Musta on järkyttävää huomata, miten huonoissa liitoissa ihmiset elää

Joidenkin liittojen hyvät hetket ei koskaan oikein aukea ulkopuolisille, mut kriisit näkyvät - varsinkin jos jommalla kummalla puolisoista on se tapa, että he uskouvutvat jatkuvasti kavereilleen toisen huonoista puolista.



Mä luulen, että moni ois vilpittömän hämmästynyt, jos kuulisi ulkopuolisten arvioita liitostaan. Ne todennäköisesti olisivat negatiivisempia kuin mitä nämä ihmiset itse kokevat.

ja tajusin, että ei mikään.

Sillä siitä itsekkyydestä ja joustamattomuudesta pääsee. Monelle naiselle tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että liitto ei ole kilpailu tai kamppailu, jossa vaalitaan mustasukkaisesti omia rajoja ja oikeuksia, vaan tarkoitus on pelata samassa joukkueessa sen puolison kanssa.

Hyvänkin suhteen mennä.

mies on ainoa joka tukee- vaikka tuki on minimaalista



/ pk-seutu on henkisesti kova alue, jos ei ole tukijaa- huonokin parisuhde on parempi kuin yhteiskunnan olemattoman tuen armoilla oleminen



t. erityislapsen äiti



ps kuka haluaa ojasta allikkoon???

Minulla menee hermot jos en saa välillä riidellä ja räksyttää. En käsitä miten jotkut jaksavat pitää perusilmettä koko ajan ja sitten vielä kuvittelevat olevansa jotenkin paremmassa tilanteessa kuin riitaisemmat perheet...

niin kumman kotoisalta se tuntuu aikuisenakin.



Monesti olemme itse oman onnemme tiellä, kun ei koe edes ansaitsevansa mitään hyvää... Olisi pelottavaa, jos saisikin yks kaks kaiken sen hyvän, mitä toivoo.



Toisaalta mikä saa arvostelemaan toisten parisuhteita? Tarve kokea omansa paremmaksi? Ei kenenkään parisuhde aina ole niin onnellinen. Yksinäisyyttä on ns. hyvissäkin suhteissa, yksinhän me kaikki ollaan loppujen lopuksi.

mutta kun tilanne menee siihen, että mies ei näe mitään väärää siinä, että harrastaa kalliita harrastuksia kuutena iltana viikossa ja käyttää omat isot tulonsa vain itseensä laittamatta kotona tikkua ristiin kotitöiden kanssa.

Sillä aikaa vaimo hoitaa kotiätinä pienet lapset ja kodin, oli hän sairas tai ei. Ja kärsii.

ap

Sillä siitä itsekkyydestä ja joustamattomuudesta pääsee. Monelle naiselle tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että liitto ei ole kilpailu tai kamppailu, jossa vaalitaan mustasukkaisesti omia rajoja ja oikeuksia, vaan tarkoitus on pelata samassa joukkueessa sen puolison kanssa.

elin vuosia liitossa, jossa oli paljon asioita pielessä. Mutta me kuitenkin rakastimme toisiamme, ja silloin kun asiat olivat hyvin, ne olivat erinomaisesti. Joo, tajuan nyt jälkikäteen ettei se ollut kovin terveellä pohjalla, mutta silloin se rakkaus kuitenkin riitti kantamaan. Voisin kuvitella, että jos meillä olisi ollut lapsia en olisi koskaan eronnut siitä miehestä, kaikista ongelmista huolimatta.

pienemmistä ristiriidoista.

mutta kun tilanne menee siihen, että mies ei näe mitään väärää siinä, että harrastaa kalliita harrastuksia kuutena iltana viikossa ja käyttää omat isot tulonsa vain itseensä laittamatta kotona tikkua ristiin kotitöiden kanssa.

Sillä aikaa vaimo hoitaa kotiätinä pienet lapset ja kodin, oli hän sairas tai ei. Ja kärsii.

ap

Sillä siitä itsekkyydestä ja joustamattomuudesta pääsee. Monelle naiselle tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että liitto ei ole kilpailu tai kamppailu, jossa vaalitaan mustasukkaisesti omia rajoja ja oikeuksia, vaan tarkoitus on pelata samassa joukkueessa sen puolison kanssa.

näistä liitoista, joissa on oikeasti väärinkäytöksiä ja ihmiset (yleensä naiset) kestävät niitä aina vaan, vaikka ovat onnettomia.

ap

Mistä SINÄ tiedät että nainen kärsii?



Eikö mies saa harrastaa?

Harrastuksen hinnalle tuskin voi tehdä mitään???

Olisiko ok harrastaa päivittäin liikuntaa, auton laittamista vai posliininmaalaamista?



Haluaako nainen kotona apua? Jos ehdottaa siivoojan palkkaamista niin sopiiko? Onko nainen kotiäitinä vai tekee myös töitä? Koska minulla ei riitä OLLENKAAN huumoria jos kotiäiti poraa miten mies ei tee kotitöitä. :)



Minä esim. en ottaisi siivoojaa. Sellasen voisi maksattaa jos on varaa kalliiseen harrastukseenkin!

kun käytän aika paljon rahaa urheiluharrastukseeni.



Treenejä on ainakin se kuutena päivänä viikossa. Parhaimpana päivänä kahdet treenit.



Ja mies jopa joutuu hoitamaan lapsia silloin.

Ap on mielestäni aika naiivi ajatellessaan, että eroaminen toisi onnellisen elämän kaikille osapuolille. Kyllä asia on enimmäkseen päinvastoin. Avioero on lapsille valtava trauma ja useimmiten se on myös aikuisille heidän koko elämänsä suurin epäonnistuminen ja kriisi, jota he oireilevat vuosikausia. Se, että monilla on pakonomainen tarve eron jälkeen käyttää onnellista naamiota, ei poista tätä tosiasiaa.



Kyllä jotkut varmasti saavat elämänsä eron jälkeen entistä parempaan järjestykseen ja niinhän minulle itsellenikin lopulta kävi, mutta viisi vuotta oli yhtä helvettiä ennen kuin alkoi helpottaa. En olisi oma-aloitteisesti ryhtynyt sellaiseen, mutta erostahan ei tarvitse olla yksimielinen.



Ja sehän on myös ihan fakta, että eroaminen on taloudellisesti kauhean kannattamatonta. Ei tarvitse kuin verrata sellaisia keski-ikäisiä pariskuntia (ja yksinäisiä myös), jotka ovat joskus eronneet, sellaisiin, jotka ovat ensimmäisessä liitossaan. Niillä, joiden ei ole tarvinnut erota, on poikkeuksetta asiat taloudellisesti paremmin. On kesämökit koti- tai ulkomailla, varaa lomailuun, autot ja veneet. Eronneilla on velkainen asunto vielä viisikymppisenäkin.

Omituista! Jos elää tunteella, ei voi välttyä ristiriidoilta ja konflikteilta. En haluaisi elää täysin riidatonta elämää. Mutta jos ite tykkäät, niin hyvä niin. Kuulostaa vaan sellaiselta hajuttomalta ja mauttomalta parisuhteelta.