Mä sitten vihaan mun äitiäni!!

ja viisaana ihmisenä myös teet sen!

Tärkeintä on nyt hoitaa itseäsi, parisuhdettasi ja lastasi. Masentuneen äidin lapsena myös sinulla on mahdollisuus sairastua. Estä se hoitamalla itseäsi ja ottamalla huomioon oman elämäsi realiteetit. Ensin sinä ja sinun perheesi, sitten muut sukulaiset ja viimeisenä ne, jotka ovat pelkkää negatiivista taakkaa. Sairautta ei voi käyttää tekosyynä ihan kaikkeen, ja jossain menee aina se raja, mitä voi sietää. Äitisi ilmeisesti ajattelee, että kun siedät mitä vaan, hän voi sitten jatkaakin samalla tavalla. Lopeta se. Kun sinä - hänen jalanpyyhintämattonsakin - hänet hylkää, ei jäljelle jää sitten juuri ketään. Se pakottaa hänet miettimään omia valintojaan. JOs ei muuta, niin älyää pysyä poissa teidän elämästänne.

elä omaa elämääsi. Jos toinen on kiittämätön ja kuten tekstistäsi käy ilmi, on äitisi muita kohtaan paha, niin Sinulla ei ole mikään pakko elää rinnalla. Jos elät koko ajan kiinni hänessä auttaen ja ymmärtäen niin koskaan tilanne ei muutu. Jos sitävastoin elät omaa elämääsi niin äitisi voi tehdä parannuksen elämäntyyliinsä ja pyytää anteeksi ja muuttuu.



Joskus on sanottu niinkin, että



"Suuttuu ja muuttuu".



Hyvä on karistaa tomut jaloistaan ja tehdä pesäero, mutta anna anteeksi kuitenkin niin voit itse elää rauhassa.

ennen kuin olet itse siinä pisteessä, että hajoat. Mä olen hylännyt narsistisen äitini, eikä maailma romahtanut! Tosin jouduin ennen sitä käymään muutaman vuoden terapiassa, onneksi ammattiauttajat sai järkeä taottua mun päähän. Narsistille vaan ei voi mitään, eikä heille riitä mikään. Mun äiti on sieni, joka imee musta kaiken jos vähänkin annan periksi. Elin sellaset 40 vuotta siinä uskossa, että kaikki on mun vikaa; erehdyin syntymään ja pilasin sillä äitini elämän. Koko ajan hän jotain yrittää, just tänään sain tietää että on valehdellut tosi härskisti mun 14 v. tyttärelle ennen joulua. Nyt on taas vaan pidettävä pää kylmänä ja yritettävä jättää hänet omaan arvoonsa...mutta miten selittää nuorelle, että miks et voi enää tavata mummua?

Meillä pahin tilanne toistaiseksi kyllä rauhoittunut, mutta hyvin paljon samaa olen kokenut vuosien varrella..



Ei sinun tarvitse ihan kokonaan hylätä äitiäsi- mutta ottaa etäisyyttä kyllä! Ja olla tavoitettavissa vain sen verran kuin itse jaksat!



Vaikka äitisi on sairas, hän on silti vastuussa omasta elämästään. Sinä ET OLE vastuussa äitisi voinnista tai tekemisistä.

Sinun täytyy ottaa etäisyyttä nyt, jotta itse jaksat. Sinun pitää nyt huolehtia ensisijaisesti omasta elämästäsi, ja perheestäsi, et ole velvollinen huolehtimaan äidistäsi koska se vie nyt aivan liikaa omia voimiasi.



Pitemmän päälle tuo tilanne on liian raskas, sinä saat ja sinun pitääkin laittaa oma hyvinvointisi nyt äidin edelle, niin se vaan on vaikka ulkopuolisesta voi sellainen tuntua tylyltä.



Älä vastaa puhelimeen kun äitisi soittaa. Tai jos vastaat, lopeta puhelu heti lyhyesti ja ytimekkäästi jos hän rupeaa sinua haukkumaan tms.

Itse koin, että kun välittömästi annoin ymmärtää että tätä en kuuntele, se hieman auttoi. Ei tylysti, vaan ihan vaan rehellisesti "kiitos, nyt en jaksa kuunnella tätä, en puhu tästä asiasta, piste".



Jaksamista sinulle! Pidä ihan oikeasti taukoa kanssakäymisessä jos ja kun se vain vie voimia ja energiaasi, ja lopulta mielenterveytesi. Saat ihan ilman syyllisyyttä ajatella nyt vain itseäsi ja omaa perhettäsi! Voimia!



Tiedän, että oman äidin vointi aina painaa mieltä vaikka miten suuttuisi, ja riidat kaihertavat mieltä. Mutta se, että ottaa etäisyyttä auttaa näkemään asiat hieman lievemmin. Välillä pitää itse hengähtää.

Varaudu siihen, että alkuaika tulee olemaan vaikea, saat äidin kimppuusi (mieti etukäteen miten katkaiset puhelut kun hän soittaa) ja ehkä ne sukulaisetkin. Toivottavasti saat tukea mieheltäsi ja ystäviltäsi. Kannattaa varmaan surrakin sitä eroa, ettei se jää kummittelemaan ja katkeroittamaan sinua. Ajan myötä tilanne helpottuu ja erosta tulee arkipäivää. Kaikkea hyvää!

On sairas, pitää ymmärtää, mutta kun en enää jaksa.

Sairastaa pahaa masennusta ja on sen lisäksi narsistinen. Hänen käsityksensä esim kivasta joulusta on se että HÄN saa paljon lahjoja. Ja vaikka lahjoja saisi, niin ne eivät silti kelpaisi. Hänen ei silti itsensä tarvitse muistaa ketään lahjoilla, koska hänellä ei ole rahaa.

Hänellä ei taas ole rahaa, koska hän on masentunut ja siksi tuhlaa kaikki mitä saa.

Hän on kaikki ystävänsä karkoittanut, hän on kaikki sukulaisensa suututtanut. Hänen ei anneta enää tavata lapsenlapsiaan ja lapsensa eivät enää halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Hän ei mielestään ole tehnyt ikinä mitään väärää, vaan häntä kohtaan on tehty vääryyttä.

Hänen mielestään minä olen mm: paska akka, paskantärkeä, itsekäs, pihi, kiittämätön & ilkeä. Hän toivoo etten olisi ikinä syntynyt ja hän toivoo että olisin kuollut, hän on uhannut tappaa minut useamman kerran. Hän on uhannut tappaa itsensä useamman kerran.

Mitä olen tehnyt: olen auttanut, tukenut, kuunnellut, kääntänyt toisenkin posken, antanut kerta toisensa jälkeen anteeksi (tapansa pyytää anteeksi on soittaa seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut - suoraan ei osaa pyytää anteeksi), olen auttanut taloudellisesti, olen auttanut siivoamalla, käyttämällä kaupassa, käyttämällä lääkärillä, olen ollut käytettävissä mihin vuorokauden aikaan hyvänsä: mieheni, lasteni ja työni kärsiessä.

Nyt mittani on täysi. En enää jaksa. Saanko hylätä äitini? Mikä on rangaistukseni siitä? Olen henkisesti niin loppu, etten vain enää jaksa vain antaa anteeksi ja niellä kaikki äidin tekemiset kerta toisensa jälkeen.

Ai niin, en ole tossukka. Olen toki puhunut ja huutanut ja takonut järkeä, mutta kun hän vetoaa aina sairauteensa ja jos minä joskus hänelle pillastun, niin mitä hän tekee? Soittaa sukulaiset läpi (ne jotka vielä hänelle ylipäänsä vastaavat) ja valittaa kuinka taas hänelle sairaalle on huudettu ja häntä on kiusattu.

Mä oon jo tehnyt kaikkeni ja mulla ei ole enempää. Mä taidan varata itselleni ajan terapiaan ja todella tehdä tuon pesäeron. En vaan kertakaikkiaan enää jaksa.

ap

ennen kuin olet itse siinä pisteessä, että hajoat. Mä olen hylännyt narsistisen äitini, eikä maailma romahtanut! Tosin jouduin ennen sitä käymään muutaman vuoden terapiassa, onneksi ammattiauttajat sai järkeä taottua mun päähän. Narsistille vaan ei voi mitään, eikä heille riitä mikään. Mun äiti on sieni, joka imee musta kaiken jos vähänkin annan periksi. Elin sellaset 40 vuotta siinä uskossa, että kaikki on mun vikaa; erehdyin syntymään ja pilasin sillä äitini elämän. Koko ajan hän jotain yrittää, just tänään sain tietää että on valehdellut tosi härskisti mun 14 v. tyttärelle ennen joulua. Nyt on taas vaan pidettävä pää kylmänä ja yritettävä jättää hänet omaan arvoonsa...mutta miten selittää nuorelle, että miks et voi enää tavata mummua?

samoissa tunnelmissa olen. Päätin, että sanon viimeinkin äitilleni mitä mieltä olen hänestä. Miten en enää jaksa niellä hänen jatkuvaa vittuiluaan ja muiden arvosteluaa, miten en jaksa enää sitä eriarvoisuutta jota hän jälkikasvunsa suhteen harrastaa, miten en enää jaksa sitä että hän imee minusta kaiken voiman ja ilon.



Äitini on alkoholisti, jonka persoonallisuus on muuttunut järkyttävästi viimeisten 15-20 vuoden aikana. Hän on myös selvinpäin ollessaan ilkeä besserwisser, joka latistaa muut ja kukkoilee erinomaisuudellaan. Hän ei tykkää naispuolisista lapsista tai lapsenlapsista, pojat ovat eliittiä. Hän sorsii isääni, tekee kerta toisena jälkeen ikäviä temppuja isälle mutta ei toisaalta anna anteeksi niitä sanoja, jotka isä on hänelle sanonut 40 vuotta sitten.



Hän on ihminen, joka pyrkii ajoittain hyvään mutta on täydellisen sokea omille puutteilleen. Se tekee hänestä vaarallisen ja ikävän ihmisen.



Olen siinä pisteessä, että haluan katkaista suhteen häneen aivan kokonaan. En kerta kaikkiaan jaksa enää, ja pelkään, että vuosien varrella oma sielunikin myrkyttyy kaikesta siitä kaunasta, jota häntä kohtaan alan tuntea joka kerran, kun olen hänen kanssaan tekemisissä.



Tsemppi meille, ap. Uskon, että elämämme on jopa onnellisempaa ilman äitiä.

Anoppini on ihan huippuihana, joten en haluaisi sekoittaa mitään perusanoppifixaatioita tähän.

Kiitos ihan hirveästi tuestanne ja positiivisista viesteistänne. Mä oon niin paljon syyllistänyt itseäni tästä etukäteen, vaikka järjellä ajatellen tiedän että jokaisen jaksamisella on rajansa.

Äitini tarvitsisi ammattiapua, mutta väkisin on vaikea ketään hoitoon saada. Sitäkin kokeiltiin kyllä, mutta koska oma lääkäri ei ollut yhteistyökykyinen, niin homma tyssäsi sitten siihen. Hänen olisi pitänyt kirjoittaa lähete eteenpäin ja hän ei suostunut alkeellisempaankaan yhteistyöhön, koska äitini vastusti. Hän kun pystyy esiintymään ulkopuolisille mitä rakastettavimpana ja silti kaikkien hylkäämänä herttaisena ihmisenä.

Mun viimeinen pisara oli se, kun äitini haukkui lapseni siten että lapseni kuuli hänen puheensa.

Nyt tarvitsen lasillisen valkkaria ja ison halin mieheltäni.

ap

Täähän on kuin perus av.miniä

Anoppini on ihan huippuihana, joten en haluaisi sekoittaa mitään perusanoppifixaatioita tähän.

Kiitos ihan hirveästi tuestanne ja positiivisista viesteistänne. Mä oon niin paljon syyllistänyt itseäni tästä etukäteen, vaikka järjellä ajatellen tiedän että jokaisen jaksamisella on rajansa.

Äitini tarvitsisi ammattiapua, mutta väkisin on vaikea ketään hoitoon saada. Sitäkin kokeiltiin kyllä, mutta koska oma lääkäri ei ollut yhteistyökykyinen, niin homma tyssäsi sitten siihen. Hänen olisi pitänyt kirjoittaa lähete eteenpäin ja hän ei suostunut alkeellisempaankaan yhteistyöhön, koska äitini vastusti. Hän kun pystyy esiintymään ulkopuolisille mitä rakastettavimpana ja silti kaikkien hylkäämänä herttaisena ihmisenä.

Mun viimeinen pisara oli se, kun äitini haukkui lapseni siten että lapseni kuuli hänen puheensa.

Nyt tarvitsen lasillisen valkkaria ja ison halin mieheltäni.

ap

Täähän on kuin perus av.miniä

Ei sinun ole pakko olla tekemisissä äitisi kanssa. Voit myös ottaa linjan, että poistut aina paikalta, kun käytös menee huonoksi.

ellei henkilö täytä pakkolähetteen kriteerejä. Ja kirjoituksestasi päätellen äitisi ei ole PAKKOhoidon tarpeessa. Kyse ei siis ole lääkärin yhteistyökyvyttömyydestä vaan äitisi!



Sinuna lopettaisin väkisin auttamisen, jokainen aikuinen on kuitenkin itse vastuussa elämästään. Veikkaan, että oikeampi diagnoosi olisi persoonallisuushäiriö, kuvauksestasi vaan päätellen. Voit sanoa äidillesi syyt, miksi et enää auta ja vaikka näyttää tuon alkuperäisen tekstisi.

Pelasta nyt edes itsesi hyvä ihminen!!

Koko elämäni oon kuullut kuinka hän on antanut kaikkensa meille lapsille ja kaikki rahansa ja aikansa uhrannut. Kuulema olemme kiittämättömiä ja hänelle vaan kaikkea huonoa tuoneet jne. Äiti haukkuu kaikkia sukulaisia, naapureita ja isänni jatkuvasti. Mikään ei ole ikinä hyvin ja draamaa saa aikaan mistä vaan. Hänen mielialansa vaihtelevat sekunnissa. Joskus hän on ihan ok ja mielisteleväkin ja sitten hetkessä muuttuu todella vittumaiseksi ja raivoaa kuin murrosikäinen.



Kun olin lapsi, kärsin äitini takia hirveästi. Hän syyllisti minua kaikesta ja pelkäsin häntä hirveästi, hän kun sai kamalia raivokohtauksia ja mm. uhkaili että isämme ampuu meidät metsästyskiväärillään jos minä olen tuhma.



Nyt minulla on oma lapsi. Äitini on hänelle todella mukava, mutta kun lapsi nukkuu niin johan alkaa minun haukkumiseni. Joulu oli taas kamala ja äitini suuttui pikkuasioista. Veljestäni on tullut saman kaltainen narsisti, hän mm. vihaa minun lastani ja on häntä kohtaan tois tympeä. Ja kyseessä on herttainen ja kiltti 3 v tyttö.



Nyt olen niin täynnä äitiäni ja veljeäni että ajattelin tämän olevan viimeinen joulu ikinä heidän seurassaan.

ja jätä rauhaan. Ei se tuosta parane.

Puolisoni on psyykkisesti sairas ja elin monta vuotta vastaavanlaisessa kierteessä. Edelleenkin on vaikeaa seurata vierestä toisen pahaa oloa ja itsetuhoa, mutta voimme kumpikin paljon paremmin kun ymmärsin, ettei sairaus johdu minusta (en voi tehdään mitään, jotta hän voisi paremmin: vain hän itse voi auttaa itseään) ja että paras tapa auttaa häntä on olla läsnä kun hän on valmis pyytämään apua.



Äitisi "pakkoauttaminen" ei siis johda mihinkään muuhun kuin ikävään oravanpyörään, jossa toinen tuntee itsensä hyväksikäytetyksi ja toinen potee pahaa oloa aiheuttamastaan vaivasta (ja ilmeisesti purkaa sen syyttämällä sinua). Tai näin ainakin meidän tapauksessa. Sun on päästävä pois oravanpyörästä, jotta joskus voisit olla äitisi tukena, jos hän haluaa hakea ulkopuolisilta apua tilanteeseensa. Et kuitenkaan voi pelastaa häntä omalta itseltään, jos hän päättää tuhota elämänsä hän onnistuu siinä vaikka vahtisit häntä 24/7.



Ja terapiassa käynti auttaa, vaikkei itse olekaan "potilas". Omaisen rooli on yhtä raskasta. Sitä haluaa auttaa mutta kun ei vaan mitenkään voi.



Voimia!

itsemurha ja tappouhkauksia. Sai joskus diagnoosin jonkinasteisesta masennuksesta, mutta jätti terapiakäynnit väliin.

ap

ellei henkilö täytä pakkolähetteen kriteerejä. Ja kirjoituksestasi päätellen äitisi ei ole PAKKOhoidon tarpeessa. Kyse ei siis ole lääkärin yhteistyökyvyttömyydestä vaan äitisi!

Sinuna lopettaisin väkisin auttamisen, jokainen aikuinen on kuitenkin itse vastuussa elämästään. Veikkaan, että oikeampi diagnoosi olisi persoonallisuushäiriö, kuvauksestasi vaan päätellen. Voit sanoa äidillesi syyt, miksi et enää auta ja vaikka näyttää tuon alkuperäisen tekstisi.

Pelasta nyt edes itsesi hyvä ihminen!!

kuin tuossa aiemminkin eli suojele itseäsi ja perhettäsi, ei voi äidillesi mitään, mutta hakeudu itse terapiaan ja saa apua. Itseäsi voit auttaa. Minä tein tämän ratkaisun muutama vuosi sitten. Kävin pitkään terapiassa ja kyllä elämä helpottui.