Eikö nainen, jonka seksikumppanit vaihtuu tiheään, rakasta itseään?

Sori, en minäkään. :/

ei rakasta, arvosta, eikä kunnioita itseään. Hän rikkoo itseään koko ajan.

En menisi noiden kriteerien perusteella määrittelemään kuinka paljon ihminen itseään rakastaa.

joskus kun kyllästytti nukkua aina yksin ja tarvitsi välillä kainaloa, hain yhdenillan suhteita.



Suhteita oli sekä hajottavia ja ei hajottavia. Hajottavista toivoisin, että en olisi koskaan niitä harrastanut.



Ei hajottavista kokemuksista en niinkään välitä. Niissä olin usein itse se hyväksikäyttäjä.



Ja jos jotakuta kiinnostaa niin kyllä, suhteeni alkoholisti isääni on aina ollut etäinen.

Hajottavista toivoisin, että en olisi koskaan niitä harrastanut.

Sinkkunaisen hellyydenkaipuuta munkin seksiseikkailut on, enkä edelleenkään koe rakastavani itseäni vähemmän nyt kuin suhteessa ollessa tai rikkovani itseäni tms. Voihan se olla, että joku päivä siltä tuntuukin, mut nyt ei.

ei rakasta, arvosta, eikä kunnioita itseään. Hän rikkoo itseään koko ajan.

Mä en vaan tajua.

t. muistaakseni 5 ja 11

MUTTA kun mietin avioliittoani ja sitä, miten vähän mieheni on valmis näkemään vaivaa vuokseni verrattuna siihen, miten paljon yritän häntä miellyttää sängyssä ja muuten, alan miettiä, että vaihtuvat seksikumppanit voisivat olla valmiimpia näkemään vaivaa. rakastaisin ehkä itseäni enemmän, jos etsisin laatua vaihtuvista kumppaneista.

Päteekö vastaus sitten miehiin myös?

Jopa alistamista. Mies voi harrastaa seksiä täysin ilman tunteita ja tehdä tuota vaikka loppuelämänsä kärsimättä mitenkään. Mies tarvitsee purkautumista jo fysiologisen taustansa vuoksi.



Nainen on haavoittuvampi: tiedetty fakta on, että ilman tasapainoista lapsuutta tai erityisesti ilman isänrakkautta jääneet naiset harrastavat runsaasti irtosuhteita, tekevät paljon abortteja, hairahtuvat epämääräisiin ihmissuhteisiin, roikkuvat huonoissa suhteissa, eivät rakasta itseään... Näillä naisilla enemmän irtosuhteita, sukupuolitauteja jne.

Noin parisataa petikumppania ja silti ei mitään elämää tai sisältöä. Eroaa jokaisesta miehestä pienenkin virheen vuoksi. Isänsä oli dominoiva ja sovinistinen.



Nyt jakaa itseään ja itkee.

Eronnut neljä vuotta sitten, pari seurustelusuhdetta sen jälkeen ja havaittu, ettei kiinnosta sitoutua. Seksi kuitenkin tärkeää, sekä irtosuhteita että pelkkään seksiin pohjautuvia suhteita ollut reilusti.



Enkö minä rakasta itseäni, vaikka tarjoan itselleni niitä asioita, joita haluan ja tarvitsen ollakseni onnellinen ja tyytyväinen? On ollut hyvä lapsuus ja turvallinen ja hyvä isäsuhde eli en koe, että mistään traumaattisesta lapsuudesta tai hylätyksi tulemisen kokemuksista johtuu tämä "itseni jakaminen". Kun en edes koe jakavani itseäni... Enkä itke tätä tilannetta. :)