Tuntuuko joskus siltä että otit itsellesi väärän miehen?

Ehkä olisi pitänyt vaihtaa maisemaa siinä vaiheessa, kun mies sanoi halunneensa lapsen vain periaatteensa vuoksi. Tai siinä, kun tuntikausia jo suhteen alkupuolella itketti mua kritisoimalla mun (ujoa) kommunikointityyliä.

Tuolla se kokkaa perheelleen iltaruokaa ja mä homehdun koneella :)



Joku miinuspuoli jos pakko keksiä, niin pienituloinen.

Tilalle sain ehdottomasti paremman joten vaihto kannatti.

Mulla on todella mulle sopiva mies, mutta kadun, että tehtiin lapsia. Mies on urasuuntautunut ja ihan hyvä isä, muttei halua mitään arjen perhevelvollisuuksia eikä musta taas ole sellaiseen elämään, että lastenhoitajat ja au pairit hoitaa viikolla lapset ja vanhemmat vaan sitten laatuaikailee lomilla ja viikonloppuisin lastensa kanssa.



Täällä (ei Suomessa) tuo em. elämäntyyli on ihan tavallinen - siis molemmat vanhemmat tulee illalla töistä joskus 19.30-20 minimissään ja tekee pitkiä ulkomaanmatkoja - viikon tai yli. Ja siivojat ja lastenhoitajat pyörittää lapset ja talouden.



Miehelle tuo olis ok, mulle ei ja koen, että mun uramahdollisuudet on kärsineet siitä, että olen sitten yksin kantanut perhevastuuta. Ja olen siitä miehelle kitkerä. Vaikka turhaan tietty, kun olis vaan itelläkin sydän elää kuin muut korkeakoulutetut täällä elää, niin ei tarvis rutista.



Mutta en osannut oikein edes tätä elämäntyyliä hahmottaa, kun Suomessa se on aika harvinainen. Niinpä ei tullut tarpeeksi puhuttua siitä, miten käytännössä asiat sitten hoidetaan, kun sumplataan töitä ja lapsia.



Jos ei oltais tehty lapsia, mies olisi minulle aivan täydellinen kumppani.

...kiinnostuksen kohteisiin, keskustelutaitoihin, seksitarpeisiin ja varakkuuteen pitäisi ainakin kiinnittää paremmin huomiota.

miksi en kuunnellut 10v vanhempaa siskoani, kun hän sanoi, että älä mene nuorena naimisiin, olin 21v. Mieheni oli toinen vakavampi suhteeni.

Toisaalta taas olen ajatellut, että moni mies olisi minut jo hylännyt, kun osaan olla välillä niin kauhea akka :)