Äitiyslomalaiset! Saitteko töistä joululahjan?
Jäin kesällä pois töistä. Olen käynyt työpaikalla näyttämässä vauvaa ja toimiston pikkujouluissakin kävin pyörähtämässä, kun kutsuttiin. Nyt kuitenkin oli jaettu joululahjat, mutta mulle ei tullut mitään viestiä, että "tule poikkeamaan työmaalla hakemassa joululahjasi" tms.
Tuli vähän paha mieli, kun petyin siihen, ettei mua muistettu. Olen kuitenkin ollut puolet tästä vuodesta töissä ja olin jotenkin ajatellut, että joululahja on kiitos menneestä vuodesta ja hyvin tehdystä työstä.
Miten muilla? Saitko joululahjan, vaikka olet äitiyslomalla?
Kommentit (14)
En oo vaan päässyt hakemaan sitä..
Nyt oon siis hoitovapaalla ollut puolisen vuotta.
"Joululahja voi olla osa palkkaa (Dnro 33/33/05)
Tasa-arvovaltuutetulta pyydettiin kannanottoa siitä, voiko työnantaja evätä joululahjan äitiyslomalla olevalta työntekijältä, vaikka antaa sellaisen muille työntekijöille.
Kyseinen työnantaja antaa työntekijöilleen joululahjana joulupaketin tai suklaarasian. Lahjan myöntämisperusteet ovat olleet lähes 10 vuoden ajan samat. Niissä todetaan keillä on lahjaan oikeus sekä, että mikäli henkilö on mm. äitiys- tai hoitovapaalla, hänelle ei anneta joululahjaa. Käytäntö koskee koko henkilöstöä.
Tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Syrjintää on mm. eri asemaan asettaminen raskauden tai synnytyksen johdosta.
Tasa-arvolain palkkasyrjinnän kiellon perusteluissa todetaan, että säännös kattaa kaikki työn tekemiseen liittyvät ehdot. Tällaisia ehtoja ovat mm. kaikki työnteosta suoritettavat erilaiset vastikkeet. Olennaista ei ole, miten ehdoista on sovittu, ratkaisevaa on tosiasiallinen käytäntö.
Suomea velvoittavat myös Euroopan unionin säännökset. Naisten ja miesten samapalkkaisuutta koskevia määräyksiä on mm. EY:n perustamissopimuksessa sekä naisten ja miesten samapalkkaisuutta koskevassa EY:n direktiivissä. Perustamissopimuksessa palkaksi on määritelty kaikki ne korvaukset, jotka työntekijä suoraan tai välillisesti saa työnantajaltaan työstä tai tehtävästä rahana tai luontaisetuna.
Tasa-arvovaltuutetun näkemyksen mukaan työnantajan yleisesti työntekijöilleen antama joululahja on osa palkkaa.
Tapauksessa oli riidatonta, että kysymyksessä oleva palkaksi katsottava etu oli evätty työntekijältä tämän äitiysvapaalla olon vuoksi. Työnantaja oli näin ollen rikkonut tasa-arvolakia. Tasa-arvovaltuutettu kehotti työnantajaa olemaan jatkamatta tasa-arvolain vastaista menettelyä."
Poissa silmistä, poissa mielestä. Todella tärkeä ihminen on yleensä vain perheelleen.
enkä kutsua pikkujouluihin. :(
Oon ollu kotona 3,5 vuotta, mutta kutsua - saatikka lahjaa - ei tullut edes sinä jouluna kun jäin töistä pois elokuussa. Kieltämättä tuntuu pahalta, varsinkin kun työskentelen naisvaltaisella alalla (luulis et tällaset asiat osataan ottaa huomioon) ja muuten niin ihanassa työyhteisössä, jossa viihdyn oikeesti tosi hyvin.
teidän lahjat on tietysti annettu teidän sijaisille.
olen ollut 2x äityislomalla ja loput hoitovapaalla niin jokaisena kolmena vuotena olen saanut lahjan.
Millä alalla te lahjakkaat olette?
juttuun...
Juuri tuollainen olo mulle tuli, syrjitty. Että kyllä on ylityö ja venyminen kelvannut, mutta sitten jouluna ei voi edes kiittää...mua. Muut saavat kyllä kiitoksensa.
Hassua, että näin pienestä (mutta kuitenkin niin suuresta) asiasta voi tulla näin surullinen mieli.
ap
Miesvaltaisella työpaikalla ollaan muutenkin ihan pihalla, kun joku jääkin yhtäkkiä äitiyslomalle. Koen, että minut on täysin suljettu työyhteisön ulkopuolelle. Jotenkin älyttömintä oli, että jopa intraoikeuteni oli poistettu! Kas kun eivät vielä lopettaneet työsähköpostia samalla äippälomani ajaksi. Hoh hoijaa!
En siis saanut lahjaa eikä minua kutsuttu pikkujouluihin. En ole kovin pettynyt, mutta lahja ja/tai kutsu olisi ollut kiva yllätys.
Saati äitiyslomalla. Miesvaltaisella alalla minäkin.
Jouluruuan työpaikka tarjosi, kuten kaikille työntekijöille.