Arka kysymys: milloin hautajaisten jälkeen saadaan kirjailtu hautakivi haudalle?
Pahoittelen että näin joulun alla kyselen,mutta vaivaa mieltäni.
Kommentit (19)
kivifirma kävi sitten kesällä suoristamassa vinoon menneen kiven. Toimitusaika oli kuukauden verran. Mutta näissä voi olla eroja. Muistaakseni äitini soitti asiasta, kuten oli neuvottu kiven asennusvaiheessa.
Mummoni nimi kaiverrettiin papan kiven ja siinä ei mennyt kuin 2viikkoa tilauksesta.
Tuosta haudanvajoamisesta, niin minusta kivi asennetaan "kovalle maalle", ei siihen kaivetun haudan päälle. Näin ollen kivi ei yleensä vajoa, vaikka kevääntullen hauta muuten vajoaa. Ainakin isäni hautapaikalla näin oli.
täytyy ihan itse tilata. Kukin tilaa kiven oman tilanteensa mukaan. Yleensä ne kai kesäisin pystytetään.
Valitettavasti täällä tuskin kukaan tietää, se pitää kysyä hautakivitoimittajalta milloin kivi valmis ja tuodaan haudalle
mitä pahoittelemista tossa on, mutta kiven saa heti kun sen hommaa! Jos ajoissa hommaa niin vaikka heti. Toisaalta, voi olla pitkäänkin ilman. Ihan mikä parhaiten kellekin sopii.
se on kai järkevintä tilatakin vasta keväällä. Näin me otaisiin tehty, jollei oltaisi ns. tehty omaa kiveä. Joka myös vietiin haudalle kesällä. Risti oli talven yli ja sekin piti sinne itse hommata.
odotelleet, että sellainen sinne ilmestyisi? Muistitteko tilata sen?
on kait tosiaan fiksuinta pystyttää kesäaikaan haudalle. Hautakiven toimitusaika voi olla useita viikkoja, me saatiin se 8 viikossa.
ja vainajan nimi kivessä.Kyllä niitä ympärivuotisesti haudoille laitetaan,pitää tilata se kaiverrus.Toimitusaikaa mietin.Kovin kypsää jos hauta on ilman kiveä pitkänkin aikaa..
Siis meneekoö tilauksen teosta esim että 2kk
riippuu siitä, kuinka kiire just sun hautakivitoimittajallasi on. TOisella voi olla aikaa kaivertaa kivi ensi viikolla, toisella on kolmen kuukauden jono ja viime vuoden lomat pitämättä. Sun täytyy kysyä niiltä kiviveistämöiltä.
Meillä meni muistaakseni noin kuukausi, kun vanhaan kiveen kaiverrettiin uusi nimi. EI kyllä mitenkään sitä hoputettu, kyllä me sen haudan paikka tiedettiin muutenkin.
laitettu kiveä ennen kevättä. Routa saa kiven helposti kaatumaan, koska sitä saada asennettua kunnolla.
Meillä olisi sukuhautaan tulossa kolmas liitäntä kivi,on nyt kaksiosainen.Vaikea selittää.Tulee kulut halvemmiksi kun kaikki makaa toistensa päällä.Kuulin että muilla on sukulaisesten haudat eri puolilla ja makaavat yksinään.
Mutta jos on uusi hauta, silloin hauta todella painuu montulle ja paljon. Voi mennä 30 cm siitä missä arkku on ja silloin menis kivi että humpsahtas mukana.
Mutta jos on uusi hauta, silloin hauta todella painuu montulle ja paljon. Voi mennä 30 cm siitä missä arkku on ja silloin menis kivi että humpsahtas mukana.
miten niin on eri asia? EIkö ne arkut ole ihan samankokoisia seuraavillakin hautauskerroilla? Miksei niiden kohdalta vajoa, jos ekan arkun ohdalta vajoaa?
mun fysiikan ymmärrys ei nyt riitä kertomaan, että mikä ero siinä on? Samanlainen arkku kaivetaan samanlaiseen maahan, suurinpiirtein samanlaisella ruumiilla sisällään.
ja sen paikka määritetty. Sukuhaudat ovat yleensä isompiakin. Uusi hauta kun avataan kaivetaan hieman ronskimmin ja se kohta mihin kivi tulee sitten myöhemmin on myös avattuna. Eli se maa myös joutuu uudelleen painumaan sitten kovaksi. Kun siellä vanhalla haudalla kivi pysyy kovalla maalla se ei joudu asettumaan paikoilleen, uudessa se joutuisi pehmeään maahan...
roudan vuoksi asentaa suunnilleen touko-marraskuun välisenä aikana. En tiedä kauanko toimitusajat ovat.
Hautakivi pitää tilata talven/kevään aikana ja maahan se pystytetään vasta kesällä, juhannuksen tienoilla. Hinnat vaihtelee kovasti riippuen mitä kiveen tulee, mutta noin 1500-3000 euroa.
Onneksi ei edes kyselty hintoja. Saatiin hieno harvinainen luonnonkivi. En edes tajunnut että nuin paljon maksavat.