Miten pitäis suhtautua 'tyhjänpäivisistä' asioista valittaviin?
Siis kun joku tuttu vaikka valittaa, että vauva valvotti, eikä saanut nukkua viime yönä kuin 5h. Mulla lapsi on valvottanut enenmän tai vähemmän viimeiset 9 vuotta. Jos vetäisisin omat vastaavat ongelmat, tuttu nolostuu ja seuraavalla kerralla pyyhältää ohi jäämättä juttelemaan. ELi pitää vaan voivotella mukana että on sulla rankkaa ja vähätellä omia ongelmia tai olla kokonaan kertomatta. Mulla on siis 9v kehitysvammainen lapsi ja hänellä pari lisäsairautta.
Kommentit (16)
Sano vaan millaista itselläsi on, niin osaavat hekin laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Kyllä minä ymmärrän valvonutta ystävääni oikein hyvinkin. Nimenomaan varmaan siksi, kun olen itsekin valvonut lasten kanssa öitä. Määrällisesti ehkä enemmän kuin ystäväni mutta silti ymmärrän, että ystävää väsyttää.
Minulla on kaksi erityislasta ja kaksi "tavallista" ja kaikenlaista vaikeaa elämässä mutta silti multa riittää empatiaa kaverille, joka on väsynyt. Yhtä lailla kaverilla riittää empatiaa mulle.
Se vaan ei ole hyvä lohdutus se "älä välitä, mulle on sattunut pahempaa". Tietysti toivoisi tilannetajua valittajalta.
tottakai jokaisella ne omat ongelmat tuntuvat suurilta. Eivätkä he silti tarkoita vähätellä niitä surullisia ja vaikeita asioita joita olen kokenut.
Eli valittaa saa vain ne jotka on samassa tilanteessa kuin sinä? Mutta tosiaan se naapurin maija, jolla on 4 erityislasta sairauksineen ja on valvonut 15 vuotta, niin voi ajatella sun kitinöistäsi ihan samaa.
Kuten joku edellä kirjoitti, voisi luulla, että sitä empatiaa löytyy jos itsekin on väsynyt lasten takia. Pitääkö sen tilanteen olla aina yhtä "paha", että toinenkin saa olla väsynyt ja siitä puhua.
on ihan aitoa, ja minun on vähän vaikea ymmärtää miksi sinun mielestäsi se on turhaa valittamista.
Minun perheelläni on ollut todella rankka puolivuotinen takana. Silti ei ole tullut mieleenkään vähätellä kavereiden suruja. Ei kaverit ole vastuussa minun suruistani ja pahasta mielestäni eikä heidän tarvitse miettiä kuinka suuria heidän vastoinkäymisensä minun näkökulmastani ovat.
vaihda puheenaihetta, jos alkaa nyppiä.
Juuri oli kyläilemässä lapseton ystäväni, joka on hieman neuroottinen nukkumisen suhteen. Hän oli ihan vilpittömästi paniikissa siitä kun hän oli viimeiset kaksi yötä nukkunut vain 6 tuntia kun ei ollut meinannut saada unta. Hän oli todella väsynyt ja nuutunut.
Olihan se tietysti vähän hassua kuunneltavaa kun itselle viimeiset 7 kuukautta olisi ihan luxusta nukkua edes se 6 tuntia putkeen. Mutta ei minulle tullut mieleenkään ruveta tuossa tilanteessa elvistelemään, että "no eihän tuo nyt mitään, ite nukuin viime yönä 5 tuntia ja senkin pätkissä".
Ystäväni murhe on hänelle tällä hetkellä todellinen. Mikä minä sitä olen arvostelemaan.
Jos ap torppaa kaikki keskustelut juuri tyyliin, että "mutta MINÄ olen valvonut niin ja niin paljon ja mitä sinä valvomisesta oikein tiedät" niin ei ihme, että keskustelu tyrehtyy ja tulee vaivautunut tunnelma.
Voit myös koettaa olla hieman empaattisempi. Useimmat meistä osaavat ajatella, että ihminen saa surra sellaisiakin asioita, jotka eivät ole maailman kauheimpia. Ja sitäpaitsi toisen näkökulmasta ne voivat olla suurempia kuin sinun.
Minä voin puolestani kertoa sinulle, että menetin hiljattain kolme perheenjäsentä onnettomuudessa. Joten oletpa aika törkeä, kun kehtaat valittaa täällä, kun lapsesi on sentään elossa! Näinkö?
Mulla oli tuttava jolle ei voinut "valittaa" mistään, hänellä oli asiat aina pahemmin tai ainakin oli ollut.
kaverillesi se valvottanut vauva ja unen puute on tällä hetkellä iso asia, sinulle se jokapäiväistä arkea, ei niitä voioikein verrata toisiinsa. Yhden kokemana joku juttu voi olla mitätön ja toinen kokee saman asian valtavana, kuormittavana taakkana.
Meidän perheellä on takana todella rankka puoli vuotta ja tilanne on edelleen "päällä" joiltakin osin. Omia käsityksiä, arvoja ja suhtautumista niin asioihin kuin ihmisiinkin on pitänyt muuttaa. Pelkäsin ensin että "puhun suuni puhtaaksi" kun joku avautuu pikku jutuista mutta huomasinkin että minusta on tullut ymmärtäväisempi kun tajusin tuon yllä olevan....
Tietysti ärsyttää joskus, kun itse on tosi väsynyt ja toinen valittaa minun näkökulmastani pikkuasiasta. Mutta siinä kohdin tulee herätellä itseään; se, että jollakulla on asiat pahemmin, ei lohduta.
Sellaiset ihmiset ovat tosiaan hiton rasittavia, jotka aina muistuttavat siitä, että kuinka itse valvoivat pidempään tai kuinka heillä on vaikeampaa kuin minulla. Jos ei muuta, niin vedotaan vaikka Afrikan lapsiin tai ties mihin.
Jos joku haluaa purkaa sydäntään (siinäkin tosin syytä olla hiukan tilannetajua), niin ei siinä kaipaa moralisointia siihen mikä on tyhjänpäiväistä ja mikä ei.
Joku voisi sinun logiikallasi puolestaan vähätellä sinun ongelmiasi ja ajatella, että ihmisellä on toellisia ongelmia vasta sitten jos hän asuu suurkaupungin kaatopaikalla kehitysmaassa.
kukaan muu ei saa valittaa,koska sulla on sata kertaa rankempaa??
Joku voisi sinun logiikallasi puolestaan vähätellä sinun ongelmiasi ja ajatella, että ihmisellä on toellisia ongelmia vasta sitten jos hän asuu suurkaupungin kaatopaikalla kehitysmaassa.
näinhän se onkin. Ap:n pitäisi vain olla iloinen, että hänellä on asunto, ruokaa ja varaa hoitaa sairasta lastaan.
haluaisit itseesi suhtautuvan sellaisen, jolla on vaikka kolme kehitysvammaista lasta ja neliraajahalvaantunut puoliso?