Voisitteko alkaa suhteeseen miehen kanssa, jolla ei ole pitkiä suhteita takanaan?

Tosin "pitkiä suhteita" on suhteellinen käsite. Mutta hän ei ollut aiemmin esim. asunut kenenkään kumppanin kanssa.



Nyt ollaan oltu yhdessä kuusi vuotta :)

Mutta ei sekään takaa aina onnea.



Mieheni oli 14 vuotta avoliitossa ja sen jälkeen 7 vuotta yksin. Nämä seitsemän yksinäistä vuotta näemmä painavat vaa'assa enemmän. Vaikeuksia on miehen muistaa, mitä parisuhde tarkoittaa...



Eli + - 0



Mutta oikeasti, jos mies on 40 tai yli, eikä takana ainoatakaan pitkää suhdetta, soisivat kellot päässäni. Ei hääkellot, vaan hälytyskellot.

Ei itsellänikään ole takana pitkiä suhteita.



30+ nainen

ja toisella kierroksella oleva.



Aloin 25v. seurustella miehen kanssa, jolla ei ollut pitkiä/vakavia seurustelusuhteita lainkaan takana. Nyt meillä takana avioliittoa 10 v. ja voin sanoa, että hyvä valinta oli!

mieluummin sellainen

ihminen muuttuu ajan kanssa, tavoitteet ja tavat muuttuu. Ehkä aikaisemmin ei ollut kypsä pitkään suhteeseen.

En enää tässä vaiheessa, kun itsekin on 33v ja 2 pitkää suhdetta ja 2 lastakin.



En enää jaksaisi käydä jonkun uuden kanssa alusta alkaen suhteen pelisääntöjä ym kiemuroita läpi. Jos nyt joskus eroaisin ja uuden miehen löytäisin, niin toivoisin myös että tällä olisi omiakin lapsia.



Itse en enää haluaisi uusia lapsia synnyttää ja kuitenkin isyys tekee miehestä miehen.

kun löysin hänet,ei pitkiä suhteita ollenkaan,kaikki vain yhen illan panoja,oli yksi kuukauden pitunen juttu,sekin lähinnä vain seksiä.

Ehkä tuosta on ollut vain hyötyä,mies todellakin osaa arvostaa perhe-elämää ja parisuhdettamme.

2 pitkää suhdetta ja niistä kahdesta 2 lasta eri isille(kauheaa!). En itsekään voisi alkaa tekemään kaikkea uudestaan ns kokemattoman kanssa.

Sanokaapa samaan syssyyn onko kokemattomuus yhtä paha rasti reiluilla parikymppisillä, jotka vakaasti harkitsevat yhteistä tulevaisuutta? Pitääkö sitä vain ajatella olevansa kaunistus tilastossa, se miehen "eka pitkä suhde", jota naiset myöhemmin pitää meriittinä kun olemme eronneet, vai voiko oikeasti luottaa siihen että mies voisi tyytyä elämässään yhteen naiseen?



Itse olen jopa toivonut jättäneeni aiemmat suhteentynkäni kokematta kun tapasin mieheni..

Aika karmeitakin kokemuksia. Miehellä avioliitto takanaan.



Kyllähän nuo kummatkin olivat kasvattaneet meitä ihmisinä.



Muuta en osaa tähän sanoa.

En enää jaksaisi käydä jonkun uuden kanssa alusta alkaen suhteen pelisääntöjä ym kiemuroita läpi.

Mun miehellä ei seurustelumme alkaessa ollut pitkiä suhteita takana, mutta ei meillä ole mitenkään erityisesti käyty läpi suhteen pelisääntöjä. Kaikki on ollut alusta asti selvää ja helppoa. Mies ei juokse baareissa ja osallistuu kotitöihin ja hoitaa lasta jne. jos nämä ovat ne suhteen pelisäännöt.

Ei minusta tarvitse olla pitkiä suhteita että osaa olla parisuhteessa. Ihan maalaisjärki riittää parisuhteen muodostamiseen; toisen kunnioittaminen ym.



Eihän parisuhde ole siinä mielessä kovinkaan erilainen kuin tavallinen ystävyyssuhde. Samat pelisäännöt siinä toimii. Erona toki on esim. romanttisuus ja seksi.

Mutta samalla tavalla kumppania kohdellaan kuin ystävääkin; kunnioittavasti, toista kuunnellen, päätetään yhdessä yhteisistä asioista jne.

Tiedän sekä naisia että miehiä, ikää yli 30v, joilal ei ole kuin muutamien kuukausien pituisia suhteita, eikä heissä silti ole mitään vikaa. Ei vain ole sattunut kohdalle sellaista ihmistä, jonka kanssa olisi halunnut muuttaa yhteen.



Nuorempana ajattelin etten voisi ryhtyä suhteeseen jos mies ei ole asunut jonkun kanssa jo aiemminkin, mutta nyt silmät ovat avautuneet. Hyvä puoliso toisesta voi silti tulla vaikka aiemmin olisikin viettänyt lähinnä sinkkuelämää. Aika monella miehellä alkaa 30 ikävuoden täytyttyä tulla haluja asettua aloilleen, eikä se baarielämä enää olekaan niin houkuttelevaa.

sitä pitäisi ensin harjoitella jonkun kanssa, jotta sitten osaa sen oikean kanssa.

Ylipäänsä naistelehdissä ja muualla annetaan se kuva, että parisuhde on jotain peliä ja siihen pitää älyttömästi panostaa, jotta se toimii. Oikeasti hyvässä parisuhteessa asiat vain toimivat ja kaikki on helppoa ilman mitään erityisiä pelejä ja vääntöjä.

Ei minusta tarvitse olla pitkiä suhteita että osaa olla parisuhteessa. Ihan maalaisjärki riittää parisuhteen muodostamiseen; toisen kunnioittaminen ym. Eihän parisuhde ole siinä mielessä kovinkaan erilainen kuin tavallinen ystävyyssuhde. Samat pelisäännöt siinä toimii. Erona toki on esim. romanttisuus ja seksi. Mutta samalla tavalla kumppania kohdellaan kuin ystävääkin; kunnioittavasti, toista kuunnellen, päätetään yhdessä yhteisistä asioista jne.

oli kyllä useampia suhteita, pisin 4 vuotta, muutoin sellaisia parista kuukaudesta 1,5 vuoteen, muutama avoliitto takanaan. Ajattelin että jee, ainakin tämä mies pystyy sitoutumaan, eli ei ole pelkkää deittailutyyppiä.



Vaan tässä 2 vuoden aikana on käynyt selväksi, että nimenomaan ongelmana on ollut se, että kun arki on astunut kuvioihin, on hänen ollut yhä helpompi ollut lähteä siitä suhteesta. Ei ole varsinaisesti tiedostanut asiaa, mutta sitten vaan kun joku on kumppanissa alkanut tökkiä niin on ollut helppo lähteä nostelemaan, vaikka on elämänkumppania toivonutkin. On yrittänyt pari kertaa lähteä tästäkin ("ei tämä ole ihan sitä mitä haluan"), mutta hitto vie, saikin kovemman pähkinän purtavakseen... ;) En ole suostunut, vaan ollaan keskusteltu, olen sanonut että täydellistä kumppania ei ole vaan me kaikki olemme ihmisiä, kunhan tulemme hyvin toimeen ja rakastamme toisiamme, sen pitäisi riittää melko pitkälle. Ja että vikansa on hänessäkin, mutta mä haluan hänet niine hyvineen.



On tuo viimein tajunnut mun arvoni ja haluaa olla ja pysyä ja nähdä vaivaa tämän suhteen eteen, toisin kuin aiempien. En väitä että aiemmissa kumppaneissa mitään vikaa on ollut, ehkä mies ei vain ole ollut heille yhtä rakas kuin mulle, että olisivat jaksaneet taistella suhteesta hänen kanssaan, mutta mä onnekseni jaksoin.



Eli puolensa ja puolensa; suhteita pitää olla takana (nimenomaan "parisuhteen kiemurat" ja säännöt pitää olla jollain tapaa tuttuja), mutta ei ehkä kauhean monta, se kertoo jonkunlaisesta lähtövalmiudesta ja sitoutumishaluttomuudesta. Jonka senkin voi toki voittaa. :)

Jos ei ole kypsään ikään mennessä seurustellut, puuttuu isoja paloja itsetuntemuksesta. Ei tiedä, miten oikeasti reagoi erilaisiin ilmiöihin parisuhteessa eikä tiedä, mitä pohjimmiltaan haluaa kumppanilta. Ei, vaikka kuinka luulisi tietävänsä.



Lisäksi tuntemallani tyypillä, joka ei ollut 28-vuotiaaksi mennessä lainkaan seurustellut, oli ja on hyvin vakavia ongelmia, eikä hänestä ole kukaan oikeaa, ihmismäistä miestä itselleen saanut. Hälytyskellojen on syytäkin soida kun tällaisen tyypin tapaa, ja ne kellot pitäisi myös ottaa vakavasti. Pelkkä ujous ei selitä noin pitkää neitsyyttä, vaikka siihen sitä kovasti yritetään vedota.

ei kyllä kaikkien kohdalla tarkoita lainkaan sitä, että olisi neitsyt!

Jos ei ole kypsään ikään mennessä seurustellut, puuttuu isoja paloja itsetuntemuksesta. Ei tiedä, miten oikeasti reagoi erilaisiin ilmiöihin parisuhteessa eikä tiedä, mitä pohjimmiltaan haluaa kumppanilta. Ei, vaikka kuinka luulisi tietävänsä. Lisäksi tuntemallani tyypillä, joka ei ollut 28-vuotiaaksi mennessä lainkaan seurustellut, oli ja on hyvin vakavia ongelmia, eikä hänestä ole kukaan oikeaa, ihmismäistä miestä itselleen saanut. Hälytyskellojen on syytäkin soida kun tällaisen tyypin tapaa, ja ne kellot pitäisi myös ottaa vakavasti. Pelkkä ujous ei selitä noin pitkää neitsyyttä, vaikka siihen sitä kovasti yritetään vedota.

Jos siis ei olisi ilmiselvää miksi niitä suhteita ei ole ollut. Ei peräkammarinpoika tai kompromissikyvytön oman mielensä mukaan jyrääjä. Tai paatunut häntäheikki.

ei kyllä kaikkien kohdalla tarkoita lainkaan sitä, että olisi neitsyt!

Jos ei ole kypsään ikään mennessä seurustellut, puuttuu isoja paloja itsetuntemuksesta. Ei tiedä, miten oikeasti reagoi erilaisiin ilmiöihin parisuhteessa eikä tiedä, mitä pohjimmiltaan haluaa kumppanilta. Ei, vaikka kuinka luulisi tietävänsä. Lisäksi tuntemallani tyypillä, joka ei ollut 28-vuotiaaksi mennessä lainkaan seurustellut, oli ja on hyvin vakavia ongelmia, eikä hänestä ole kukaan oikeaa, ihmismäistä miestä itselleen saanut. Hälytyskellojen on syytäkin soida kun tällaisen tyypin tapaa, ja ne kellot pitäisi myös ottaa vakavasti. Pelkkä ujous ei selitä noin pitkää neitsyyttä, vaikka siihen sitä kovasti yritetään vedota.

Tarkoittamani henkilö kyllä oli kaiken muun tasapainottomuutensa ja kummallisuutensa päälle vielä seksuaalisestikin kokematon, järkyttävä yhden asennon hinkkaaja. Enkä muuten puhunut siitä, ettei ole seurustellut pitkään ja syvällisesti, vaan siitä ettei ole ollut minkäänlaista suhdetta. Vaikka kyllä sekin jo kolmenkympin kieppeillä on omituista, jos EI ole seurustellut kenenkään kanssa pitkään.