Miten lasta voi/kannattaa ohjata uskonasioissa, jos ei itse usko..?
Tai no, meillä mies on ateisti, ja on sitä mieltä että lapselle sanotaan heti suoraan ettei mitään Jumalaa ole olemassa.
Itse olen..öö..puoliateisti.. tai jotain. Mutta haluaisin että lapsi oppii itse ajattelemaan ja muodostaa käsityksensä itse. Mies "pelkää" että "siitä tulee sitten uskovainen" :) ja minä taas luulen että tajuaa kyllä "totuuden" (mikä se sitten onkaan). On nyt jo pohtinut että miten ne Jeesuksen teot muka oli mahdollisia..;)
Mites muilla ei-niin-uskovaisilla tämä asia on ratkaistu? :)
Kommentit (12)
Minusta miehesi lähtee liikkeelle vähän hassusti. Kysehän on siitä, että hän USKOO ettei Jumalaa ole olemassa. Ja näin se lapsellekin tulisi kertoa.
Eli meillä minä olen kertonut lapselle, etten usko Jumalan olemassaoloon, mutta mummu esimerkiksi uskoo.
Totuutta taas ei tiedä kukaan. Lapsi itse voi päättää kuinka uskoo tai päätöstä ei välttämättä tarvitse tehdä lainkaan - ainakaan nyt heti :)
Että osa ihmisistä uskoo taivaan ja enkeleiden olemassaoloon, osa ei. Lapsi on saanut ihan rauhassa olla uskovainen ja luottaa Jumalan olemassaoloon, heillä on uskonnonvapaus tai uskonnottomuuden vapaus iästä riippumatta. Olen vienyt pyhäkouluun ja hyväksynyt heidän näkemyksensä.
Teini-iässä lapsenomainen usko on kadonnut ja heistä on tullut lähinnä agnostikkoja. Kuulumme yhä kirkkoon, vaikka kukaan ei enää usko mihinkään. En usko, että uskominen saastuttaa ketään. Minulle sopii ihan hyvin, että kokisivat joskus uuden herätyksen tai että ovat kokematta. Itsellänikin on ollut erilaisia aikakausia elämän varrella.
enka ole koskaan kuulunut kirkkoon. Olen kuitenkin mm. kirjoittanut uskonnon yo-kirjoituksissa ja opiskellut etiikkaa yliopistossa, eli kristinuskonkin ajatukset ovat hyvin tuttuja minulle. Ma kerron lapsilleni etta "kristityt uskovat niin, etta..." tai "hindut uskovat noin...". En varita tarinoita suuntaan enka toiseen vaan kerron lahinna tietokirjatyyppisesti. Esikoinen on sanonut haluavansa uskoa jumalaan, ja toki kunnioitan sita paatosta. Lapseni ovat myos uskonnonopetuksessa, lahinna koska pidan sita yleissivistavana ja koska pidan myos etiikan tai et:n opetuksen tasoa keskimaarin paljon huonompana kuin uskonnonopetuksen...
Minä en usko Jumalaan/jumaliin, mutta en täysin kiellä niitten olemassa oloa, mieheni on kristitty (eikä siis mikään "kuuluun kirkkoon koska niin on tapana").
Minulle on tärkeää että lapsi oppii kristinuskon isältään (siihin kuuluvat asiat kuten iltarukous etc.), mutta lisäksi kerron hänelle eri uskonnoista, kerron hindulaisuudesta, alkuperäisuskonnoista jne. sekä mitä asioita/tapoja näihin uskontoihin kuuluu. Kerron niitä erilaisina tarinoina ja kerron myös että jotkut ihmiset uskovat niiden olevan totta ja että he ihmiset eivät välttämättä ole väärässä, vaikka minä itse tai lapsen isä emme niihin uskoisikaan.
Annan koulun, tarhan ja mummon säheltää. Kotona tulee välillä lapsilta kyssäriä tyylin "uskotko äiti, että se Jeesus oli". Tällaisiin vastaa, että todistettavasti jeesus niminen henkilö on tuolloin elänyt, mutta se muu on uskon asia.
Minusta miehesi lähtee liikkeelle vähän hassusti. Kysehän on siitä, että hän USKOO ettei Jumalaa ole olemassa. Ja näin se lapsellekin tulisi kertoa. :)
Ateisti ei todellakaan EI USKO jumalten olemattomuuteen.Ateisti ei vain tämänhetkisen tietämyksensä valossa näe syytä uskoa sellaisiin. Siinä on merkittävä ero!
T. Ateisti jonka piti opettaa lapsilleen uskontoja, uskontotieteitä itsekin opiskelleena, mutta joka epäonnistui täysin. Penskan penteleet eivät tiedä mikä vauva se siellä seimessä köllöttää :(
enka ole koskaan kuulunut kirkkoon. Olen kuitenkin mm. kirjoittanut uskonnon yo-kirjoituksissa ja opiskellut etiikkaa yliopistossa, eli kristinuskonkin ajatukset ovat hyvin tuttuja minulle. Ma kerron lapsilleni etta "kristityt uskovat niin, etta..." tai "hindut uskovat noin...". En varita tarinoita suuntaan enka toiseen vaan kerron lahinna tietokirjatyyppisesti. Esikoinen on sanonut haluavansa uskoa jumalaan, ja toki kunnioitan sita paatosta. Lapseni ovat myos uskonnonopetuksessa, lahinna koska pidan sita yleissivistavana ja koska pidan myos etiikan tai et:n opetuksen tasoa keskimaarin paljon huonompana kuin uskonnonopetuksen...
vaihtelee varmaan kouluttain. Mutta itse aine on mielestäni ihan huippu ja erittäin yleissivistävä. Opetussuunnitelman mukaan:
Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja luovina toimijoina, jotka kokevat ja tuottavat merkityksiä keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksessa katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina. Elämänkatsomustiedossa painotetaan ihmisten kykyä tutkia maailmaansa ja ohjata aktiivisesti omaa elämäänsä.»
»Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Elämänkatsomustiedon opetus tukee kasvua täysivaltaiseen demokraattiseen kansalaisuuteen, joka globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa edellyttää eettisen ajattelu- ja toimintakyvyn kehittämistä, niihin liittyviä laaja-alaisia tietoja ja taitoja sekä katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamista. Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi.»
Ehkä jos ihmiset enemmän uskaltaisivat valita ET:n uskonnon sijaan, niin se opetuksenkin taso varmasti nousisi.
Minusta miehesi lähtee liikkeelle vähän hassusti. Kysehän on siitä, että hän USKOO ettei Jumalaa ole olemassa. Ja näin se lapsellekin tulisi kertoa.
Eli meillä minä olen kertonut lapselle, etten usko Jumalan olemassaoloon, mutta mummu esimerkiksi uskoo.
Totuutta taas ei tiedä kukaan. Lapsi itse voi päättää kuinka uskoo tai päätöstä ei välttämättä tarvitse tehdä lainkaan - ainakaan nyt heti :)
meillä siis lähinnä tytön kavereissa on uskovaisia ja uskonasioista on jonkin verran puhuttu kotonakin. Hyvin neutraalisti kuitenkin, ja tyttö kyllä tietää että äiti ja isä eivät ole uskovaisia (ei tosin toisaalta olla ateistejakaan)
henkilökohtainen asia. Ja että ihmiset pitää hyväksyä yksittäisinä ihmisinä, uskoivatpa he miten ja mihin tahansa.
Pienen lapsen kohdalla olin kuitenkin melko kriittinen yhteiskunnan taholta tulevaan uskontokasvatukseen. Mielestäni se lähti aina lähtökohtaisesti siitä, että kirkolliseen toimintaan osallistuminen on hyvä asia ja muu on työläämpi ja vaikeampi tapa.
Nyt lapsi on viidesluokkalainen ja kristinusko on vaihtumassa oman uskon etsimiseen. Häntä kiinnostaa etenkin hindulaisuus, kiitos Lisa Simpsonin...
kovin merkittävää eroa 6-vuotiaan näkökulmasta.
Ei usko jumalan olemassaoloon.
Ei tämän hetkisen tietämyksen valossa näe syytä uskoa jumalan olemassaoloon.
Saivarrella voi toki mielinmäärin.
Minusta miehesi lähtee liikkeelle vähän hassusti. Kysehän on siitä, että hän USKOO ettei Jumalaa ole olemassa. Ja näin se lapsellekin tulisi kertoa. :)
Ateisti ei todellakaan EI USKO jumalten olemattomuuteen.Ateisti ei vain tämänhetkisen tietämyksensä valossa näe syytä uskoa sellaisiin. Siinä on merkittävä ero!
T. Ateisti jonka piti opettaa lapsilleen uskontoja, uskontotieteitä itsekin opiskelleena, mutta joka epäonnistui täysin. Penskan penteleet eivät tiedä mikä vauva se siellä seimessä köllöttää :(
enka ole koskaan kuulunut kirkkoon. Olen kuitenkin mm. kirjoittanut uskonnon yo-kirjoituksissa ja opiskellut etiikkaa yliopistossa, eli kristinuskonkin ajatukset ovat hyvin tuttuja minulle. Ma kerron lapsilleni etta "kristityt uskovat niin, etta..." tai "hindut uskovat noin...". En varita tarinoita suuntaan enka toiseen vaan kerron lahinna tietokirjatyyppisesti. Esikoinen on sanonut haluavansa uskoa jumalaan, ja toki kunnioitan sita paatosta. Lapseni ovat myos uskonnonopetuksessa, lahinna koska pidan sita yleissivistavana ja koska pidan myos etiikan tai et:n opetuksen tasoa keskimaarin paljon huonompana kuin uskonnonopetuksen...
vaihtelee varmaan kouluttain. Mutta itse aine on mielestäni ihan huippu ja erittäin yleissivistävä. Opetussuunnitelman mukaan: Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja luovina toimijoina, jotka kokevat ja tuottavat merkityksiä keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksessa katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina. Elämänkatsomustiedossa painotetaan ihmisten kykyä tutkia maailmaansa ja ohjata aktiivisesti omaa elämäänsä.» »Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Elämänkatsomustiedon opetus tukee kasvua täysivaltaiseen demokraattiseen kansalaisuuteen, joka globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa edellyttää eettisen ajattelu- ja toimintakyvyn kehittämistä, niihin liittyviä laaja-alaisia tietoja ja taitoja sekä katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamista. Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi.» Ehkä jos ihmiset enemmän uskaltaisivat valita ET:n uskonnon sijaan, niin se opetuksenkin taso varmasti nousisi.
mutta ainakin meidan lapsen koulussa uskontoa opettaa siihen koulutettu henkilo (plus pidan uskonnon jokseenkinkaan kunnollista opettamista paljon helpompana kuin etiikan), kun taas etiikkaa "kuka nyt vaan siihen suostuukaan". Itse etiikasta vaitoskirjanikin kirjoittaneena en todellakaan suostu antamaan lastani jonkun mu-tu eetikon kasvatettavaksi, teen sen mieluummin itse. Itse olin lapsena ET:ssa muutaman vuoden, ja vaikka yksi opettajista olikin hyva, muut eivat. Vaihdoin sitten uskontoon.
Minä tulin uskoon teini-iässä, vaikka olen uskonnottamasta kodista. Jumalalle kaikki on mahdollista. Ei kasvatus voi estää lastasi löytämästä Jeesusta.