Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Menee hermot kohta miehen vanhempiin ja siskoon

Vierailija
19.12.2010 |

Miehen sisko koittaa sekaantua joka asiaan ja saada minut huonoon valoon tai ainakin aiheuttaa minulle harmistusta.



Aikoinaan ennen kuin meillä oli lapsia ja menimme anoppilaan joulupäivänä aina syömään ja aikataulu toiveita kysyttiin niin annoin aina päätösvallan miehen siskolle kun heillä oli lapsia. Muutaman kerran sitten sanoivat ajan mutta eivät itse tulleetkaan silloin vaan tunnin pari myöhemmin eli anopin piti tehdä 2 kattausta. Minulle on jotenkin vieras ajatus sellainen että aiheutetaan juhlien järjestäjälle ylim. hommaa, kun pitää ruokia lämpimänä ja nostelee kylmään välillä, varsinkin kun on itse saanut ajankohdan päättää.



Nyt kun meilläkin on lapsia olemme olleet aaton aina kotonamme ja kutsuneet sitten molempien vanhemmat meille joulunviettoon. Alkuun anoppi ja appiukko eivät tulleet koskaan, mieheni piti jo kiristää heitä että tulette tai välit katkeaa niin tulivat viimein.



Viime jouluna he lupasivat tulla meille ja ilmoitin koska pöytä on katettu, mutta eipä anoppilan väkeä kuulunut. Mieheni soitti ja kuulimme että olivat vielä kotona niimpä aloimme syömään ilman heitä. Menin sitten pukille pakkamaan lahjoja valmiiksi ja anoppilan väki tuli sillä aikaa. Tulin ehkä 10min. kuluttua sisälle ja anoppi ja appiukko olivat kuulemma jo syöneet. Ruokia poislaittaessa huomasin ettei oikeistaan mitään oltu syöty.

Sitten sattumalta kuulin kun anoppi puhui tyttärensä kanssa ja ilmeni että käly oli ehdottanut että syövät kotona, että on säästöä meille (!) Minä olin ostanut ja laittanut ruuat myös heille ja jos he eivät syö niin loput ruuat menee kompostiin mitä hiton säästöä se on? Minusta se oli pelkkää kiusantekoa. Olisivat reilusti sanoneet, että tulevat vain kahville illalla kun pukki tulee.



No nyt tänä vuonna taas kutsuimme anoppilan väen meille, omat vanhempani lähtevät reissuun.

Anoppi puhuu että vuorovuosin ovat molempien lasten luona joulun, mutta tiedän että eivät ole saaneet pitkiin aikoihin mennä tyttärensä luo pyhinä tai edes viikonloppuisin vaan ainoastaan viikolla lapsenvahdiksi tai ruokaa laittamaan/siivoamaan.

Eivät nyt voi sitten kertoa tulevatko meille vaiko ei. Arvaan että miehen sisko on todennut vain "ettei tiedä" kun häntä harmittaa että vanhemmat tulisivat taas meille muttei halua vanhempiaan heillekkään. Hänellä on yleensä jo kuukausia aiemmin suunnitelmat tehtynä, miksei nytkin olisi.

Minua taas ahdistaa etten voi valmistella mitenkään joulua, kun en tiedä minkä verran väkeä ruokapöydässämme on ja ketä. Jos olemme omalla porukalla on tarjolla vähemmän lajeja kuin jos on vieraita. Jotenkin inhottaa sekin ajatus, että appivanhemmat kahdestaan kökkisivät kotona...

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

joten olisi sitä ruokaa sitten myös oltava heille.



Pyydän miestäni vielä kerran kysymään, appivanhempien joulusuunnitelmia ja jos eivät vieläkään tiedä niin sitten vietämme joulun ihan keskenämme. Ilalla pukin tullessa on avoimet ovet, joten glögille ovat sitten tervetulleita.

Vierailija
2/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

"katsotaan nyt". Vastaus on joko kyllä kiitos tai ei kiitos. Ihme touhua ap:n appivanhemmilla. Onko tuo aihe niin hankala, että sitä ei voisi ottaa puheeksi? Siis tajuavatko itse? Jos kertoisit (tai miehesi kertoisi) heille miksi haluatte tietää (siis tuo ruokien varaaminen). Entä sanooko kukaan koskaan sille miehen siskon perheelle, että sovimme vierailun klo 12? Lähisukulaisten kesken toki ei tarvitse olla välttämättä niin muodollinen kuin muutoin, mutta tuo teidän touhu kuulostaa uskomattomalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me kutsuimme appivanhemmat meille syömään. Saimme myöntävän vastauksen. Mitään "ei vielä tiedetä"-vastausta emmem olisi hyväksyneet vaan olisimme ilmoittaneet, että pitää osata sanoa NYT 2 viikkoa etukäteen tai kutsu ei ole voimassa. Vaan eipä miehen vanhemmilla ole tapana jahkailla, tulevat jos kutsutaan.



Mutta sitä mä en ymmärrä, miksi ap:n on pakko saada appivanhemmat kylään. Miksi he ei saisi olla joulua kahdestaan? Ilmeisesti anoppi siis kutsuu teitä tapaninpäivänä heille, joten ehkä anoppi ja appi haluaisi aaton olla ihan rauhassa=

Vierailija
4/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ihan kohteliaisuuttamme kutsumme myös mieheni vanhemmat meille kylään jouluna kuten kutsumme myös minun vanhemmat. Mutta jos viittaat tuohon kiristämiseen, niin mieheni vanhemmat mielellään kehuvat kuinka ovat tasapuolisia lapsiaan kohtaan mutta kuitenkaan eivät poikansa luona käy edes kylässä. Mielestämme myös meidän lapsilla on oikeus isovanhempiin, kuten miehen sisaren lapsillakin on.



Ja tosiaan riittäisi että vastaisivat että tulevatko vaiko eivät, mutta kun asia riippuu siis mieheni siskosta, saako heille tulla vai ei.

Vierailija
5/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kuulostaa siltä että sun appivanhemmat ei halua tulla teille aattona. Luulis että olisit sen jo ymmärtänyt. On paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei kehtaa sanoa ei. Anoppisi on selvästi sellainen. Hän kutsuu teidät joka vuosi tapaninpäivänä siksi että ei halua tulla teille jouluna. Mun mielestä viesti on selvä. Lakkaa pakkokutsumasta heitä teille ja viettäkää rauhallinen joulu perheen kesken. Tapaattehan isovanhemmat kuitenkin tapaninpäivänä.



Ja vielä tuosta loukkaantumisesta ja välinpitämättömyydestä. Minäkin olen loukkaantunut jo kymmeniä kertoja omille vanhemmilleni siitä etteivät halua tavata kovin usein lapsiani tai viettää enemmän aikaa heidän kanssaan, suurista puheista huolimatta. En silti alkaisi heitä kiristämään tällä asialla, sehän olisi naurettavaa. Ei ihmisiä voi pakottaa. Minunkaan vanhempani eivät halua jouluna tulla meille syömään, koska he haluavat syödä kaikessa rauhassa - meillä on neljä vilkasta lasta. He ovat jo iäkkäitä eivätkä jaksa enää kauan kuunnella lasten metelöintiä. Itse en taas ymmärrä että lasten pitäisi olla hiljaa jouluna, tai yleensä muutenkaan. Lapset ovat vielä pieniä. Joten olemme päätyneet selkeään kompromissiratkaisuun: koska isovanhemmat haluavat tulla katsomaan kun lapset avaavat lahjat, kutsumme heidät kahville iltapäivällä ja pukki tulee heti kahvin jälkeen. Sitten isovanhemmat lähtevät omaan kotiinsa syömään. Meillä siis joulupäivällinen on vasta illalla kuuden maissa. Tämä järjestely toimii todella hyvin ja sopii kaikille asianosaisille. Minusta on hyvä että lahjojen avaaminen on tarpeeksi aikaisin, että lapset ehtivät leikkiä uusilla leluilla ennen nukkumaan menoa. Ja malttavat syödäkin jotain kun lahjat on jo avattu.

Vierailija
6/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyt sanoivat, että ei kai sitä vielä tarvitse päättää, kun jos miehen sisko menee omaan anoppilaansa niin sitten voisivat tulla meille.

Kuinkahan montaa tämä jaappaaminen loppujen lopuksi koskee, kälyn perheessäkin 5 henkeä ja hänen anopin tuntien on jo hermoromahduksen partaalla kun ei tiedä kuinka monta ihmistä ruokapöydässä istuu.



Jep mutta minä taidan alkaa suunnitelemaan aattoa siihen malliin, ettei vieraita ole ja jos on niin paistetaan heille vaikka kalapuikkoja... Siinäpä on sitten päivittelemistä kälylle ja anopille!

T:ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka meitä on vain 5, on ruokaa vaikka kymmenelle, jo pelkkä 4 kg kinkku tarjoaa apetta aika monelle. Perunoita keitän takuuvarmasti enemmän kuin 5 kpl ja salaattia, rosollia ja laatikoita on sen verran, ettei ruokavieras nälkäiseksi jäisi. Jouluruokaa meillä syödään vielä joulupäivänä eli ei tilata pizzaa. Kompostiin ei kinkkua viedä vaan jääkaappiin, kyllä se on syötävää seuraavanakin päivänä.



Taidat olla aika avuton keittiötöissä?

Vierailija
8/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Talo käy tavallaan, vieraat tulee ajallaan.

Ei ihme, että kursailevat, jos tietävät, että varustelu alkaa heidän tulostaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että niitä menee niin vähän ettei niitä parille ihmiselle kannata edes tehdä mutta jos ruokailijoita on useampi niin sitten jo kannattaa. Lapsemme ovat tosi huonoja syömään jouluruokia.

En ole oikein innostunut ajatuksesta että ruokaa tehdään koska se kuuluu jouluun ja sitten se kipataan kompostiin.

T:ap

Vierailija
10/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

He eivät vain halua vaivata teitä. Ihmisille kelpaa yksinkertaisempikin tarjottava. Älä tee mitää ylimääräistä appivanhempien takia. He ottavat varmasti paljon mielummin vastaan iloisen hymyn kuin monimutkaisen ruoan. Voit ihan hyvin laittaa vaikka kinkkuleipiä ja torttuja tarjolle. Varaat vain tarpeeksi ison kinkun, jota voit sitten vaikka pakastaa, jos se ei mene kaupaksi. Meillä on aina jouluisin tosi yksinkertaiset tarjottavat ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ihme ettei kukaan halua tulla jos ollaan kiristämässä että välit katkeaa jos ei tulla joulunviettoon.



Älä ota appelan väkeä ollenkaan huomioon joulusuunnitelmissasi. Tulee jos tulee. Jos haluavat ruokaa, sano että et osannut varautua koska eivät kertoneet tulostaan, sori. Tuossa on kahvia ja torttua.

Vierailija
12/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta mieheni vanhemmat eivät olleet tuohon mennessä juuri kiinnostusta lapsiamme kohtaan esittäneet. Tuon kiristämisen jälkeen sentään ovat alkaneet käymään kylässäkin ja anoppi on tullut jopa joskus lapsenvahdiksikin.



Eräänäkin jouluna minua minua loukkasi mieheni vuoksi tosi kovasti, kun mieheni soitti vanhemmilleen kutsua tulla meille jouluksi ja anoppi suorastaan huusi heti etteivät tule. Olin kohtalaisen matkan päästä miehestäni ja silti kuulin selvästi tuon kieltäytymisen. Ei edes miettinyt vaan suoraan kieltäytyi. Mieheni oli tosi surullinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

täysin ap:n tilanteen. Meillä yleensä tapana käydä äitienpäivänä anopilla syömässä. Miehen sisko miehensä kanssa tulee myös, yleensä siinä vaiheessa kun muut ollaan jo kahvipöydässä. Anoppi sitten alkaa lämmittelemään heille ruokia ja raivaamaan päydännurkkaa näille myöhäisille. Joka vuosi sama juttu, sovittuun aikaan ei koskaan voi tulla. Asuvat noin viiden kilsan päässä anopista ja aina on kellonaika yhdessä sovittu. En ole enää vuosiin jaksanut asiaa kommentoida, kun sama toistuu joka ikinen kerta kun yhteen joudutaan. Toissa jouluna oli kutsuttu meille appivanhemmat ja miehen sisko puolisoineen syömään ja iltaa viettämään. Appivanhempien kanssa syötiin ja siinä vaiheessa kun oli jo kahvitkin juotu tuli tää sisko miehensä kanssa. Mies vaan sanoi, että kahvia jäi termariin otatteko. Ei maininnut ruuasta enää mitään. Oikein näki miten olivat ihan raivona, mutta eivät kai jouluna uskaltaneet ruveta huutamaan. Viime jouluna eivät tulleet meille ja nyt ei tainnut mies edes kutsua noita. Ah, kun sukulaiset on niin ihania!

Vierailija
14/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

on myös sukulaisia joille sovittujen kellonaikojen noudattaminen tai ylipäätään päätöksen tekeminen on niiin vaikeeta. "Katotaan nyt sitten" -vastaus ei kelpaa... Mutta kun muuta ei saa.



Ratkaisu: ei kutsuta enää moista porukkaa. Hieman ovat kuulemma ihmetelleet selän takana mutta pystyn kyllä elämään asian kanssa:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ehkä he HALUAVAT olla joulun kotona?



Jos ei vastausta kuulu, hankkikaa juuri ne jouluruuat mitä hankkisitte ilman vieraita, ja sama määrä. Syötte mitä on, jos tulevat.

Vierailija
16/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä tuntuu olevan aika sairas perhe, jos ei appivanhempien anneta edes joulua viettää haluamallaan tavalla.



Jos olisit minun miniäni, meillä olisi mennyt välit poikki jo aikoja sitten. Kyllä yli 50v ihmiselläkin on oikeutensa viettää joulua tasan niin kuin itse haluaa, se ei ole keneltäkään pois. Minusta teidän perheenne harrastaa isovanhempien kiusaamista ja toivon koko sydämestäni, että antaisitte heidän elää omaa elämäänsä rauhassa vailla velvollisuuksia hoitaa lapsianne ja istua mukana kulissijoulunäytelmässänne.

Vierailija
17/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta ymmärrän sen, että halutaan tietää etukäteen, aikovatko vieraat syödä vai eivät.



Minä kutsuin appivanhempia meille jouluksi, ja vastaus oli myös "katsotaan nyt, emme tiedä vielä aaton ohjelmaa, tullaan jos tullaan". Vastaus on juuri tyypillinen heille: he eivät halua suunnitella mitään tarkasti ja ilmeisesti ahdistuvat aikatauluista, koska eivät kuitenkaan osaa pitää niitä.



Eikä minua tuo haittaa, se on heidän tapansa, ja kyllä meille saa aattona "ilmestyäkin" ilman tarkkoja suunnitelmia. Kaksi asiaa kuitenkin tein erittäin selväksi:

1) Jos tulette syömään, niin se meidän pitää tietää etukäteen. Ruoka on klo 12

2) Olemme joulukirkossa klo 17-18.



Ette te voi ettekä saa toisia pakottaa viettämään joulua teidän tavallanne. Antakaa vieraiden päättää, tulevatko. Mutta tietyt ehdot pitää tehdä selviksi, kuten se, jos ette ole tiettyyn aikaan kotona tai jos ruokaa on tarjolla vain etukäteen ilmoittaneille. Kyllä jokainen normaalijärjellä varustettu tällaiset asiat tajuaa.

Vierailija
18/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä se ruoka mene pahakai yhtenä iltana, meillä syödään jouluruokia koko joulunpyhät. Meilläkin anoppi oli kaikki aatot, muut ei varmasti pyytänetkään. Meni sitten pyhinä toisten luo kylään.

Vierailija
19/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja tuo kiristämisvuosi oli sellainen, että eivät kertaakaan olleet meillä jouluna olleet, miehen siskon luokse menivät kyllä aina kun saivat.

Oven välistä kävivät sujauttamassa lahjat, eivät edes lapsia halunneet nähdä.

Esikoisemme oli 6kk kun kävivät eka kerran meillä kylässä ja silloinkin vain siksi kun toivat pinnasängyn.

Vaikka aikuisia ollaan niin kyllä sellainen välinpitämättömyys satuttaa.



Ja niin kuin aiemmin sanoin, tuon kiristämisen jälkeen ovat alkaneet ihan oma-aloitteisesti kylään tulemaan eli tuskin enää toista kertaa tarvitsee niin tehdä.



Tänä vuonna kutsuin appivanhemmat ihan samoin kuin omat vanhempani. Omat vanhempani kertoivat hyvissä ajoin, että menevät reissuun jouluksi ja asia on ok. Appivanhempien vastausta saakin sitten odottaa.



T:ap

Vierailija
20/28 |
19.12.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä yleensä tapana käydä äitienpäivänä anopilla syömässä. Miehen sisko miehensä kanssa tulee myös, yleensä siinä vaiheessa kun muut ollaan jo kahvipöydässä.

noin tunnin myöhässä. Emme heitä odottele, vaan aloitamme syömisen ja muun.

Kun he lopulta sitten tulevat ja heille jotain rippeitä tarjoaa, niin alkaa hirveä kursailu: "Voi ei meidän takia tarvi, meille riittää ihan mehulasit, me ollaan just syöty kotona jne jne".

"Meille riittää mehulasit" - PAH! Miksei voi kunnioittaa sen vertaa isäntäväkeä, että edes maistaisi pöydän antimia. Emme kai me nyt pelkäksi koristeeksi kakkua leivo, kyllä se ihan synttärisankaria ja vieraita varten on.

Pitäisiköhän ensi kerralla ilmoittaa kälylle synttärien alkamisaika tuntia aikaisemmaksi...?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yksi