Miksi laihduttamiseen liittyy häpeän tunne?

Itse olen vakavasti ylipainoinen, viimeisen raskauden jälkeen paino hyppäsi sataluvuille ja terveys on ihan oikeasti uhattuna. Olen kyllä ollut aina lihava, koko aikuisikäni 171 pitkään varteen paino on ollut yhdeksänkymmenen kilon luokkaa, lapsena olin rasvapallo. En siis koskaan ole ollut normaalin painoindeksin haarukassa vaan aina reippasti yli.



Ennen tätä en kuitenkaa ole varsinaisesti yrittänyt laihduttaa, minulla ei ole ollut mitään inspiraatiota siihen suuntaan. Se pari kuukautta minkä kävin painonvartijoissa oli lähinnä hukkaan heitettyä rahaa koska en jaksanut siihen paneutua. Joitain tynkäkuureja olen suunnitellut ja monesti aloittanut ruokalistan suunnittelemisen virallisterveellisten suositusten mukaan, mutta en ole sitä jaksanut pitkään.

Nyt karppaan (ja olen kahden kuukauden jälkeen laihtunut jo melkein painoon ennen raskautta!) ja tämä sopii minulle sekä tuntuu toimivan.



Miksi kuitenkin on niin suuri kynnys kertoa siitä että yrittää pudottaa painoaan. Häpeillen kerroin eräälle ystävälleni karppamisestani ja motiiveista siinä taustalla. Äidilleni en ole kertonut miksi jätin perunat syömättä, enkä koskenut hänen sokeriseen jälkiruokaansa, mutisin vain ettei tee mieli.

Vaikka asiahan sinänsä on erittäin positiivinen ja kertoo että olen tajunnut oman tilani ja koetan sille jotain tehdän, niin miksi silti on niin suuri halu salata asia kaikilta. Karppasin kaksi viikkoa ennen kuin kautta rantain kerroin miehelleni mistä on kyse, siis siinä vaiheessa kun kiloja oli jo lähtenyt noin viisi.



Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia?