Päiväkotihäirikön äiti täällä

Kuulisin mielelläni muiden äitien/isien kommentteja ja ajatuksia, ottaisin vastaan kaikenlaista palautetta. Olisin mielissäni, jos vanhemmat kertoisivat, mitä heidän lapsensa on sanonut omamme käytöksestä. Saisin ehkä lisävalaistusta asioihin. Ja tuntisin hyväksi voida pyytää anteeksi poikani puolesta. Vain yhden äidin kanssa asiasta olen jutellut, täytyykin yrittää ottaa puheeksi joku kerta jonkun muun kanssa. Mutta kun kaikilla on aina niin kiire aamusta ja illasta, ettei juuri muuta ehdi kuin tervehtiä.



Päiväkodin hoitajat ovat sanoneet, että hoitavat anteeksi pyydättämisen ja mahdollisen jäähylle/miettimään joutumisen päiväkodissa. Ettei siihen pidä palata enää kotona, mutta asiasta voi toki puhua ja yrittää saada selville, miksi lapsi käyttäytyy tällä tavalla.



Lapseni sanoi eilen, että hän temppuilee päiväkodissa siksi, että hänellä on ikävä äitiä ja isiä. Toisaalta lapsi sanoo aamuisin hymyssä suin, että on kivaa mennä päiväkotiin. Mitähän tuon pienen pään sisällä mahtaa liikkua? Lapsi on kuitenkin kotona tosi hyväntuulinen, nukkumiset, syömiset ja kaikki arkijutut sujuvat hyvin.



Joku kommentoi, että lapsi on saanut liikaa huomiota, ollut keskipisteenä jne. Näin tietenkin on ollutkin, onhan hän ainoa lapsi. Mutta mitenkäs muuten tilanne voisi yksilapsisessa perheessä olla? Luonnollisesti hän saa enemmän huomiota kuin jos lapsia olisi enemmän. Siksi kai päiväkotiarki tuntuukin lapsesta kuitenkin kamalalta, kun pitää jaksaa pitkät päivät 15:n muun lapsen kanssa eikä huomiota saa juuri silloin, kun sitä kaipaa.

Jos hän ei saa toivomaansa huomiota hyvällä, hän koettaa siihen pahantekoa. Jäähy ja se, että lapsi joutuu pyytämään anteeksi on huomiota siinä missä hyväkin huomio. Lapsesi tarvitsee vain pidemmän sopeutumisajan päiväkotiin. Kuvittelisi päiväkodin henkilökunnan tottuneen tällaiseen kolmevuotiaiden kohdalla.

Uskon tilanteen korjaantuvan, kunhan lapsi oppii puuhailemaan muidenkin kanssa, eikä kaipaa enää niin kovasti pelkästään aikuisten huomiota.

Esikoislapset leimaantuvat usein enemmän aikuisten maailmaan, kuin toiset ja kolmannet lapset, jotka tulevat lapsiperheeseen, eivätkä kahden tai yhden aikuisen perheeseen, kuten esikoinen. Se, että lapsi on saanut olla päiväkotiin lähtöön asti ja lisäksi kolmevuotiaaksi asti ainoa lapsi, varmasti korostaa sitä, että hänen kaipaansa huomio pitäisi tulla aikuisilta. Ne, jotka tekevät toisen lapsen, kun esikoinen on nuorempi eivät välttämättä ehdi tätä aikuisten maailmaan leimaantumista huomata.

Jos kyseessa on 3v lapsi, joka on vasta vahan aikaa ollut pkssa, voi sopeutumiseen menna aikaa. Samoin pienet riidat ja valien selvittelyt kuuluvat tuon ikaisten arkeen. Jonkin aikaa kestaa myos loytaa uusia ystavia vieraasta ryhmasta jne. Luulisi, etta hoitajat ovat nahneet tuollaista paljonkin 3v kohdalla! Toki, jos tilanne jatkuu tuollaisena, voisi esim. kiertava lto tarkkailla lasta ja kenties sanoa oman nakemyksensa tilanteesta. Neuvolassakin voit jutella, jos asia mieltasi painaa.



Ala missaan tapauksessa syyllista itseasi siita, etta olet hoitanut lasta 3v kotona!!!! Olen itse lto ja sita mielta, etta pk ei ole ainakaan alle 2v, mieluiten ei edes alle 3v paikka! Paitsi tietysti tapauksissa, joissa perhe itse ei pysty huolehtimaan lapsesta asianmukaisesti. Itselleni on jopa neurologi sanonut, etta vasta yli 3v alkaa hyotya pkssa tapahtuvasta ryhmassa oppimisesta. Alle 3vlle onkin tarkeaa muodostaa turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa ja missas se sen paremmin onnistuu kuin kotihoidossa?! Kaikenlisaksi olet vienyt lastasi kerhoihin ym. tapaamisiin, jotka ovat aivan riittavaa viriketta alle 3v lapselle.



Miten muuten olet itse kokenut lapsen hoitoon viemisen? Onko ollut itsellesi vaikeaa? Ajattelin vain, etta ehka lapsi saattaisi vaistota senkin, jos sinulle tilanne on vaikea tai etta olet huolissasi hanen parjaamisestaan.



Tsemppia ja ilmoittelehan, miten tilanne etenee!

Suurperheen äitinä vastaan, että höpö höpö.

Meillä kakarat kävelee päivittäin toisten leikkien yli kun suututtaa. Kun ei muuta keksitä niin varastetaan vaikka lelu ja viedään piiloon.



Siksi en halua lapsia päiväkotiin, koska lapsi taltutetaan siellä. Suuttumusta, ikävää ja pahaa mieltä ei saa näyttää, muuten on häiriintynyt. Lapsen ei tarvitse olla aina kiltti.



Hommat lutviintuu pikku hiljaa kun lapsesi tottuu päiväkotiin. Inhottavaa vain se, että hän saa heti alusta häirikön maineen. Olisko hoitajien asenteessa vikaa? Osa hoitajiahan on sitä mieltä, että äidit ei osaa kasvattaa lapsiaan ja hakevat kotilapsista vikaa suurennuslasilla. Taatusti siellä nekin lapset, jotka on olleet päiväkodissa 10 kuisista hakkaa toista lasta lapiolla päähän.



Itse olen kuullut kun henkilökunta puhuu " meidän kasvattamista lapsista" ja " kotilapsista" . Ei hitto vie. Kyllä lapset on aina kodin kasvattamia.



Tsemppiä sulle.

.. mutta tässä yksi esimerkki päiväkotihäiriköstä, joka päättyi onnellisesti. (ainakin nyt näyttää siltä) Poikani oli jo tosin 5-vuotias kun tämä vaihe tuli, en tiedä minkä ikäinen sun pikku-häirikkösi on. Muutettiin uuteen paikkaan, ja pph:n sijasta poika meni päiväkotiin. Ei ikinä satuttanut muita lapsia, mutta käyttäytyi hoitajia kohtaan todella kamalasti. Ei totellut, ei antanut muiden nukkua päiväunia, ei kuunnellut mitään, heitteli ruokaa, hoitajat mietti jo erityisryhmää. Mistään keskusteluista pojan kanssa ei ollut apua, ja kotona kuitenkin käyttäytyi niinkuin normaali 5-vuotias. Sitten otettiin kotona uusi käytäntö, aina kun oli jotain positiivistakin sanomista, tehtiin jotain kivaa yhdessä, pihatöitä ym sellaista mistä poika tykkää. Silloin kun oli ollut huono päivä, poika oli KOKO ILLAN arestissa huoneessaan, ei saanut tulla pois kuin pissalle ja syömään. Samaan aikaan aloitettiin uusi harrastus, jääkiekko, missä poika sai itseluottamusta ja ns. ryhmäkuria. Nyt ongelma on poistunut, toki välillä poika hölmöilee, mutta siihen puututaan heti kotiarestilla, niin hölmöilyt jää yksittäisiksi kokeiluiksi.

Kysynyt miksi kiusaa jne.? Yli kolmevuotias kyllä jo osaa kertoa asioita, esim. että kukaan ei leiki hänen kanssaan tms.

Voit esim. selittää että kavereita ei saakaan jos aina kiusaa toisia. Veikkaisin myös että koska on vasta aloittanut päiväkodissa niin kiusaaminen on ainakin osaksi huomionkipeyttä. Varsinkin jos ei ole vielä oikein päässyt leikkeihin mukaan.

Pyydä vaan pojan hoitajan kanssa juttutuokiota, jossa voitte keskustella asiasta ja sopia joistain yhteisistä pelisäännöistä.



Meidän pojalla muuten alkaa selvästi aina raksuttamaan kun sanomme että tuntuisiko hänestä kivalta jos joku tekisi samoin hänelle. Kyllä ne pienet monia asioita jo ymmärtävät, kun heille selittää yksinkertaisesti.

Vierailija:

Siksi en halua lapsia päiväkotiin, koska lapsi taltutetaan siellä. Suuttumusta, ikävää ja pahaa mieltä ei saa näyttää, muuten on häiriintynyt. Lapsen ei tarvitse olla aina kiltti.

Voi kyllä sanoa että meidän pojan päiväkodissa on ihan sallittua ikävöidä äitiä tai isää, suuttua jostain jne. Ryhmässä on kaksi ihanaa hoitajaa jotka pojan mukaan lohduttavat ja pitävät sylissä jos jollain on paha mieli.

Toki jos joku lyö toista tai toistuvasti sotkee toisten leikkejä niin anteeksi pitää pyytää ja joutuu jäähylle. Siinä ei mielestäni ole mitään outoa, tottakai lasten pitää oppia mitä saa tehdä ja mitä ei. Aikuisena sitä on vaikea alkaa enää opettamaan.

Jos sinun, suurperheen äidin, kasvatusmetodi on se että on ok jtkuvasti sotkea toisten leikit tai muuten kiusata niin sanonpa vaan että ne on sinun lapsesi joista kasvaa niitä muita kiusaavia häiriköitä. Kun ovat tottuneet siihen että muiden kiusaaminen on sallittua.

47:n kirjoituksessa " Voi kyllä sanoa että meidän pojan......" jne. on 47:n tekstiä, aiempi kappale kopioitu...

sanoja tunteenilmaisuun. Jos häiritsee, tulkitaan se niin, että muut keinot ei enää riitä. En heti ala haakuilla jotain diagnoosia jos lapsi tekee muutakin kuin istuu kädet ristissä satuja kuunnellen.



terve lapsi protestoi monella tavoin. En missään kohdassa sanonut, että tuollainen toiminta sallitaan. Mutta SE ON TERVETTÄ JA NORMAALIA. Sitä taas ei tunnu olevan tämän palstan äitien lukemisen ymmärtämisessä.

...jolloin 3-vuotiaani kävi 2-3 päivänä viikossa päiväkodissa, ja oli tuolloin (lievähkö) häirikkötapaus, lähinnä harrasti muiden tönimistä ilman ennakkovaroitusta. Tilanne yllättäen korjautui, kun hän alkoi käydä hoidossa joka päivä. Lisäksi veimme hänet sinne aikaisemmin aamulla (aamupalalle tai viimeistään 9:ksi). Luulen että meidän tyttäremme jäi leikeissä vähän ulkopuoliseksi, kun aiemmin meni sinne usein vasta aamupäivällä, kun muiden leikit oli jo aloitettu.



Toinen keino joka tepsi oli se, että niinä päivinä kun lapsi oli käyttäytynyt päiväködissa huonosti, ei illalla saanut katsoa enää videota. Päiväkodin hoitajien kanssa sovimme, että he voivat arvioida, onko lapsi ollut " tarpeeksi tuhma" , että tätä rangaistusta sovelletaan, sillä eihän tyttömme heti muuttunut pikku enkeliksi eikä ole sitä toki vieläkään. Töniminen on kuitenkin jäänyt.



Videorangaistus oli sikäli hyvä, että ei meillä muutenkaan välttämättä illalla katsota videota, kun tulee lastentunti tv:stä, mutta lapsen mielestä se kuitenkin näytti olevan aika kova rangaistus, johon hän kuitenkin alistui aika vähällä mukinalla, joten varmasti tajusi tehneensä väärin. Hän oli aina itsekin ylpeä itsestään, kun oli käyttäytynyt päivällä hyvin. Tässä ajatuksena oli se, että lapsi tajuaa, että myös koti voi tulla mukaan päiväkotiin kurinpitoasiassa.



Meillekin syntyi viime vuonna toinen lapsi, ja vaikutti varmasti osaltaan tuohon häiriköintiin. Nyt molemmat ovat jo samassa päikkärissä ja mitä parhaimmat kaverukset.

Olen toisen päiväkotihäirikön äiti. Tämä on jo 5-vuotias. Puoli vuotta sitten muutti päiväkotiin pph:lta, jossa oli ollut vauvasta asti. Meillä kyllä samaan aikaan ero ja muutto. Olen todella väsynyt tilanteeseen. Lapsi käyttäytyy muualla hyvin mutta päiväkodissa on häirikkö ja kiusaaja. Nykyään alan jo kahdelta töissä ahdistumaan kun parin tunnin päästä pitää hakea lapsi hoidosta, ja taas kuulla haukkumisia ja mitä pahaa lapsi on taas tehnyt. Tällä viikolla lapsi kertoi kotona että hoitaja oli uhannut lyödä häntä, kun tämä oli tehnyt tuhmaa. Olen käynyt päiväkodissa 2 kertaa keskustelemassa, mielestäni siitä ei ole mitään hyötyä, joudun kuuntelemaan haukkuja vain tunnin yhteenmenoon. Neuvolassa olen käynyt lapsen kanssa asiasta 2 kertaa myös, mutta eivät osaa auttaa, koska siellä lapsi on aina kuin " enkeli" . Nyt olen niin lamaantunut että tuosta lyömispuheesta en pystynyt edes kysymään päiväkodissa. Lapsi on kokenut väkivaltaa kotona isänsä puolelta ja olen luvannut lapselle että suojelen häntä, ettei häntä enää lyödä. En todella tiedä mitä tekisin. En ymmärrä miksi lapsi oireilee vain päiväkodissa, ja miksi häntä ei siellä saada pysymään kurissa. Minua hän tottelee hyvin ja haluaa käyttäytyä kotona hyvin.

Ota tosissasi jos lapsi sanoo, että hoitaja uhkasi lyödä häntä. Olen ollut työharjoittelussa päiväkodissa ja uskon todella, että sellaista on voinut sattua.

Läysin vielä alkusyksystä lapsiltamme iltaisin puremajälkiä hartioista, selästä jne. Huomautin joka päivä hoitajille, että mikä on meininki, kun puremajälkiä löytyy. Hoitajat kertoivat yhden pojan tekevän ryhmässä tätä myyräntyötä. Asia otettiin ryhmässä vakavasti koska pureminen ja kiusaaminen kohdistui kaikkiin ryhmän lapsiin. Ryhmän opettaja kutsui paikalle Kelton (kiertävä erityislastentarhanopettaja), jolla on alueemme päiväkodit vastuulla. Kelto seurasi ryhmän toimintaa ja kyisestä lasta puolipäivää. En tiedä mitä asiasta keskusteltiin, mutta seuraavana päivänä kelton vierailun jälkeen, tulivat pojan molemmat vanhemmat hakemaan lasta ja he menivät opettajan kanssa sisälle puhumaan. Pojan käytös muuttui ja kiusaamiset jäivät.



En tiedä mistä kiusaaminen johtui, mutta ammattilainen toi ongelmaan ratkaisun.



Olisiko teidän päiväkodilla Keltoa, jolle voisitte soittaa. Meille on päiväkodista jaettu Keltomme puhelinnumero, johon vanhemmat voivat soittaa, jos jokin asia askarruttaa lapsissa tai päiväkodissa.

Meidän lapset kinaavat, nahistelevat, välillä raivoavatkin toisilleen, milloin haluavat saman lelun, milloin toinen sotkee toisen leikin, milloin muuten vaan on väsynyt tai kiukkuinen.



On tietysti erittäin hyvä, että ap on huolissaan ja haluaa tilanteen selvittää ja korjata ja näkee paljon vaivaa sen eteen. On myös valmis ottamaan vastaan niin haukkuja kuin rakentavaa palautettakin. Mietin silti, eikö teidän muiden lapset koskaan päiväkodissa tai muiden lasten kanssa leikkiessään joudu erimielisyyksiin? Menevätkö leikit aina yksiin, eikö samat lelut kiinnosta koskaan muiden kanssa yhtäaikaa? Eikö lapsi halua koskaan keinuun vaikka se on varattu vai odottaako hän aina ja kaikkialla kärsivällisesti vuoroaan ilman, että näyttää harmistumistaan?



En missään tapauksessa halua osoittaa hyväksyväni lasten toisiaan huonosti kohtelemista. Päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien on huolehdittava, että kaikilla lapsilla on hyvä ja turvallinen olo koko hoitopäivän. Silti olen aivan varma, ettei kukaan hoidossa olevista lapsista aina käyttäydy täysin moitteettomasti. Paljon asioita painetaan villaisella, henkilökunta ei ehkä viitsi joka pikku kinasta vanhemmille kertoa, toisaalta vanhemmat eivät kenties halua uskoa oman rakkaan lapsensa olevan koskaan ilkeä, kun eihän hän kotonakaan ole...



Usein näistä pikkukiusaajista tehdään kaikkiin tilanteisiin syypää. Ei hoitajat voi nähdä kaikkia tilanteita ja tietää jokaisen kinan alkuperäistä syytä. Enhän minä äitinäkään ehdi huomata kaikkia sisarusten välisten leikkien tapahtumia. Tilanne on usein se, että lapsi, joka huutaa ja itkee kovimmin riidan jälkeen on uhri ja hiljaa pysyttelevä syyllinen.



Minun lastani pidettiin myös aikanaan tällaisena pienenä taistelunaloittajana. Lelu lähti toisen kädestä, tönäisikin välillä. Tönäisty tyttö itki kovaa, poikani joutui jäähylle. Vaatteita vaihdettaessa pojaltani löytyi aina pahoja purujälkiä, verisiä raapaisuja. Hän vain pysytteli niistä hiljaa, ei suureen ääneen ilmoittanut " vammoistaan" .



Kun tätä tapahtui useammin, hoitajat alkoivat seuraamaan tilanteita vaivihkaa ilman, että lapset huomasivat. Tuloksena oli usein niin, että tämä toinen osapuoli aloitti, löi tai puri, ja minun lapseni tönäisi sitten takaisin. Omani pysytteli hiljaa ja tämä aloittaja nosti suuren metelin. En tietenkään halua olla niin sinisilmäinen, etten uskoisi oman lapseni koskaan aloittavan. Pyrkimykseni on sanoa, että lapset, pienetkin, ovat aika nokkelia ja ovelia kiusaamisissaan. Toiset tekevät sen suureen ääneen ja suurieleisesti, toiset tekevät sen kavalammin, piiloitetummin.



On tärkeää, että lasten kiusaamisiin puututaan, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen vanhempi on tahollaan velvollinen miettimään mikä oman lapsen rooli on tuossa kiusaamistilanteessa ollut. Niin " uhrin" kuin " syyllisen" vanhemmat. Jokaisen äidin oma lapsi on maailman suloisin ja hyväntahtoisin, vaikkei hän sitä toisen äidin mielestä olekaan. Me emme voi nähdä aukottomasti kaikkea ja tietää mitä lastemme päässä liikkuu, mutta laput silmilläkään emme voi kulkea. Pelkkä luottamus omaan lapseen ei aina riitä.

Meidän kaksoset siis toki tappelevat ja välillä tuntuu että meillä ei muuta tehdäkään. Päiväkodin opettajan mukaan se on normaalia sisarusten välistä tappelua ja kun lapset vielä samassa kehitysvaiheessa, asia korostuu.



Meidän lapset siis tappelevat keskenään myös päiväkodissa, mutta open mukaan eivät sitten toisten lasten kanssa. Esim. poikamme vie lelut tyttäremme kädestä tai tönäisee, jolloin tyttäremme alkaa itkemään. Ja nauraa vielä päälle. Muihin lapsiin poikamme ei kuitenkaan koske tai vie tavaroita. Myös tyttömme osaa kiusata veljeään. Ehkäpä lapsemme saavat kiusata toisiaan yltäkyllin niin ei tarvitse muita kiusata ;)



Samoin ope sanoi, että kaksosilla on havaittavissa myös yksösiä parempi taito sitten leikkiä niin, että tavaroista vuorotellaan ja jaetaan tai että palapeliä yms. tehdään yhdessä. Tähän eivät ryhmän muut lapset kuulemma (ei siis muita kaksosia ryhmässä) pysty. Tähän olemme myös itse panostaneet paljon kasvatuksessa. Olen istunut monet kerrat lattialla vaikka kuinka pitkään heidän kanssaan ja valvonut/opettanut kuinka vuorotellaan. Ja jos tappelu jostakin tavarasta tulee, riippumatta siitä kumpi kiistan on aloittanut, tavara otetaan kokonaan pois ja se annetaan taisin joskus (jos annetaan ollenkaan).

Päiväkodissa on kaikki sujunut hyvin alun hankaluuksien jälkeen. Olen tyytyväinen, etten heti alkanut uskoa lapsessani olevan jotain vikaa ihan todella, en heti kiikuttanut häntä tutkimuksiin enkä epäillyt hänen olevan poikkeava. Tai kaikkeahan sitä mieleen tuli, mutta aika hoiti tehtävänsä, onneksi niin.



Jos joku toinen äiti/isä on vastaavassa tilanteessa kuin minä, niin neuvoksi sanoisin, että maltti on valttia. Anna lapselle aikaa sopeutua uuteen, ihmeelliseen, outoon ja pelottavaan tilanteeseen. Juttele asioista, mutta älä syyllistä. Kun olette kotona, viettäkää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, anna haleja ja helli, muista kehua ja kannustaa, mutta myös opastaa ja neuvoa.



Se toki pitää myös muistaa, että leikki-ikäiset todellakin riitelevät välillä, suuttuvat kun eivät saa esim. lelua toiselta, keinu on varattu jne. On kohtuutonta odottaa, että pienokaiset käyttäytyvät kuten aikuiset. Tietenkin kaikkeen ei-sopivaan tulee puuttua, mutta joskus lasten on hyvä antaa selvitellä välejä keskenään, varsinkin jos on kiista esim. lelusta. Kaikkea täytyy opetella.



Lapseni käy kahdessa kerhossa päiväkodin lisäksi, kestävät tosin lyhyen aikaa, toinen kaksi tuntia, toinen tunnin kerran viikossa. Molempien kerhojen vetäjät kehuvat lapseni käytöstä ja keskittymiskykyä, osaamista ja taitoja. Näissä kerhoissa lapsi on siis ilman minua. Kerron tämän siksi, että lapsesta on siis tullut myös erittäin positiivista palautetta päiväkodin antaman palautteen lisäksi. Nykyään tosin päiväkodistakin tulee kivoja uutisia entisten ikävien sijaan. Viimeksi tänään hoitotäti jutteli, kuinka hyvin lapsemme on sopeutunut arjen rutiineihin ja on mukavaa, että negatiiviset jutut ovat taaksejäänyttä elämää.



Eli häiriköiden äideillä ja itse häiriköilläkin on vielä toivoa. Tsemppiä kaikille!

kaikkien silmäterä ja ainokainen, on hänen vaikea sopeutua siihen, että muut eivät olekaan olemassa vain häntä varten. Luultavasti tasoittuu ajan mittaan. Mutta sinuna soittaisin perheneuvolaan tukea saadakseni. Esim. vanhempana vahvemmaksi-ryhmästä voisi olla apua.