Hyvin tasapuolisesti lapsia hoitaneet vanhemmat eroavat. Kumpi on lapselle parempi?

tunnesiteistä, persoonallisuudesta, siitä kuinka lähellä toisiaan vanhemamt asuvat

ei määrää (psykologien suosituksesta) viikko-viikkoa alle 7-vuotiaille



mm. Keltikangas-Järvinen vastustaa kaikkea vuoroasumista pienillä lapsilla.



Vuoroasumisessa voi muuten olla myös esim 3+4+4+3-systeemi tms

(reagoi muutoksiin vahvasti), asunnot samassa lähiössä suuressa kaupungissa.



ap

erittäin kielteisesti vuoroviikkoasumiseen, ainakin pienten lasten kohdalla.



Antakaa lapselle yksi koti ja kaksi rakastavaa vanhempaa ja lopettakaa turha riitely ja riepottelu.

on se herkempi?

sillä lapset ovat noin pieniä, rohkeus ei vaikuta tähän ollenkaan.

erittäin kielteisesti vuoroviikkoasumiseen, ainakin pienten lasten kohdalla.

Antakaa lapselle yksi koti ja kaksi rakastavaa vanhempaa ja lopettakaa turha riitely ja riepottelu.

Ei ole riitoja lapsista, molemmat tahtovat lasten parasta.

ap

se on 4-v:lle pitkä aika



jotkut tekee niin että toisen viikon katkasee aina yksi ylimääränen ilta ja yö ei-viikkoisen luona

on se herkempi?

ap

onko ero tulossa hyvin pian?

onko ero tulossa hyvin pian?

ap

Aluksi voisi olla selkeät vuorot että esim arki-illat lähivanhemmalla paitsi yksi ilta etällä, ei kuitenkaan yö. Viikonloppu etällä. Seuraavalla viikolla voisi olla sen arki-illan lisäksi yötä etällä ja sitten viikonloppu lähivanhemmalla. Tällä tavalla aloitetaan arki. KUmpikin vanhempi näkee lapsiaan joka viikko, ja lapset saavat selkeän rytmin ja tietoisuuden, että elämä jatkuu molempien vanhempien kanssa tutulla tyylillä. Kun homma sujuu, voidaan niitä etävanhemman öitä lisätä (eli periaatteessa joka toinen viikonloppu toisella vanhemmalla mutta arkiyöt yleensä vain yhdessä paikassa. Näitä arkiöitä sitten lisättäisiin lasten ja vanhempien halujen ja tarpeiden mukaan). Kun on periaatteessa selkeä rytmi, lapset tuntevat olonsa turvalliseksi ja sallivat poikkeukset, joista voi muodostua hiljalleen lasten kasvaessa vakituisia niin, että toisenkin lapsen kouluun mennessä teillä jo käytännössä on vuoroviikkoasuminen.



Itse en näe vuoroviikkoasumista hankalana teidän tilanteessanne, koska asutte lähekkäin, jolloin lapset voivat piipahtaa kumpaan kotiin tahansa (isompi ja pienempi vähän kasvaessaan), ja vanhemmat voivat pyytää toisiaan lastenvahdiksi yllättäviin menoihin. Mutta selkeä paperilla sovittu tapaamisaikataulu on aina hyvä elämän suuria muutoksia ajatellen.

Meillä silloin 6-vuotias ja kaksi 9-vuotiasta ja meillä lähdettiin heti sillä tavalla että Ma ja ti ovat äitin kanssa aina, ke ja to aina isän kanssa, ja viikonloput vuorotellen. eli eroa toisesta vanhemmasta on 5 pv.

Meillä tämä on sujunut hyvin, ja asumme isän kanssa 4 km päästä toisistamme. Mutta isän talo on lastemme koulukuljetuksen reitillä, joten sekään ei tuota ongelmia.

Kaikki lapsipsykiatrit suhtautuvat erittäin kielteisesti vuoroviikkoasumiseen, ainakin pienten lasten kohdalla.

Antakaa lapselle yksi koti ja kaksi rakastavaa vanhempaa ja lopettakaa turha riitely ja riepottelu.

Silti vuoroviikkokäytäntö on hyvin yleinen esim. länsinaapurissamme, ja siellä asiantuntijat eivät tuomitse sitä. Kuka on oikeassa?

Etävanhempi vieraantuu väistämättä lapsistaan (ja päinvastoin). Minusta kaksi lapsen elämään tasapuolisesti osallistuvaa vanhempaa on lapsen etu.

Lapsemme (3, 5 ja 7v) asuvat meillä vuoroviikoin. Asumme parin kilometrin päässä toisistamme, lasten kaverit pysyvät samoina, päivärytmi ja säännöt ovat samat molemmissa kodeissa. Pystymme hyvin sopimaan lasten asioista. Tämä on meille ehdottomasti paras ratkaisu.

lähtee tosi pienten lasten kohdalla aikuisten edusta, ei lasten edusta



mitä pienempi lapsi sitä erilaisempi ajantaju

Kaikki lapsipsykiatrit suhtautuvat erittäin kielteisesti vuoroviikkoasumiseen, ainakin pienten lasten kohdalla. Antakaa lapselle yksi koti ja kaksi rakastavaa vanhempaa ja lopettakaa turha riitely ja riepottelu.

Silti vuoroviikkokäytäntö on hyvin yleinen esim. länsinaapurissamme, ja siellä asiantuntijat eivät tuomitse sitä. Kuka on oikeassa? Etävanhempi vieraantuu väistämättä lapsistaan (ja päinvastoin). Minusta kaksi lapsen elämään tasapuolisesti osallistuvaa vanhempaa on lapsen etu. Lapsemme (3, 5 ja 7v) asuvat meillä vuoroviikoin. Asumme parin kilometrin päässä toisistamme, lasten kaverit pysyvät samoina, päivärytmi ja säännöt ovat samat molemmissa kodeissa. Pystymme hyvin sopimaan lasten asioista. Tämä on meille ehdottomasti paras ratkaisu.

Ei lapsi vieraannu etävanhemmastaan jos käy siellä joka toinen viikonloppu ja viikolla on arkitapaamisia.

Ei ole lapsen etu vaihtaa kotia joka toinen viikko. Kyllä siinä lapsen psyyke laitetaan liian kovalle koetukselle, joka saattaa näkyä vasta vuosien päästä.

Minä uskon ja luotan arvostettujen lapsipsykiatriemme sanaan, jotka ovat näiden lasten kanssa tehneet työtä ja tuloksia nähneet enemmän kuin vanhempien, jotka puolustelevat ratkaisuaan lapsen edulla, kun ensisijainen etu taitaa loppujenlopuksi olla vanhempien tarpeet.

lähtee tosi pienten lasten kohdalla aikuisten edusta, ei lasten edusta mitä pienempi lapsi sitä erilaisempi ajantaju

Näinhän se on. Ei siinä lapsia ajatella.

ei missään nimessä vuoroviikkoja! Lapsen psyyke ei kestä kannatella kahta kotia. Harva aikuinenkaan kestäisi sitä, saati sitten lapsi. Lapselle yksi koti ja sitten yövierailuja toisen vanhemman luo.



Tämähän ei vanhemmasta tietenkään tunnu kivalta, jos kumpikin haluaisi elää arkea lapsen kanssa. Mutta kumman etu erossa on tärkeämpää, lapsen vai vanhemman?



Sitä voi pohtia ja sen perusteella tehdä ratkaisut.



Vaikka kuinka ulkomailla suosittaisiin vuoroviikkosysteemiä, niin kyllä jonkun painoarvon antaisin suomalaisillekin psykiatreille; tuskin ne kaikki ihan huvikseen ovat yhtenä rintamana tätä systeemiä vastaan?

Jos todella haluaa lasten parasta...



Terv. ihminen, joka joutuu näkemään työssään niitä eroista kärsiviä lapsia.

Ei lapsi vieraannu etävanhemmastaan jos käy siellä joka toinen viikonloppu ja viikolla on arkitapaamisia.

Ei ole lapsen etu vaihtaa kotia joka toinen viikko. Kyllä siinä lapsen psyyke laitetaan liian kovalle koetukselle, joka saattaa näkyä vasta vuosien päästä.

Minä uskon ja luotan arvostettujen lapsipsykiatriemme sanaan, jotka ovat näiden lasten kanssa tehneet työtä ja tuloksia nähneet enemmän kuin vanhempien, jotka puolustelevat ratkaisuaan lapsen edulla, kun ensisijainen etu taitaa loppujenlopuksi olla vanhempien tarpeet.

Minusta lapsi vierantuu väistämättä, sehän on selviö kun ei enää elä arkea toisen vanhemman kanssa. Minä en näe miten lapsen psyyke on kovalla siinä, että hänellä on kaksi kotia ja kaksi osallistuvaa vanhempaa. Kovemmalle lapse psyyke joutuu siinä, että he joutuvat kokemaan toisen vanhemman hylänneen heidät.