Kauhian itsekriittinen ja helposti hermostuva 4v. Muilla?

ainakin meillä kävi niin :) t. 8-vuotiaan entisen raivoajan äiti

ainakin meillä kävi niin :) t. 8-vuotiaan entisen raivoajan äiti

Onko vielä muita kokemuksia?

löytyy 5v perfektionisti (isäänsä tullut...). Piirtämisestä ei tule mitään koska jos ensimmäinen viiva menee "väärin", hän ei enää sitä piirustusta jatka! Tyttö ei ole piirtänyt kuin pari hymynaamaa, muuta "järkevää" ei ole paperille tullut. Viime päivinä olemme yrittäneet tehdä tosi yksinkertaisia tehtäväkirjoja mutta tytöllä menee hermo varsin nopeasti, koska jälki ei ole täydellistä! Kovin yritän kannustaa ja kertoa että asiat muuttuu helpommiksi kun niitä harjoittelee mutta ei auta ei. Neuvolassakin hoitaja totesi että hänkin huomaa että tyttö vaatii itseltään ihan liikaa.

Ja koska tyttö ei halua harjoitella mitään ei hän myöskään osaa "mitään" (tätä ei siis todellakaan hänelle ole sanottu!) ja sitten hän surkuttelee kuin muut ovat parempia. Minullekin kelpaisi vinkit että miten ohjata ja kannustaa tyttöä!

:)

Tullut minuun. Lisaksi ongelmana on 7 v isosiskon taidot, joihin siis vertaa itseaan. Toivon mukaan ajan kanssa tosiaan helpottaa koska nyt saa useamman raivarin paivassa...

Meillä vähän samanlainen lapsi, ikää jo 10 v. mutta esim. piirtäminen ollut aina kova pala, eikä ikinä tule mieluista jälkeä. Pitkään koitettiin kehua ja kannustaa ja jokaisesta viivasta tuli positiivista palautetta. Sitten luin jostain, että tämmöisessä tapauksessa kannattaa kiinnittää _vähemmän_ huomiota ja sanoa piirustuksesta vain "joo, ihan kiva" tai "semmosen piirsit". :) Se alkoi auttaa ja lapsi piirteli kikkareitaan, eikä saanut "turhaa" huomiota. :D Kun lapsi oli kouluikäinen, kaivoin esiin omia kouluaikaisia töitä, joista iso osa oli keskeneräisiä tai vaikeassa paikassa oiottuja. Naurettiin niille yhdessä ja sanoin, että "ei se haittaa vaikka tiikerillä on vain yksi jalka ja pää on pensaassa, riittää että on saanut edes jotain paperille". Lapsen paineet ovat helpottaneet ja nyt tuo ihan tyytyväisenä kotiin yksijalkaisen kotkan ja sanoo vain, että "se toinen jalka oli liian vaikee, tämmönen tästä tuli". :)

Ihan samanlainen tapaus meidän poika. Ja meilläkään ei todellakaan ikinä ole arvosteltu vaan päinvastoin kehuttu ja kannustettu, juteltu, tsempattu, ja vielä kehuttu. Pari vuotta nuorempi pikkusisko on täysin eri maata, menee ja tekee rohkeasti eikä ole epäonnistumisista moksiskaan. Eli ei pitäisi olla kasvatuksesta kiinni meilläkään. Iän myötä tämä on kyllä meilläkin helpottanut, eli kun lapselle on tullut järkeä lisää ja iän myötä monet taidot ovat karttuneet, on myös itsekriittisyys vähän onneksi karissut. Osittain tämä piirre kai on osa lapsen luonnetta, ja sille ei mitään voi,mutta osittain johtuu mielestäni myös siitä, että lapsi on yksinkertaisesti fiksu eli aivot raksuttaa nopeammin kuin mihin käsi tai motoriikka taipuisi, ja tästä tulee turhautumisia. Haluaisi osata asioita, mihin ei fyysisesti vielä pysty. Kun osaamista tulee lisää, lapsi saa enemmän onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta helpottuu. Tsemppiä, jatketaan pienten kriitikkojemme kehumista!

Meidän neiti nyt 5v. Tahdonvoima on kova. Itsekritiikkiä löytyy. Meillä ei raivoa kamalasti, mutta on murheissaan, ja mainitsee ja näyttää sen kyllä, jos piirustus ei miellytä. Ottaa kaikessa mallia 2 vuotta vanhemmasta siskostaan. Ollaan sanottu noin 1000 000 x, että ei tarvitse vielä osata samoja asioita, mutta menee kuuroille korville. Tyttö oppi lukemaan ja kirjoittamaan 4 vuotiaana ( kun siskokin oppi eskarissa ), ilman appareita lähti ajamaan samana päivänä kun täytti 4v ( koska siskokin oppi ). Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka! Jo ihan pienenä oli todella kiire siskon perään. Potalle ei suostunut koskaan, vaan suoraan pöntölle ( vaipat jäi 1,5v ikäisenä ), puhumaan alkoi 8kk ikäisenä, söi tyäsin itse alle vuoden ikäisenä jne. Tuntui, että vauva aika oli todella lyhyt ja on ollut suht. itsenäinen niin pitkään, että välillä unohtuu lapsen todellinen ikä.

Meillä ei niinkään raivota, mutta muuten hyvin tutulta kuulostaa. Näitä piirteitä löytyi meidän pojasta jo hyvin pienenä eikä tämä itsekriittisyys ole nyt ekaluokalla ainakaan helpottunut. Eli uskoisin tämän olevan temperamentti -kysymys enemmänkin.



Poika oli siis jo pienenä tällainen. Esim. pottaharjottelusta ei tullut mitään, koska hän suostui potalle vasta kun omasta mielestään sen homman osasi. Syötin häntä melko pitkään, koska hän ei huolinut lusikkaa käteesä ennenkuin homma sujui täydellisesti. Poika on aina ollut taitava ja innokas piirtäjä, mutta innostui piirtämisestä vasta kun osasi piirtää selkeästi autoa esittävän kuvan. Ei siis ole koskaan piirrellyt sellaista söheröä ja suttua, mitä esim. 1,5v pikkuveikka tuhertaa ihan innoissaan.



Poika on motorisesti suht taitava, mutta hiihtäminen ja luisteleminen ei oikein suju, koska ei millään innostu niistä. Kun kummitäti ohimennen kysäisi, että jokos olet käynyt luistelemassa niin tokaisi vaan "en, mä kuitenkin kaadun kokoajan". Kun ehdotin harrastukseksi jotakin joukkuepeliä, totesi että "mä teen kuitenkin aina sata omaa maalia". Eli tuntuu pelkäävän hirveästi epäonnistumista.



Muutenkin suhtautuu hirmu negatiivisesti esim. kehuihin. Kun tässä taannoin kehaisin häntä eräässä koulujutussa, että "tuohan sujui tosi hyvin" niin vastasi että "sujuuko kaikki muu sitten huonosti vai?". Harmittaa kyllä, koska pojalla sujuu oikeasti koulussa tosi hyvin ja harratuksissa saa kehuja, mutta mikään ei oikein tunnu auttavan. En tiedä ovatko tämän ikäiset yleensäkään erityisen "sinnikkäitä", mutta meidän poikaa ei kyllä sillä sanalla voi kuvata. Täytyy sanoa, että välillä on kyllä aika masentavaakin, kun mikään ei tunnu tätä lasta innostavan tai kannustavan. Mä olen aika neuvoton kyllä. Ehkä tämä joskus helpottaa...