Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei palaa kotiin. Toistaiseksi.
07.01.2011 |
Joku saattaa muistaa kuinka täällä joskus loka-marraskuussa kirjoittelin.
Haaastava ja erittäin vaativa AD/HD ja Asperger diagnooseilla oleva. Silloin kerroin tulevasta osastojaksosta lastenpsykiatrisella.
Loppupalaveri oli ja meni. Kotilomia jatketaan,samoin osastolla oloa. Siellä tullut esille ne samat ongelmat, kuin mitä kotona ja kotikoulussa. Haikea ja kaihoisa mieli ja osin helpottunut, että myös muualla nähdään nyt nämä ongelmat, eikä vain lakaista maton alle.
Monien keskuteluiden ja hoitojen jälkeen kävi ilmi, että on toistaiseksi osastohoitoa tarvitseva. Tiedän, että hän saa siellä hyvää hoitoa ja on turvallisessa ympäristössä.
Silti oma olo on jotenkin haikea. Ihan kuin jollain tapaa olisin luopunut lapsestani, vaikka näin ei ole. Tiedän, että tämä kaikki on hänen parhaakseen.
Kiitos, että luit. Kiitos, että kuuntelit. Teki mieli purkaa tämä vyyhti taas kerran sydämeltäni.
Kommentit (11)
Suoraan sanoen kadehdin teitä samalla kun olen iloinen puolestanne. Ymmärrän haikeutennekin mutta kiitollisena ottaisin samanlaisen avun itsekin vastaan.
Meillä taistellaan jaksamisesta jo nuoren aikuisen aspergerin kanssa. Päivä kerrallaan mennään, haaveilen ajasta jolloin joku muu pitäis lapsestani huolta ja saisin olla vain minä. Edes viikon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja siellä hän on varmasti aina mukanasi, oli fyysisesti sitten missä tahansa. Jaksamista!
On varmaan aika rankkaa, kun on tuollainen lapsi. Hyvä, että hän saa asianmukaista hoitoa.
Olet hyvä äiti, koska olet hankkinut lapsellesi apua.
yhdessä ammattilaisten avustuksella ja tuella, joten ratkaisusi oli varmasti oikea. KOeta nyt kerätä voimia myös itsellesi, jotta jaksat mypös jatkossa rakastaa ja ymmärtää lastasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kerroit. En ole aiempaa aloitustasi lukenut, minkä ikäinen lapsesi on? Kuten sanoit, hän saa nyt hyvää hoitoa ja on turvallisessa ympäristössä. Hoitojakson jälkeen, kun olette kaikki viisaampia lapsen tilasta, mahdollisesta lääkityksestä sekä jatkosta, on helpompi jatkaa. Hoitojakso on varmasti etenkin lapsellesi mutta myös muulle perheelle hyväksi.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Onnekas sinun lapsesi, kun äiti/vanhemmat tiedostavat hoidon tarpeen.
Tsemiä isosti!
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan äskenhän sä kirjoitit. Vastasinkin 2 kertaa sulle.
Ilmeisesti sun lapsesi käy teidän kimppuun ja uhkailee teitä, näin ainakin arvelisin.
Voiko alkava murrosikä pahentaa lapsesi oireilua?
Mitä lapsen tulevasta lääkityksestä puhuttiin?
Saatteko lapsen takas kotiin?
Meillä varmaan lapsi add lapsi ja en kyllä kestäisi tuon pojan menettämistä. Raivarit on pahinta mitä lapsella on, mutta menevät onneksi äkkiä ohi.
Kannattaako adhd/add lasta sun mielestä lääkitä vai onko parempi olla ilman lääkkeitä, esim concertaa?
Murrosikä varmaan muutenkin vaikea näillä lapsilla, mutta sun lapsella ei mikään lievä häiriö.
Nuorella ikää 12v. On ollut itsetuhoinen ja käynyt ja käyttänyt väkivaltaa kotona vanhempiin, kuin myös koulussa.
Osastojakso niin sanotusti jatkuu toistaiseksi. Nykyinen lääkitys lyödään alas ja sitten katsotaan tovi miten menee ilman ja sen jälkeen muut vaihtoehdot tarpeen vaatiessa.
Concertasta meillä ei ole kokemusta, parista muusta kylläkin. Itse olin muinoin joskus lääkitystä vastaan. Sitten oli pakko antaa periksi. Lääkitys on hyvä jos se toimii. Se on kuitenkin lapsen ja ympäristön parhaaksi.
Lapsi palaa kotiin sitten, kun on "valmis". Tällä erää pysyy osastolla, psykiatrisella. Ja saa käydä kotilomilla.
Ja uskon kyllä, että murrosikä on yhtä (anteeksi) helvettiä vielä näillä erityislapsilla. Muutenkin hankalaa ja haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole aikaisempaa kirjoitustasi lukenut.
Työskentelen erityislasten parissa ja ymmärrän täysin, että joskus tulee eteen todella vaikeita elämäntilanteita ja että joskus lapsen on kuitenkin parasta olla jossain muualla pääsääntöisesti kuin omassa kodissa. Tällaiset ratkaisut eivät poista vanhempien rakkautta eivätkä vähennä välittämistä milliäkään.
Upeata, että olet saanut ammattiapua ja jaksanut taistella sen eteen. Tiedän, että tällaiset asiat eivät ole selviä viikossa, kuukaudessa, edes vuodessakaan. Töitä olet joutunut todella tekemään.
Täytyy myös muistaa oma jaksaminen, muun perheen jaksaminen, näissä erittäin vaikeissa elämäntilanteissa. Ja mikä parasta, olet auttanut lastasi parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Lapsesi tulee olemaan aina se oma, maailman tärkein rakas lapsi, vaikka hän ei juuri tällä hetkellä nyt fyysisesti olisikaan läsnä.
En ole lukenut aikaisempaa juttuasi, mutta uskon, että on varmasti ollut rankkaa ja että fiilikset on varmasti aika kaksijakoiset.