Te joilla on erityismies, millainen joulu?

Kiitos 4!

repesin...

jotain autorataa ja potkumopoa... Mitkähän olisi kestävät? Autorata ei saa olla liian monimutkainen, mielellään sähkökäyttöinen, ei pattereita. Ja aika isoja että pysyy kädessä. Olisko suosituksia?



Ja potkumopo/potkuauto sellainen joka kestää 75 kg.

on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin päivät. Aamu alkaa sillä, kun mies herättelee lätkimällä mua peniksellä otsaan. Kourii tissejä ja ehdottelee aamupanoa. Sit syömme aamiaista, koristelemme kuusen (no joo tätä emme tee kuin kerran vuodessa) ja lapset lähtee pulkkailemaan. Sillä välin mies hilluu ympäri kämppää ilman housuja ja tekee helikoptereita. Ehdottelee paneskelua.



Lapset tulee sisälle, teemme ruokaa, sit on ne perinteiset jouluateria, lahjojen jako yms. Kun lapset on menneet nukkumaan, mies vetää kalun esiin ja alkaa ehdottelemaan panemista. Kourii tissejäni, peppuani ja todennäköisesti kouraisee haaroistanikin.



Ja pitkin päivääkin mies jopa lasten läsnäollessa kourii, kuiskailee rivouksia ja jos olemme eri huoneessa kuin lapset, saattaa esitellä kaluaankin.



Että tämmönen joulu meillä tän erityismiehen kanssa. Joskus on raskasta, mutta olen jo tottunut.

koska erityismieheni on Jeesus. Odottelemme itämaan tietäjiä kylään ja hätistelemme lampaita vähän kauemmaksi joulupöydästä. Paimenet on onneksi viime vuosina oppineet jättämään sandaalinsa meidän kuraeteiseen.

Yleensä mulla ei ole tapana nostella ketjuja, mut tää vuodenvanha oli pakko kaivaa esiin. Tää on jotenkin aika herttainen ketju tietyiltä osin.

Sieltä jo laittelee viestiä että koska tulen kotiin, on kuulemma odottanut koko päivän. Yritän toppuutella kun on vielä ainakin tunniksi töitä. Mutta ei tuo tohdi rauhoittua, se kun rakastaa piparia, saa aina kicksit piparin tuoksustakin jo.



Olen hänelle luvannut, että tänään leivotaan yhdessä. taikina on valmiina, ja hän saa ihan itse valita, mitä muotteja käyttää. Onhan se aika sotkuista, on jauhoa joka paikassa leipomisen jälkeen. Mutta toisaalta se on niin hellyttävääkin, siellä varmaan jo essu päällä odottaa minua kotiin.



Onko teidän miehillänne samanlaista?

päätin lähettää erityismieheni tänä vuonna äitinsä luo joulunviettoon. Mielestäni lapset ansaitsevat edes yhden joulun, jolloin saavat jakamattoman huomioni. Äiti tuo sitten miehen tapanina takaisin ja palaamme arkeen. Olen kyllä ostanut miehelle pari lahjapakettia mukaan. Saa sitten äitinsä kanssa availla niitä aattona. Tavallaan säälittää, mutta joskus on ajateltava muitakin :(

on töissä jouluna, kuten muinakin päivinä, joten taas vietämme lasten kanssa keskenämme joulua

oli niin tuhma tänä vuonna, että pukki tuo sille vaan kenttingin ja kuonokopan lahjaksi. On meinaan räkyttänyt ja vinkunut niin pahasti, että hermo meinaa mennä. Kuuluu sisälle asti, ja naapuritkin on ihan hermona. No, onneks lapset tykkää ja hoitaakin sen, lenkittää ja ruokkii.



Ruuaksi se saa kinkun läskit ja luut, on niistä joka kerran niin innoissaan, etten raaski kieltää. On lasten ja isin yhteinen mukava leikki, kun lapset vetää luuta pitkin pihaa, ja erityiseni seuraa sit hajujälkiä ja joka joulu löytää "lahjan", vaikka lapset piilottas sen mihin puskaan tahansa!



Lapset on koulussa askarrelleet sille myös jonkun villapeiton sinne koppiinsa lämmikkeeksi, olihan se edellinen jo aika kulari.



Tänä vuonna en päästä erityistäni sisälle joulupöytään, kun viime vuonna kaatoi kuusen soheltaessaan ja repi pöytäliinan mukana tarjoilut lattialle. Lisäksi se ei suostunut edes parturiin, niin ei kestäis edes olla sisällä kuumissaan. Ja, pakko myöntää, se haiseekin niin julmetun pahalle, kun pesulle sitä ei ole saanut viime kesän jälkeen.

Tää on kyllä todella hauska ketju, mutta pakko todeta että mun miestä voisi ihan oikeasti sanoa "erityismieheksi" eikä sikäli naurata. :) Mies sai aivoinfarktin kesällä ja siitä lähtien ollut vähän kaikenlaisia haasteita (alkuun tietty hengenvaara yms, nyt kaikkea pienempää). Mun erityismiehellä on ongelmia oikean käden, muistin, puheen ja muutenkin kielen kanssa (ei osaa lukea eikä kirjoittaa). Ihan herttainenhan se on silti. Ei vaan ole paljon ollut avuksi jouluvalmisteluiden kanssa, tai edes arkiasioissa. Vähän kuin olisi kaksi lasta hoidettavana.

Olen tässä koneella hiljentynyt ja rauhoittunut. Sivusilmällä olen tuota miestä seurannut sen, minkä olen pystynyt. Hän on niin levoton, ettei meinaa jaksaa. Kaupassa ramppaa alvariinsa ja yläkerran työhuoneessa pitää pukin pajaa. Siellä hän puurtaa niin, että lahjapaperit vain rapisevat ja nyt on kuulemma kaikille perheenjäsenille yli 10 lahjaa per nuppi. Kuusen hän toi tuohon lähelle ja kun olin yläkerran koneella, hän koristeli kuusen. Kauhistelin, olenko tullut kuuselle allergiseksi, kun niin nokkaa kutitti, mutta kotvasen kuluttua mies kertoi ostaneensa kotiin uuden kukan: hyasintin. Passsitin hänet viemään sen työhuoneeseen, niin sekin vaiva lähti. Hän on aika vaativa välillä, esim. kun sai ris a la maltan valmiiksi, minun piti ihailla vatia. Olihan se hyvin herkullisen näköinen, täytyy myöntää. Isot suklaapukit hän hankki kaikille ja äsken hotkin omani melkein kokonaan. Aamulla oli keittiön kaapit koristeltu kukkasin ja enkelein, kun lampsin huoneeseen. Jostakin hän sai edullisesti roikkuvan punaisen sydämen ja se on nyt sisärappusten vieressä. - On raskasta, mutta toisaalta, tätä se on vuodesta vuoteen. Mikä lie diagnoosi, en ole uskaltanut keneltäkään kysyä. Pysyttelen vain omissa touhuissani ja annan miehen viuhtoa. Neuvoja?

meidän as-mies väsyi aika lailla kun oli vieraita. Ei kuitenkaan juonut liikaa tai mennyt vieraita karkuun. Ihan kiva joulu.

siinä missä erityislastenkin vanhemmat. Ei kannata ottaa kaikkea niin kamalan vakavasti, elämä on paljon helpompaa kun antaa itselleen vähän armoa ja luvan nauraa.

minulla on erityismies mallia nörtti.

joulunaika saa nörteillausein aikaan ahdistusta, eikä minunkaan mieheni ole tässä poikkeus. kaikista pahinta on se, että vietämmä joulua isolla porukalla anoppilassa, eikä siellä ole tietokonetta. jo matkalla meis alkaa osoittaa levottomuuden merkkejä takapenkillä.



yhtenä jouluna otimme kotoa miehen tietokoneen mukaan. sellainen iso ja painava pöytäkone, pienempi läppäri ei kelvannut, vaan väkisin piti mukaan saada se pelikone. no, pettymys oli suuri kun anoppilassa ei ollut nettiyhteyttä ja mokkulassa ei teho riittänyt nettisotapelin pyörittämisee. joulu pilalla.



mutta voi sotä reimun määrää mikä aikuisella miehellä voi olla,kun joulupukki oli osannut laittaa pakettiin uuden muistikamman ja pari muistitikkua, joissa yhdellä muistitikulla oli androidin käytti. kyllä se oli jotain.

Kyllä kyllä, silti luulen että olisi siinä tapauksessa kirjoittanut ehkä hieman eri sävyyn...

juuri tämä mua erityislapsen äitinä (ja muuten vaimonakin) tässä ketjussa hieman haittaa. Kuvitteletteko te että erityislasten erityisyys joko katoaa johonkin kun he aikuistuvat, tai että se aikuisuun on tuollaista? Vai onko tää vaan yksi niistä ketjuista, joiden sanoma on että abortoikaa ne surkeat epäsikiönne, koska vaikka ne nyt ois söpöjä niin oikeasti niistä tulee möliseviä ja pelottavia aikuisia?

Mun mieheni erityisyys vaikuttaa meidän jouluun siten, että hän ei kestä isoa määrää vieraita ihmisiä tai melua. Niinpä emme osallistu joulun sukukokouksiin, vaan vietämme joulua hiljaksiin kotona perheen kesken ja käyme mummuloissa vasta välipäivinä. Hän on myös yliherkkä kaikille hajuille, joten meillä on joulukukkana amaryllis, ei hyaseintteja, ja kynttilöitäkin on vain ulkona. Hän saa erityismielenkiinnonkohteeseensa liittyviä lahjoja, joilla sit varmaan "leikkiikin" koko joulun. Sekä miehellä että pojalla on asperger.

Ja siis meilläkin on ns. erityislapsi.

On totta, että täällä AV:lla kirjoitetaan usein tosi rumasti esim. juuri erityislapsista, mutta en minä nyt osaa nähdä mitään pahaa tuollaisessa hyväntahtoisessa huumorissa. Päinvastoin se, että "erityisihmisistä" ei saisi tehdä huumoria, vain korostaisi ajatusta, että heitä ei pitäisi kohdella pohjimmiltaan samallalailla kuin muita ihmisiä.

miten tähän ketjuun ois kuulunut vastata, ettei eräät ois vetäneet hernepusseja neniinsä?

Onko "erityismies" joku oikea termi jollekin ihmiselle? Mille? Muslimille vai???

up

mallia muslimi. Vietämme täysin suomalaisen perinteisen joulun. Ainoastaan kinkku puuttuu, kun eivät meillä muutkaan siitä pidä.

Minä ja lapset koristellaan aamulla kuusi, syödään puuroa koko perhe, paistetaan tortut lasten kanssa, koristellaan vielä kotia... Mies istuskelee sillä aikaa usein matolla samassa huoneessa ja leikkii pikkuautoilla. Puuro maistuu toki hänellekin.

Sitten käymme saunassa koko perhe, minä vahdin ettei mies koske kiukaaseen tai putoa lauteelta. Lapset osaavat varoa jo itse (9v, 10 v. ja 12v) Saunan jälkeen mies ja lapset saavat limpsaa, minä siiderin.

Saatamme rakentaa lumiukkoja tai käydä pulkkamäessä, säästä riippuen. Lapset osaavat jo pulkkailla itse, jokaisella on oma pulkka, minä istun samassa miehen kanssa. Meillä on sellainen kahden istuttava kelkka, tuo höperöhän törmäisi puuhun jos päästäisin hänet yksin mäkeen. Lapset osaavat onneksi jo ohjata itse. Silloin kun he olivat pienempiä, oli pakko ottaa vielä pari aikuista mukaan tueksi.

Iltasella syödään jouluruoat, pukki tulee käymään ja lapset ja mies ovat onnesta soikeana. Lapset eivät enää usko joulupukkiin mutta mies toki uskoo.

Avataan lahjoja ja ihastellaan, nautitaan vielä ruoasta ja kuunnellaan musiikkia.

Sitten on lasten ja miehen nukkumaanmeno aika. Kun he ovat sängyissään, on minun aikani levähtää. Avaan tietokoneen kuten nyt, nautin konvehteja, nautin hiljaisuudesta, kuuntelen rauhallista musiikkia. Ihanaa kun saa olla välillä yksin eikä tarvitse vahtia tai passata ketään :)