En tykkää yhtään kun vauva liikkuu mahassa

sua raukkaa. Toivotaan että se pian lopettaa tollasen kiusaamisen.

mutta kun kantapää työntyi kylkiluiden alle, siitä en tykännyt. Kolmas kun ei juuri liikuskellut se oli ihan hirveetä.

Tavallaan on koko ajan tosi iloinen liikkeistä mutta ne vaan ei tunnu kivalta fyysisesti. Sellaista muljahtelua ja tökkimistä.

Kuopus on 4 kk, ja vieläkin muistelen onnellisena niitä hetkiä, kun tyttö asusteli mahassa ja vuorovaikutus oli erilaista, kun ei tiennyt vielä kuka siellä oikeastaan on :) Vaikka ihania ovat syntyneet vauvatkin!

Enkä potkuista ja muljahtelusta. Mutta nämä on sellaisia asioita, joista ei saa puhua. Se satuttaa äitimyyttiä ja fantasiaa äityiden onnesta.

Itseasiassa vihaan raskaana oloa, enkä haluaisi olla raskaana lainkaan. Mutta valitettavasti adoptio on tehty Suomessa niin vaikeaksi, että lapset on tehtävä itse.

Mutta lapsia haluan, joten tämä pitää "kärsiä".

Onneksi vain loppu ajasta on ollut sitä kylkiluiden musertamista.

Minulla tuo pikkukakkonen liikkui koko raskausajan vähän ja viimeisinä viikkoina erittäin vähän. Kerran kävin jopa synnärillä tarkistuttamassa, onko kaikki hyvin, kun jatkuva huoli kalvoi mieltä. Syynä meillä oli lapsiveden vähyys. Ei ollut lapsella vettä missä myllätä.



Myös esikoinen liikkui melko vähän, koska oli perätilassa "varpaat korvissa", eikä siitä asennosta päässyt juurikaan potkimaan. Oletko saanut mitään arvioita, miksi vauva liikkuu vähän?

En pidä raskaana olosta yhtään. Kaikki ahdistaa, eikä tila ole normaali. Mutta kuten yksi vastaajista jo sanoi, niin ei vaan saa sanoa.

Sikiön liikkeet ovat epämukavia.

Ihana kuulle, etten ole ainoa, jota raskaus ällöttää!



Olen sitten monasti törmännyt sellaiseen ajatukseen, että voin raskaana pahoin, koska suhtaudun raskauteen tällä tavoin. Ennen raskaaksi tulemista olin kuitenkin ihan eri mieltä, ajattelin, että on varmasti ihanaa kantaa lasta ja olla raskaana, mutta oksentelu vei kaiken hohdon asiasta. Ihmisten tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, etten pidä raskaana olemisesta pahan oloni vuoksi eikä päinvastoin.



ap

Ne vauvan ekat kuukaudet (3 ekaa kk) voitaisiin sitten pyyhkiä armeliaasti pois mun muistista!



Ei se raskauskaan joka hetki mitään onnea ja autuutta ollut, mutta olen vaan siitä tykännyt. Aina synnytyksen jälkeen on jäänyt sellainen haikeus ja toive, että josko vielä kerran saisi kokea. Ja toka raskaus oli mullakin aika vaivainen...



Mutta nuo vauvan ekat viikot! Vihaan niitä! Voisipa joku muu taistella imetyksen kanssa, vauvan painon kanssa, hikisten kainalojen ja hormonien oikkujen kanssa, ja sen oudon tunteen kanssa, kun ei vielä tiedä, minkälainen se vauva on ja mitä se tarvitsee... Ekan vauvan jälkeen vielä ajattelin, että se johtui tuosta esikoistilanteesta ja omasta epävarmuudesta, kun kaikki oli niin uutta. Mutta tän tokan kanssa oli vielä pahempaa! Tuntui järkkyttävältä, kun sairaalan lastenlääkäri kylmästi totesi, että ei kaikki äidit saa vauvaansa yhteyttä... Siis että minä en saanut. :( Kun kuitenkin halusin ja yritin ja tein kaikkeni!



Mutta nuo vauvan potkut. Ihania. Mulle ne on aina ollut harvinaisempaa herkkua, ja vauvat olleet sen verran pieniä, että mitään ihan mielettömän kipeää ne ei edes tehneet. Rv 38 vauva vielä kääntyi reippaasti ympäri niin, että en sitä ihan huomannut... Pahinta ehkä oli se, kun vauva asusteli mahan oikealla puolella ja se toinen puoli oli sellainen lituska ja toinen ihan pinkeä. Se tuntui aika epämiellyttävältä, kun napa oli toisessa kyljessä... On muuten vinossa vieläkin!

Ihana kuulle, etten ole ainoa, jota raskaus ällöttää!

Olen sitten monasti törmännyt sellaiseen ajatukseen, että voin raskaana pahoin, koska suhtaudun raskauteen tällä tavoin. Ennen raskaaksi tulemista olin kuitenkin ihan eri mieltä, ajattelin, että on varmasti ihanaa kantaa lasta ja olla raskaana, mutta oksentelu vei kaiken hohdon asiasta. Ihmisten tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, etten pidä raskaana olemisesta pahan oloni vuoksi eikä päinvastoin.

ap

Minulla ei edes koskaan ole ollut pahoinvointia, mutta kaiken maailman liitoskivut ja potkut kylkiluihin...

Aika erikoinen ajatus tuollainen :)

on montakin asiaa joista en pidä, mutta ei mulla ole mitään tarvetta jakaa niitä kaikkien kanssa. Mutta me ollaan kaikki erilaisia.

on montakin asiaa joista en pidä, mutta ei mulla ole mitään tarvetta jakaa niitä kaikkien kanssa. Mutta me ollaan kaikki erilaisia.

tässäkin oli pointtina?

esim. muiden raskaana olevien kanssa.

Ehkä just loppuajan vaivoja "saa" vähän tuskastella mutta on jotenkin tabu puhua siitä että monella koko raskausaika on kärsimystä ja epämukavaa oloa.

Pitäisi vaan hehkua onnellista äitiyttä.

Tuo raskauden inhoaminen ei kuitenkaan liity siihen miten itse lapseen suhtautuu, siksi minusta olisi ihan hyvä että niistä epämukavista asioista saisi puhua enemmän.

esim. muiden raskaana olevien kanssa.

Ehkä just loppuajan vaivoja "saa" vähän tuskastella mutta on jotenkin tabu puhua siitä että monella koko raskausaika on kärsimystä ja epämukavaa oloa.

Pitäisi vaan hehkua onnellista äitiyttä.

Tuo raskauden inhoaminen ei kuitenkaan liity siihen miten itse lapseen suhtautuu, siksi minusta olisi ihan hyvä että niistä epämukavista asioista saisi puhua enemmän.

Näin on. Aika monet tuntuu katsovan mua vähän kieroon, jos mainitsen tuntemuksistani. Sitten kun se lapsi on syntynyt, on mun olo ollut sitten ihan erilainen, silloin mä olen hekunut onnesta, eli kyseessä ei todellakaan ole mikään alitajuinen hylkimisrefleksi, vaan ihan silkat fyysiset tuntemukset.

ap

tekee kipeetä, aiheuttaa pahaa oloa/ällötystä ja häiritsee esim. työntekoa. Ja lapsi siis myllää mahassa ihan tosissaan, koko maha heiluu ja muljuaa niin, että vieraatkin näkee sen.

Itse voin koko raskauden ajan muuten mainiosti, mutta inhosin sitä mylläystä. Mahassa vauva oli sellainen, että saattoi mennä pari tuntia ilman mitään liikettä, ja sitten seurata pari tuntia sitä ettei ollut juurikaan paikoillaan.

No, samanlainen on ollut synnyttyäänkin. Kun nukkuu, niin ei juurikana heräile ja kun on hereillä niin on koko ajan tekemässä jotain. Ei siis mikään keskittymiskyvytön (on nyt 5) ylivilkas, mutta todella puuhakas.

tekee kipeetä, aiheuttaa pahaa oloa/ällötystä ja häiritsee esim. työntekoa. Ja lapsi siis myllää mahassa ihan tosissaan, koko maha heiluu ja muljuaa niin, että vieraatkin näkee sen.

Kyllä tuli sellaista tilitystä. Kaikkienhan siitä pitäisi tykätä kuulemma! Pienen saarnan piti, en kuulemma ole hyvä äiti sen takia :O

Aha.

mä en pitänyt raskausajasta ollenkaan, mutta en myöskään vauvan ensimmäisistä kuukausista enkä imetyksestä. Yritän keskittyä hyviin asioihin, selvitä päivän kerrallaan ja odottelen, että vauvat kasvaa taaperoiksi.