Mitä teet jos 7v lapsesi saa kiukkuhepulin kun ei saa tahtoaan läpi?

että lapselle ei ole sallittua tai normaalia näyttää negatiivisia tunteitaan?



ap

Jos ei mene, uhkaillaan esim. jonkun edun menettämisellä (ei tv:tä tänään tms.).

Olin ihmetellyt kuka on vaihtanut lapseni alieniin

Tai sitten kuolisin nauruun...

mutta kerron lapselle että aina ei saa mitä haluaa, ja tällä kertaa syystä X. Yritän tukea lasta hyväksymään pettymyksensä ja pääsemään siitä yli.

jos ei ikinä uskalla huutaa pettymystään.

Vai onko niin että pettymyksiä ei tule kun saa kaiken mahdollisen periksi?

Mutta meillä ei harrasteta itkupotkuraivareita. Ei silloin eikä nyt.

jos siis on turvallista, eikä mitään vaarallista siinä tahdossa.



tiedän, aivan väärä tapa, mutta joskus sitä yh:na väsyy.



Tosin, lapselle tulee tuollaisia kiukkuhepuleita ehkä kaksi kertaa vuodessa..

vaikka kuinka harmittaisi.

Sääliksi käy nuo lapset.

Seuraavaksi miettisin, mitä ihmeen tahtoa lapsi nyt haluaa saada läpi eli mistä kummasta on kysymys. Ratkaisu löytyy puhumalla, koska kyseessä on todennäköisesti väärinkäsitys.

tunteita saa näyttää joka iässä, mutta oli sitten murrosikä tai vaihdevuodet tai työstressi tai mikä hyvänsä, niin joku kohtuus siinäkin.

Puhumalla. Kuulostaa että pateettiselta mutta kerron lapselle että aina ei saa mitä haluaa, ja tällä kertaa syystä X. Yritän tukea lasta hyväksymään pettymyksensä ja pääsemään siitä yli.

hänelle on ihan turha puhua mitään, hän ei kuuntele. Minä annan lapsen huutaa aikansa, sitten kun hän on rauhoittunut, kerron miksei hän saanut tahtoaan läpi.

on erittäin normaalia.

Pelkkä huuto ei satuta, eikä vahingoita ketään. On paljon hyödyllisempää purkaa tunteitaan kuin padota ne sisälle.

Pääsee omaan huoneeseensa jos kiukkuaa.



Vaihtoehtoisesti saattaa joutua istumaan sylissä hetken aikaa.



Kaikista karmivin rangaistus ;-) on se, että joutuu äidin selkään, eli vedän hänet reppuselkään kiljumaan hetkeksi. Kuulostaa erittäin hölmöltä ja onkin sitä :), mutta tepsii. Kas kun joutuu pitämään kiinni sekä käsillä että jaloilla, että pysyy kyydissä. (Lapsi siis on tottunut keikkumaan reppuselässä ilman, että hänestä pitää aikuinen kiinni)

Mutta meillä ei harrasteta itkupotkuraivareita. Ei silloin eikä nyt.

Eli onko kyseessä enemmänkin lastesi persoona vai kasvatuksen tulos?

Meillä yksi lapsista ei saanut itkupotkuraivareita koskaan, muut sitten taas kyllä.

on erittäin normaalia. Pelkkä huuto ei satuta, eikä vahingoita ketään. On paljon hyödyllisempää purkaa tunteitaan kuin padota ne sisälle.

kuin huutamalla, on jotain pahasti pielessä. Niin lapsessa kuin perheessä. On eri asia karjua kuin näyttää tunnetilansa.

jos ei ikinä uskalla huutaa pettymystään. Vai onko niin että pettymyksiä ei tule kun saa kaiken mahdollisen periksi?

koska yksikään ei ole 7v iässä huutanut pettymystään, vaikka ei ole saanut tahtoaan periksi.

on erittäin normaalia. Pelkkä huuto ei satuta, eikä vahingoita ketään. On paljon hyödyllisempää purkaa tunteitaan kuin padota ne sisälle.

kuin huutamalla, on jotain pahasti pielessä. Niin lapsessa kuin perheessä. On eri asia karjua kuin näyttää tunnetilansa.

Aika monella on noin 6-7 vuoden iässä ns kouluunmenouhmaikä, ts. siinä kohtaa voi tulla uusiksi huutamista jne.

Kyllä meilläkin osaa lapsi ilmaista itseään muullakin tavalla kuin huutamalla. Aika ajoin huutaa silti. Ja on erittäin normaali lapsi, kasvatettukin peräti ;-). Temperamenttinen kylläkin ja tarvitsee vielä vähän lisää ihmissuhdetaitoja.

Mainittakoon, ettei lapsi huuda ja kilju kuin vain kotona ja vain vanhemmilleen ja isoille sisaruksilleen. Kodin ulkopuolella käyttäytyy oikein hyvin.

Aika loistavia kasvattajia olette, jos olette noin hienosti saaneet monelle lapselle perille, että suuttumusta voi ilmaista muutenkin kuin huutamalla. Minä en ole :-). Tosin huudan välillä itsekin suuttuessani.

t. 5 lapsen äiti

on erittäin normaalia. Pelkkä huuto ei satuta, eikä vahingoita ketään. On paljon hyödyllisempää purkaa tunteitaan kuin padota ne sisälle.

kuin huutamalla, on jotain pahasti pielessä. Niin lapsessa kuin perheessä. On eri asia karjua kuin näyttää tunnetilansa.

Meillä on kaksi lasta, jotka eivät juuri raivareita saa ja yksi, joka saa aika usein. Itse tulkitsen, että kyseessä on persoonallisuusero. Onpa nyt hyvä, että joku av-psykologi kertoikin minulle, että meillä on jotakin pahasti pielessä, kun en ole sitä vielä itse huomannut.

On aina helppoa antaa neuvoja ja tulkita, jos itse ei ole kokenut tai elänyt jotain. Siinä tilanteessa minä pitäisin pääni kiinni, jos jostain asiasta en tietäisi mitään.