Lue keskustelun säännöt.
VINKKEJÄ siihen, miten avioero traumatisoisi lapsia mahdollisimman vähän?
19.12.2010 |
Miten asiasta kerrotaan lapsille? Millaisella aikataululla isä muuttaa pois? Pitäisikö lasten olla sinä päivänä muualla? jne. Aiomme korostaa lapsille, että tämä ei ole heidän syynsä, mutta emme voi asua yhdessä, koska emme tule toimeen ja riitelemme liikaa (tämän lapset tietävät ja ovat usein kommentoineetkin...). Isä ja äiti ovat edelleen kavereita keskenään ja emme ikinä lakkaa olemasta heidän vanempiaan, he eivät menetä kumpaakaan koskaan. Yhdessä koko porukka keskustelemme. Vastailemme kysymyksiin. Mies hankkii asunnon niin läheltä, että elämänpiiri säilyy samana jne. Emme käytä lapsia riitojen välikappaleina.
Mitä muuta? Mitä voimme tehdä, että lapset seliävät tästä voittajina?
Kommentit (8)
Olette todellakin suunnitelleen kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Tuo on varmaankin lasten kannalta ihannetilanne kun avioero on kyseessä.
Joku tuossa kommentoi, että aviorero jättää aina jäljen lapseen ja se purkautuu myöhemmin masennuksena tms. Voi olla totta, mutta toisaalta mikä on vaihtoehto? Jos 18 v kuuntelee vanhempien riitelyä eikä perhe-elämä ole koskaa tasapainosta jälki siitäkin jää. Sanoisin, että paljon pahempi kuin hyvin toteutetusta avioerosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiat meni siihen, että joka kerta kun isä poistui talosta oli lapsella pelko, että isä ei enää palaa.
Lapselle oli myös todella tärkeää, että sai viettää ensimmäisen yön isänsä kanssa uudessa kodissaan. Kasata isän kanssa pöytää ja muutenkin osallista eroon.
Nyt jatkossa isä ja lapset näkevät päivittäin toisiaan. Toinen lapsista viettää mellekin joka yö isän kanssa yön ja tulee sitten aamsuta minun luokse.
tietysti asia olla eri, kun en tiedä minkä ikäisiä lapia teillä on.
Meillä ne on 5v ja 2v. Viisvuotiaspoika on kovasti isänä kanssa. Toki 2v poikakin.
asiat meni siihen, että joka kerta kun isä poistui talosta oli lapsella pelko, että isä ei enää palaa.
Lapselle oli myös todella tärkeää, että sai viettää ensimmäisen yön isänsä kanssa uudessa kodissaan. Kasata isän kanssa pöytää ja muutenkin osallista eroon.
Nyt jatkossa isä ja lapset näkevät päivittäin toisiaan. Toinen lapsista viettää mellekin joka yö isän kanssa yön ja tulee sitten aamsuta minun luokse.
tietysti asia olla eri, kun en tiedä minkä ikäisiä lapia teillä on.
Meillä ne on 5v ja 2v. Viisvuotiaspoika on kovasti isänä kanssa. Toki 2v poikakin.
Meillä on 8v poika ja 3v tyttö. Varsinkin pojalle isä on hyvin tärkeä...
Ei saa edes puhelimessa puhua toisesta pahaa, niin että lapsi kuuntelee sivussa. Rahariidat yms. kuuluvat vain vanhemmille. Lapsia ei saa laittaa riitojen välikappaleeksi.
PS: Minun mielestäni aikuisten pitäisi ensin oppia sietämään vastoinkäymisiä ja oppia kunnioittamaan toisiaan ennen kuin saisivat hankkia lapsia.
kyllä pidä paikkansa että avioero aiheuttaisi lapsille aina traumoja jotka purkautuvat ahdistuksena tai masennuksena. Riippuu paljon siitä kuinka vanhemmat eronsa ja sen jälkeisen elämänsä hoitavat, ja onko lapsen elämä turvallista muuten.
t: ei ahdistunut tai masentunut avioerolapsi 70-luvulta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaikka kuinka hyvin eroaisitte, he ovat aina avioerolapsia.
Avioero jättää aina, korostan AINA jäljet lapseen. Se purkautuu sitten vuosien jälkeen ahdistuksena tai masennuksena etc. Sille ei voi mitään.
Tietenkin on eroja ja eroja. Teidän kohdallanne kuulllostaa ns. sivistyneeltä erolta. Mitä vähemmän lapsen arki muuttuu sitä vähemmän ero ahdistaa lasta. Jos pystytte elämään myöhemminkin, ettei lapset ole riitojenne välikappale, olette toimineet niin hyvin kuin tuossa tilanteessa nyt voi toimia. Mutta ikinä lapset eivät selviydy erosta voittajina.
Olen ikuisesti vihainen itselleni, että valitsin miehen, josta jouduin eroamaan. Olen vihainen, että syytön lapseni joutui kärsimään erosta (meilläkin ns. sivistynyt ero - ei kolmansia osapuolia, pakkassin miehelle tavaraa keittiöstä kuin äiti pojalleen jne.). En siis jeesustele tässä, vaan puhun kokemuksestani.
Ei vaikka kuinka hyvin eroaisitte, he ovat aina avioerolapsia.
Avioero jättää aina, korostan AINA jäljet lapseen. Se purkautuu sitten vuosien jälkeen ahdistuksena tai masennuksena etc. Sille ei voi mitään.
Tietenkin on eroja ja eroja. Teidän kohdallanne kuulllostaa ns. sivistyneeltä erolta. Mitä vähemmän lapsen arki muuttuu sitä vähemmän ero ahdistaa lasta. Jos pystytte elämään myöhemminkin, ettei lapset ole riitojenne välikappale, olette toimineet niin hyvin kuin tuossa tilanteessa nyt voi toimia. Mutta ikinä lapset eivät selviydy erosta voittajina.
Olen ikuisesti vihainen itselleni, että valitsin miehen, josta jouduin eroamaan. Olen vihainen, että syytön lapseni joutui kärsimään erosta (meilläkin ns. sivistynyt ero - ei kolmansia osapuolia, pakkassin miehelle tavaraa keittiöstä kuin äiti pojalleen jne.). En siis jeesustele tässä, vaan puhun kokemuksestani.
Siksi kyselenkin vinkkejä kuinka satuttaisimme lapsia niin vähän kuin mahdollista. Oikeita vinkkejä kiitos!
Eli keskustelette lastenne kanssa. Ja teillä on hyvät välit ja ette käytä lapsia pelinappuloina. Rakastatte lapsianne. Toismalla toistakaa, ettei lapset ole syyllisiä eroon.
Mielestäni olette hoitaneet homman niin hyvin kuin voi. Siksi en pysty antamaan vinkkejä.