Miksi vanhemmat eivät uskalla näyttää negatiivisia tunteitaan lastensa hoitajien läsnäollessa?
Aloin miettimään tuon alemman ketjun luettuani.
Itse olen pph ja katson kyllä joskus äidin/isän sisäistä kiehuntaa, kun lapsi temppuilee. Nätisti houkutellen ja maanitellen vanhemmat yrittävät kuitenkin saada lapsensa ruotuun..
Itse teen samaa oman eskarilaiseni kanssa joskus eskarin pihalla kun opet ovat kuulolla.
Kuitenkin tiedän, että ne vanhemmat eivät hoida tilanteita kotona niin, vaan kyllä siellä karjutaan ja uhkaillaan vaikka sun millä, jos lapsi hörhöilee älyttömyyksiä. Itsekin teen niin, ja tiedän että eskarinopetkin tietävät minun tekevän niin. Ja minä tiedän eskariopejen tekevän kotonaan niin.
Miksi meidän pitää kaunistella asioita lapsen hoitajan läheisyydessä? En nyt tarkoita mitään kurittamisia tai muuta, mutta että suuttumuksen näyttäminen on vaikeaa? Miksi?
Kommentit (39)
hillitä se kiukku ja turhautuminen jos lapsi pelleilee/taistelee vastaan vaatteita pukiessa.
Yleisesti ottaen se hermojen menettäminen ei auta mitään siinä tilanteessa kun lapsi temppuilee, vaan yleensä pahentaa tilannetta. Siis jopa se pieni äänen korottaminen pahentaa tilannetta. Ainakin meillä huomaa eron minuun ja mieheen. Mies hermostuu ja helposti näyttääkin sen ja lapset huomaa että ovat niskan päällä nyt ja alkavat temppuilla enemmän.Ja meillä siis kaksoset 3-vuotta ja esikoinen 5-vuotta, yleensä yllyttävät vielä toisiina siihen temppuiluun ja rimpuiluun..
NIIn just, komentaminen ei tarkoitakaan äänen korottamista ja huutamista
vaan sitä, että lapsille sanotaan ihan rauhallisesti että nyt puetaan, koska ulos ei voi mennä ilman vaatteita ja nyt on pakko lähteä ulos. Pukemisesta voi tehdä ihan hauskan leikinkin ja pukea yhdessä, mutta jos sen kanssa temppuillaan vaikka on pakko pukea, niin sitten puetaan ilman sitä hauskuutta, eli laitetaan vaatteet päälle väkisin.
Mitään ylimääräisiä pakkoja mä en harrasta lasteni kanssa. Ei ole pakko syödä jos ei ole nälkä, ei ole pakko mennä edes ulos jos eivät halua, mutta niissä tilanteissa kun on joku juttu on pakko hoitaa, niin se hoidetaan.
Ap kirjoitti nimen omaan siitä että miksi kukaan suutu lapsen temppuillessa julkisella paikalla. Komentaminen ja suuttuminen on käsittääkseni kaksi eri asiaa ja yleensä normaalit ihmiset korottaa sitä ääntään kun he suuttuvat.
Tosiaan komentaminen on tasan eri asia kuin se että hermostuu siihen lapsen temppuiluun.
Olen pukemassa kaksivuotiasta ulos. Viisivuotias ei ota kuuleviin korviinsakaan, että pitäisi tulla pukemaan. Muutaman kerran sanon asiasta. Saatan sanoa myös tyyliin "kohta taidat jäädä yksin sisälle". Tämäkään ei tuota tulosta. Olenpa kerran niin tehnytkin, että menen pienemmän kanssa kuistille, eikä viisivuotias vieläkään ryhdy pukemaan.
Mitkä traumat aiheutan?
siistii käytöstä kun joku vanhempi paikalla?
joskus korottaa kiukuttelevalle tai hölmöjä tekevälle lapselleen ääntään tyyliin: "Ja nyt ne vaatteet päälle kuin olis jo, tai jäät sisälle"
Tai: "Miks aina tästä samasta asiasta pitää tapella, joka hiton kerta. Nyt ne saamarin vaatteet päälle kuin olis jo tai meet omaan huoneeseen ja me muut mennään ulos"
Älkää valehdelko että teillä aina ja joka tilanteessa puhutaan rauhallisesti tasaisella äänellä. Voi lapsiraukkoja siinäkin tilanteessa, oppivat, että vahvat tunteet on vaan kätkettävä ja oltava kiltisti.
Miksi pitää suuttua siitä, että lapsi temppuilee? Kyse on kotiinlähtötilanteesta, jossa lapsi on pitkän päivän ollut erossa vanhemmistaan ja se purkautuu "temppuiluna" tai miksi sitä ikinä nimittää. En minä suutu siitäkään, että lapsi on surullinen tai iloinen, miksi ihmeessä suuttua siitä, että lapsi purkaa päivän tuntojaan?
Suuttumuksen näyttäminen on varmaan erityisen vaikeaa, jos ei ole lainkaan suuttunut. Aika kapea on muuten suuttumuksen määritelmä, jos se on huutamista ja uhkailua. Toivottavasti et ole oikea pph, koska koulutuksessa nuo asiat olisi käyty läpi.
Olen pukemassa kaksivuotiasta ulos. Viisivuotias ei ota kuuleviin korviinsakaan, että pitäisi tulla pukemaan. Muutaman kerran sanon asiasta. Saatan sanoa myös tyyliin "kohta taidat jäädä yksin sisälle". Tämäkään ei tuota tulosta. Olenpa kerran niin tehnytkin, että menen pienemmän kanssa kuistille, eikä viisivuotias vieläkään ryhdy pukemaan. Mitkä traumat aiheutan?
joskus korottaa kiukuttelevalle tai hölmöjä tekevälle lapselleen ääntään tyyliin: "Ja nyt ne vaatteet päälle kuin olis jo, tai jäät sisälle"
Tai: "Miks aina tästä samasta asiasta pitää tapella, joka hiton kerta. Nyt ne saamarin vaatteet päälle kuin olis jo tai meet omaan huoneeseen ja me muut mennään ulos"Älkää valehdelko että teillä aina ja joka tilanteessa puhutaan rauhallisesti tasaisella äänellä. Voi lapsiraukkoja siinäkin tilanteessa, oppivat, että vahvat tunteet on vaan kätkettävä ja oltava kiltisti.
Kyllä. Minä säilytän malttini tuollaisissa tilanteissa. Minä en käske pukemaan "niitä perhanan vaatteita päälle" tai uhkaile sillä että jää yksin sisälle. Yleensä annan lapsen kiukuta ja temppuilla aikansa ja sitten kysyn että saiko hän tarpeekseen ja joko laitetaan vaatteet päälle ja lähdetään kotiin.
Se että minä aloittaisin kiukkuilemaan lapsen kanssa menettäisi vain uskottavuuteni lapsen silmissä.
Eikä se kiukuttelu auta aikuisenkaan elämässä mitenkään. Jos minulla on huono päivä niin kukaan ei hyödy siitä että itken ja raivoan ja menetän malttini. Korkeintaan saan aikaan vielä pahemman kaaoksen.
Meillä saa kyllä itkeä ja nauraa eikä kukaan estä heitä. Huutaakin saa ja olla vihainen, mutta jos lapset huutaa sen takia että haluavat oman tahtonsa läpi, siihen ei reagoida sillä siunatulla sekunnilla, vaan kunhan lapsi on rauhoittunut jutellaan siitä että kannattiko se kiukuttelu ja huutaminen.
JA tottakai minulla meinaa mennä hermot lasten kanssa, sitä en ole väittänyt ollenkaan. Minulla on oma tapani paineiden purkamiseen ja yleisesti ottaen se on sen verran tehokas että jaksan kuunnella lasten kiukuttelut ja huudot, niin etten heille tiuski tai kiukuttele takaisin.
Siksi lapselle ei kannata huutaa vain siksi, että pph:n mielestä huuto auttaisi asiassa eteenpäin.
Ei lapselle kannata opettaa, että karjuminen olisi jotenkin jaloa tunteiden näyttämistä, koska ei se sitä ole. Se on lapsen tasolle asettumista, joka ei johda mihinkään.
Mitäpäs sitten teet?
kun on ensin saanut näyttää, miltä tuntuu. Lapsi voi paremmin, kun voi luottaa vanhempiinsa ja siihen, että nämä malttavat odottaa.
"oletko jo lopettanut" jos mulla olisi hankala olo, olisin ajatellut, ettei hän rakasta mua ollenkaan. Hän vain nokan varttaan pitkin katsoo alaspäin ja sieltä ylhäältä sitten rauhallisesti laukoo kommenttejaan.
Sen sijaan jos hän vähän tuskastui, se tuntui siltä, että joku tykkää niin paljon, että vaivautuu suuttumaan. Olemaan mun kanssa.
arkeen mahtuu kaikki tunteet, myös vihan tunne! Normaali terve lapsi kestää sen, että vanhempi joskus suuttuu. Elämään kuuluu myös negatiiviset tunteet ja kyyneleet, vastapainona sitten ilo ja nauru!!
arkeen mahtuu kaikki tunteet, myös vihan tunne! Normaali terve lapsi kestää sen, että vanhempi joskus suuttuu. Elämään kuuluu myös negatiiviset tunteet ja kyyneleet, vastapainona sitten ilo ja nauru!!
hakee lasta hoidosta ja lapsi osoittaa ikäväänsä temppuilemalla. Jos siitä suuttuu, näyttää lapselle, että ei voisi vähempää välittää.
Et sinä lastasi vihaa, vaikka joskus hänen tekemisiinsä suututkin. Haloo..
Tämäkö on se pelko lasten kasvatuksessa nykyään, ettei uskalleta näyttää että ollaan vihaisia sille mitä lapsi teki tai miten käyttäytyi.
Tottakai saa olla suuttunut tai vihainen, ei lasta siltikään VIHATA
Meillä yleensä ollaan aika viilipyttyjä eri tilanteissa mutta sitten kun sen aika on, niin kunnon komento saa kyllä lapsen ojennukseen. Varmaankin siitä syystä, että emme ns. turhaa ääntä korota eli se ei kärsi inflaatiota. Välillä siis on ainakin meidän lapsen kohdalla tarpeen korottaa ääntä, että homma ei karkaa käsistä. Mutta sitä konstia ei onneksi tarvita kovin usein.
Just ..
kaupassa tai kylässä kyllä komennan lapsia ihan vapaasti. En ny karju tai huuda, mutta kovennan ääntä jos tarpeen ja muuten kiristänkin "jos et nyt usko, niin vien autoon loppuajaksi". :) Kirjastossa 5-vee taannoin alkoi kiukutella, kun en lainannut isoa kasaa dvd-filmejä. Lapsi vaan kiukkusi eikä suostunut kirjoja katsomaan, joten sanoin että nyt menen sitten itse ja läksi, lapsi jäi siihen lattialle. Aah niitä katseita mitä sain, kun lapsiraukka sitten huuteli äitiä... Olin melkein vieressä...
Oma äitini teki kerran noin kun olin 5-vuotias, jätti minut keskelle metsää istumaan pulkkaan kun ei suostunut enää vetämään pulkkaa. Jäin sinne yksin istumaan ja huutelemaan äitiä, joka jatkoi tyynesti matkaa ja katosi näkyvistä. Muistan vieläkin sen itkunsekaisen paniikin. :(
ja vaikka kenen läsnäollessa.
Eikä se tarkoita mitään karjumista ja kiinni käymistä, vaan tosiaan sitä että olen niille se sama vanhempi kuin kotonakin ja pidän kuria muuallakin.
Tohon alempaan ketjuun just vastasin, että lapsi on ilmeisesti huomannut että vanhempi ei uskalla komentaa kunnolla, kun pk- tädit on lähistöllä, temppuilee just siksi.
Asiat puidaan paremmalla ajalla ja perusteellisesti kotona. Enkä todellakaan ole mikään neuvottelijavanhempi. Siihen minulla ei ole kärisvällisyyttä eikä aikaa.
sossutyöntekijöiden puhuttelussa perheneuvolassa.