Lue keskustelun säännöt.
Seuraatko Himohamstraajat-ohjelmasarjaa?
11.01.2011 |
Tunnetko ketään sairaudesta kärsivää tai oletko itse sellainen, jolle tavarat ehkä korvaavat jotain, joka elämästäsi puuttuu?
Säilytätkö lapsille muistoja lapsuudesta vai myytkö kaiken pois kirppiksillä sitä mukaan , kun lapset kasvavat?
Ymmärrätkö ihmistä täyttää tavaralla elämänsä tyhjiötä?
Kommentit (12)
Olen vähän hamsteri. Vanhoja lehtiä ym.
Ahdistun jos on liian tyhjää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta olen kyllä keksinyt keinoja aineellisen romun taltuttamiseen. Esim. kirjat ovat paheeni, mutta suurimman osan hankin nykyään (englanninkielisinä) e-kirjoina.
Itse takerrun muistoihin ja vanhoihin tavaroihin.
Jollain tasolla en ole kai surrut esim. isovanhempieni kuolemaa kunnolla, koska säästän kaikenlaista heidän jäämistöstään kohdalleni osunutta vaikka jotain en oikeastaan edes tarvitsisi.
Toisaalta haluan tallettaa lapsilleni muistoja elämänvarrelta, en nyt onneksi ihan joka vessapaperirulla-askartelua.
Elämäni on ollut viime vuosina rankkaa monin tavoin, jotain minäkin paikkaan keräämällä haaveilemiani tavaroita kirppiksiltä. Ja lapsuuteni oli aika köyhää eli joku tarve varautua pahemman varalle, sieltä ilmeisesti kumpuaa.
Hallussa pysyy toistaiseksi eli ei ole kaaokseksi kertynyt eikä meillä ole sotkua tai likaa tai roskia. Mutta joskus ahdistun hetkellisesti liiasta tavarasta kotonamme. Ulkopuoliset eivät ole kyllä asiaa kokeneet lainkaan samoin meillä käydessään. Ystäväni ovat nähneet vintit ja komerot, ei ole kukaan pitänyt kuitenkaan omituisen paljona meidän tavaroitamme. Vika onkin ehkä vaan minun mielessäni.
Tunnen itse kaksi todellista hamstraajaa, liikutaan tosiaan telkkuohjelman tasolla jo toisen elämässä. Hänellä on tosin bipolaarinen mielialahäiriö, joka vaikuttaa paljonkin tuohon.
Pääkohteena lastenvaatteet.
Kaikkea muutakin on ja paljon. Perustelen järjellä ja käytännöllisyydellä, että kaikkea löytyy mitä ikinä saattaa tarvita.
Sairaalloista se ei ole siinä mielessä, että todellakin pystyn heittämään esim. tyhjän shampoopullon roskiin (vrt. Himohamstraajat). Tunneside on juuri niihin vaatteisiin.
Tuntuu että menettäisin osan lasta (?) ja hänen lapsuuttaan/muistoja luopumalla hänellä paljon käytössä olleesta vaatteesta. Tai jotain tuon suuntaista, vaikea pukea sanoiksi. Outoa, kyllä.
Rakkaimpia ovat juuri ne paljon käytössä olleet vaatteet jotka tuovat muistoja mieleen, vaatteet ovat käytössä nyt pienimmällä sisaruksella.
ns. muistoesineitä. Rakastan itselleni tärkeitä esineitä kotonani, joilla on jokaisella jokin tarina ja muisto jostain elämäni varrelta kannettavanaan. En näe tässä mitään pahaa, en ymmärrä, miksi tästä on tehty yhtäkkiä jokin sairaus?
Tarpeetonta roinaa ja roskaa en tietenkään säilytä, mutta pitäisikö jokaisen esineen kodissa olla merkityksetön, sellainen, jonka voi koska tahansa nakata roskikseen?
Miten olemme liukumassa tällaisene asketismiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ns. muistoesineitä. Rakastan itselleni tärkeitä esineitä kotonani, joilla on jokaisella jokin tarina ja muisto jostain elämäni varrelta kannettavanaan. En näe tässä mitään pahaa, en ymmärrä, miksi tästä on tehty yhtäkkiä jokin sairaus? Tarpeetonta roinaa ja roskaa en tietenkään säilytä, mutta pitäisikö jokaisen esineen kodissa olla merkityksetön, sellainen, jonka voi koska tahansa nakata roskikseen? Miten olemme liukumassa tällaisene asketismiin?
säästän sen vuoksi joitain esineitä, jotka ovat kulkeneet suvussa jo pari sataa vuotta, niin haluan säästää niitä myös omille lapsilleni ja heidän lapsilleen. Miksi nyt yhtäkkiä heittäisin kaiken pois, vaikka se juuri nyt ei ole minulle tarpeellinen esine? Jos kaikki toiimisivat näin, että mitään historiaa siirtyisi tuleville sukupolville, ja mitään antiikkia ei pääsisi syntymään...
mutta nuorin lapsi, tyttö 5v on aika hamstraaja. Mitään ei sais heittää pois, haluaa säilyttää joka hitsin elintarvikepakkauksen, kauppakuitin, teepussin lapun jne. Keräilee ulkoa roskia ym. Heittelen niitä aarteita sitten vaivihkaa pois, jos yhdessä siivoaa niin se on just kun siinä ohjelmassa ne ihmiset jotka alkaa kiukkuamaan kun kämppää siivotaan ja sitä ja tätä ja tota ei sais heittää pois.
Pitää kattoa tytön kanssa yhdessä sitä ohjelmaa että noin käy jos haluat säilyttää aina ihan kaiken. Jospa toimis pelotteena;) Se jakso missä löytyi kaksi kissanraatoa metrin roinakerroksen alta oli järkky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vain puutetta säilytyskalusteista - se on mun motto :)
En tunne hamstrausta sairastavia, mutta tunnen ihmisiä, joille tavarat ovat korostuneen tärkeitä. Tavaroihin liitetään niin paljon tunteita, että niistä on mahdoton luopua. Ymmärrän tavallaan jopa hamstraajia, vaikka olen sellaisen vastakohta. Tai ymmärrän oikeastaan maanisia keräilijöitä tai niitä, joille mistään luopuminen on ylivoimaista.
En ymmärrä esim. ruoantähteiden tai eritteiden säästämistä tai asuntonsa ja muun omaisuutensa tuhoamista siksi, että tarpeettomasta ei voi luopua. En ymmärrä, miksei romujakin voi edes yrittää järjestää ja säilyttää siististi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan itselleni tärkeitä esineitä kotonani, joilla on jokaisella jokin tarina ja muisto jostain elämäni varrelta kannettavanaan. En näe tässä mitään pahaa, en ymmärrä, miksi tästä on tehty yhtäkkiä jokin sairaus?
Sairaudessahan kysehän ei ole muistotavaroiden säilyttämisestä, vaan esimerkiksi siitä, ettei pysty heittämään pois vanhoja hammasharjoja, saippuanjämiä, maitopurkkeja, pilaantunutta ruokaa, rikkinäisiä vaatteita, huonekaluja tai tavaroita. Asunto täyttyy lopulta roinasta niin, että liikkuminen siellä on käytännössä mahdotonta. Vähän eri meininkiä siis.
Mikä on normaalia omistamista? Ja onko ihanteena tai normaaliuden mittarina kylmäveriseen/tunteettomaan kertakäyttökulutukseen kykeneminen?
Hamstraajien perustelut liittyvät aina käytännöllisyyteen ja ekologisuuteen.
T. Se lastenvaate- ja yleishamsteri :)
Minä en ainakaan myönnä olevani hamsteri, mutta huomaan kyllä, että jostain täysin turhastakin voi olla vaikea luopua. Olen tarttunut 100 tavaran haasteeseen, jossa siis on tarkoitus pitää henkilökohtaisia tavaroita vain sata ja luopua lopuista. Siis mitkään astiat tai vuodevaatteet tai toisen tavarat eivät kuulu tähän. Vain omat henkilökohtaiset.
Toisaalta yhdeksi tavaraksi saa laskea esim. alusvaatteet tai jonkun levykokoelman. Halutessaan. Mulla on pieni kirjahylly, joka siihen siististi mahtuvine kirjoineen on yksi sellainen "isompi" tavara :)
Kirpparille on lähtenyt 5 laukkua, pino kirjoja, kaikennäköistä pikkukrääsää ja lisää varmasti lähtee, kunhan ehdin käydä omaisuuttani läpi. Roskikseen on lentänyt paaaaaljon sellaista, mitä on joskus laittanut talteen ajatuksella "tästä varmaan teen joskus jotain" tai "tämän vain paikkaan". Sitten ne ovat lojuneet vuosia jossain odottamassa sitä hetkeä, että tulevat paikatuksi tai pääsevät materiaaliksi jollekin uudelle ja hienolle. Niin sitä tavaraa vaan kertyy ja alkaa pikkuhiljaa ahdistaa, kun kaikki eivät enää mahdukaan kaappeihin tai kaapit ovat täynnä juuri sitä itteään.
Ja minähän en siis ole hamsteri :D E-en! No ei ole vielä tarvinnut raivata käytäviä roskavuoreen, että en ole sellainen sairaalloinen. Sen verran kuitenkin, että mihin tahansa liittyy isompi muisto niin vaikeahan sellaisesta on luopua. Vessapaperirulla-askartelun kohdalla pitää vaan sitten päättää, että ottaa siitä vaikka kuvan, jos se todella on itselle niin tärkeä, että haluaa nähdä sen vielä.
http://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6302536337884174162#overview/sr…
Tuolla on blogi projektini edistymisestä ja sen herättämistä ajatuksista :)