ihmisen eteen tekis IHAN MITÄ TAHANSA, eikä siitä löydä virheitä, vaikka kuinka ettis. pystyy kommunikoimaan ilman sanoja, sellasta sielujen sympatiaa, niinkuin joku jo mainitsikin.

silloin meni tajukin hetkellisesti, ei ollut omasta miehestä kysymys!

2 miestä eri syistä ja eri tavoin! Aviomieheni on paras ystäväni, rakkauteni häneen on syvää ja arvostavaa - olemme olleet jo kauan yhdessä. Sängyssäkin menee hienosti, sovimme toisillemme todella hyvin. Jo pelkkä hänen näkemisensä saa minut hyvälle tuulelle.



Ja kuitenkin minulla on rakastaja menneisyydestä, jota olen rakastanut lähes 10 vuotta pidempään kuin miestäni. Jo pelkästään se, että näen hänen tulleen tietokoneelle ja kohta vastaavan meiliini saa minut suunnilleen hyppimään kattoon!! Elän ja hengitän vain hänen yhteydenottojaan varten. Meidän oli tarkoitus aikoinaan mennä yhteen ja perustaa perhe, mutta olosuhteet vei meidät erilleen ja molemmat perustimme perheet tahoillamme. Silti rakkaus ja intohimo jäi elämään....

mutta sellainen pieni ikävä aina kun toinen on viereltä poissa.

Sitten kun on läsnä, on ihana käpertyä kainaloon, jakaa asiat ja nauraa yhdessä.

Sellainen tunne että jos ajatteleekin, että toinen vaikka kuolisi niin kuolis varmaan ite ikävään.



Nytkin tuli ikävä kun edes ajatteli. Mies on työreisuulla ja tulee vasta huomenna.



nimim. 14v yhdessä

turvalliselta, hyvältä, lämpimältä...

Se vain tuntuu oikealta, ihan erilaiselta kuin mikään muu aiemmin. Jotain sellaista sielujen sympatiaa mitä on vaikea pukea sanoiksi.

Ja muuttuu arvostukseksi ja kunnioitukseksi, turvalliseksi oloksi ja hymyksi. Ei ylitsevuotavaan riemuun ja kikatukseen kuten ensihuumassa, vaan hiljaiseksi hymyksi.

...pienenä erona vain, ettemme ole s.postilla tms. yhteydessä... niin vain, että näemme toisiamme yhteisissä juhlissa tms tapaamisissa...

Tosin viime tapaamisen jälkeen haluaisin laittaa vaikka tekstarin...niin on kova ikävä.

just mietin mun omaa miestäni ja perhosia lentelee mahassa :) oon yksin kotona ja mulla on ikävä kultaani. 6v yhdessä. eipä sitä tunnetta oikeen hyvin voi selittää.

up

Tältä:

http://dissidentti.org/limerenssinpauloissa.html

Se tuntuu siltä, että koko maailma on muuttunut ja hymyilee. Koet sen fyysisenä ja psyykkisenä hyvänolontunteena ja haluat syleillä koko maailmaa. Peilistä sinua katsoo kaunistuneet, onnelliset kasvot. Mietit, voiko tämä olla totta. Ja sitten: eräänä päivänä heräät todellisuuteen, kun toinen sanoo ensimmäinen kerran tosi ilkeästi, tai tekee jonkin teon, kauhistut. Pahimmillaan väkivaltaa. Silloin kadut, että uskoitkaan tunteeseen ja elit hetken sokaistuneena. Sillä  pysyvää tunnetta ei ole olemassa, on vain ihmisten keskeneräisyys ja ilkeys toista kohtaan. 

Tuntuu ihan oikeasti siltä, että se toinen on osa sua. Kuin elämä ennen sitä ihmistä olisi ollut tyhjää, ja kun sen ihmisen löysi, tiesi heti, että tässä tämä on, mun toinen puolikkaani. Mun unelmani ja elämäni. :) Anteeksi siirappisesta lässytyksestä :)

Se tuntuu tältä kappaleelta:

(olen siis muistellut tämän kappaleen sanoitusta kun menossa on tämä rakkauden huuma)

Haluat olla vain siinä hetkessä hänen kanssaan, etkä kaipaa muualle.