Älä koskaan sano raskautta yrittävälle, että lakkaa stressaamasta niin kyllä se sieltä tulee.

Kiinnittymiseen ei hormonit vaikuta.

Älä sotke asioita kun et niistä mitään selvästikään tiedä.

stressata tai kantaa SYYLLISYYTTÄ? Ei lapsettomat ole sen huonompia ihmisiä kuin muutkaan. En tiedä mikä mekanismi se oli, kun stressierkki kaverini yritti raskautta viisi vuotta, heitti hanskat tiskiin ihan kokonaan, totesi että eipä sitten, adoptoidaan, ei lapsen tarvitse olla biologisesti oma, että häntä rakastaisi. Alkoivat selvitellä adoptioprosessia ja pamahti paksuksi.

Eri ihmiset kokevat eri asiat eri tavoin. Jos ap (ja jaan itse sen käsityksen) kokee, että tuollaiset kehotukset ovat ikäviä ja sanoo siitä ystävällisesti, miksi väität vastaan ja sanot, ettei tuolla lailla voi tuntea?

Kysehän on vain toiveesta, että KOSKA MONET kokevat tuon ikäväksi, sen sanomista kannattaa välttää. Ymmärrätkö nyt?

Stressi on sellainen inhimillinen tunne, ettei sitä voi katkaisimesta vääntää pois päältä. Kaverisi luovutti ja antoi periksi, se on eri asia. Kyllä se on mahdollista, että silloin tärppää. Mutta kuten kommentissani nro 13 kerroin, eivät asiantuntijatkaan ole ollenkaan varmoja siitä, miten stressi vaikuttaa raskaaksituloon.

-12/13-

yrittämällä yrittämästä tarkoita sitä, että lakkaa rakastelemasta. Eli yrittämisen lopettamisella ihmiset varmasti yleensä tarkoittaa sitä, että ei enää "suoriteta yhdyntöjä" ehdottomasti tietyin väliajoin, tiettyinä päivinä ja jopa kellonaikoina. Unohdetaan kaikki se ja rakastellaan puhtaasti nautinnosta - muttei sitten erikseen sitä mahdollista raskautta koiteta estääkään. Vai kuuluuko sinusta seksi parisuhteessa ainoastaan raskautumisen yrittämiseen?

Jonkinlaisen mekanismin. Ei ole loogista sanoa, että kauan yritimme ja sitten tärppäsi, en tiedä miksi. Se on kuitenkin varma, että yritys ei lakannut missään vaiheessa jos kerran tultiin raskaaksi.

Mitäpä jos tyytyisit ihan oikeasti?

Mekin lopetimme yrittämisen viitisen vuotta sitten kun päätimme "tyytyä" kahteen lapseen. Nyt pitäisi sen yllätysraskauden sitten pikkuhiljaa alkaa vai?

Kaksi lasta on hyvä määrä. =)

taisi vaan sanoa, että koska ei yritä aktiivisesti tulla raskaaksi (=tyytyi nykyiseen lapsilukuunsa), hänenhän pitäisi tuon "ota rennosti" -logiikan mukaan olla jo raskaana - muttei ole.

Älä sotke asioita kun et niistä mitään selvästikään tiedä.

koska muuten tässä on vain sana sanaa vastaan, et sinä ole sen enempää automaattisesti oikeassa.

t. 21

lapsettomuuden kanssa kamppailevalle tällainen kommentti voi satuttaa, niin kuin aika moni muukin. Tuskin kukaan onkaan sitä mieltä, että jos on vakavia ongelmia tulla raskaaksi, niin yksinkertainen "relaaminen" olisi ratkaisu... Sen sijaan psyykkinen hyvinvointi on varmasti todella tärkeä tällaisessa tilanteessa, ei tietenkään ole poppakonsti vauvan saamiseksi, mutta tärkeä parin jaksamisen kannalta. Ehkä ihmiset tarkoittavat tätä ja ilmaisevat itsensä vain kömpelösti? On kuitenkin vaikea aihe ja sehän saa ihmiset tunnetusti sanomaan kaikenlaista, vaikka eivät tarkoittaisikaan pahaa.



Itse olen sitä mieltä, että nykyään kuitenkin aika moni stressaa raskaaksi tulemista, raskautta ja koko vauva-aikaa... Ja tarkoitan nyt ihan tavallisia, terveitä ja hedelmällisessä iässä olevia ihmisiä. En ymmärrä sitä, miksi heti ensimmäisestä yrityskierrosta lähtien hössötetään, testaillaan ovulaatiota, pohditaan yhdyntä aikoja ja määriä, suunnitellaan sukupuolta ja tehdään lukuisia raskaustestejä koko ajan... Siinä kohtaa sanon kyllä, että otapa vähän rennommin. Jotenkin se saa nousemaan mun niskakarvat pystyyn, kun suunnitellaan "kesävauvaa" tai jotain ja sitten ollaankin aivan masentuneita, ettei vauva saanutkaan alkuunsa heti ekasta yrityksestä. Tiedän, ettei kukaan käskystä lopeta stressaamista, mutta ehkä se ei nyt ainakaan pahaa tee, jos tällaiselle ihmiselle kertoo nätisti, että maailmassa monet ihmiset pärjäävät aivan mainiosta, vaikka eivät ihan kaikkea hallitsekaan tai pysty suunnittelemaan tarkasti etukäteen. Vauva on maailman iloisin yllätys, ei mikään tilaustuote. Uskon, että tällaisessa tapauksessa stressittömyys auttaa, jos ei suoraan lyhennä raskaaksi tulemista, niin ainakin helpottaa kummasti tulevaa. Nämä ylistressaajat nimittäin helposti stressaavat koko raskauden, suunnittelevat synnytystä, haluavat käynnistyksen/sektion ja menevät sitten viimeistään lukkoon, kun vauva syntyy. Ja yllätys, ei ehkä ole juuri sellainen vauva, kun oli kuvitellut. Tämä on nyt kärjistettyä tiedän, mutta joskus vain harmittaa, myös niiden puolesta, joilla oikeasti hieman enemmän mutkia matkassa.

Jos kaveri kertoilee lapsettomuudestaan, stressistään yms.

Ensin yritystä keskeytetyillä yhdynnöillä vuosi - ei raskautta. Se, jos mikä oli "rentoa", eikä ollut yrittämistä, koska vielä ei ollut lapsen aika. Kuitenkin ainahan olisi ollut raskauden mahdollisuus. Sitten yritystä, ensin melko itsevarmasti vuosi. Sitten alkoi tulla stressiä, toinen vuosi meni siinä. Ei raskautta. Lopulta olin jo melko huolestunut ja menimme testeihin, tulos, selvä toiminnallinen ovulaatiohäiriö johon olisi lääkkeet ollut saatavilla heti alusta asti. Hormonihoidot ja heti ekasta kierrosta raskaaksi. Raskautumiskierrossa olin hyvin stressaantunut työtilanteestani johtuen.



Mitä tästä opimme? Stressillä tai stressittömyydellä ei ole ollut mitään vaikutusta hedelmällisyyteeni. Minäkin kyllä sain kuulla näistä "ota rennosti"-menetelmistä, jotka lähinnä loukkasivat minua.

Mitä sitten voi tai saa sanoa? Jos kaveri kertoilee lapsettomuudestaan, stressistään yms.

hän ei niinkään pyydä neuvoa, vaan myötätuntoa. Jos hän kaipaisi lapsenteko-ohjeita, hän varmasti kysyisi niitä...

Toki on aika yleinen tyyli se, että yritetään keksiä toisen puolesta ratkaisua. Se kuitenkin usein ärsyttää sitä, joka juuri avautuu ongelmistaan (olivat ne sitten mitä tahansa). Normaaliälyiset ihmiset yleensä ovat jo ehtineet moneen kertaan harkita ja kokeilla niitä neuvoja, joita joku äkkiseltään keksii tarjota!

Joten ei siihen tarvitse muuta kuin myötäelää. "Voi kurja, miten jaksat? Mitä kuuluu nyt? Oletteko olleet tutkimuksissa, mitä siellä kerrottiin?" Jne.

-12/13-

stressata tai kantaa SYYLLISYYTTÄ? Ei lapsettomat ole sen huonompia ihmisiä kuin muutkaan. En tiedä mikä mekanismi se oli, kun stressierkki kaverini yritti raskautta viisi vuotta, heitti hanskat tiskiin ihan kokonaan, totesi että eipä sitten, adoptoidaan, ei lapsen tarvitse olla biologisesti oma, että häntä rakastaisi. Alkoivat selvitellä adoptioprosessia ja pamahti paksuksi.

Eri ihmiset kokevat eri asiat eri tavoin. Jos ap (ja jaan itse sen käsityksen) kokee, että tuollaiset kehotukset ovat ikäviä ja sanoo siitä ystävällisesti, miksi väität vastaan ja sanot, ettei tuolla lailla voi tuntea?

Kysehän on vain toiveesta, että KOSKA MONET kokevat tuon ikäväksi, sen sanomista kannattaa välttää. Ymmärrätkö nyt?

Stressi on sellainen inhimillinen tunne, ettei sitä voi katkaisimesta vääntää pois päältä. Kaverisi luovutti ja antoi periksi, se on eri asia. Kyllä se on mahdollista, että silloin tärppää. Mutta kuten kommentissani nro 13 kerroin, eivät asiantuntijatkaan ole ollenkaan varmoja siitä, miten stressi vaikuttaa raskaaksituloon.

-12/13-

Enkä uskalla lapsettomuudesta kärsiville sanoa mitään muuta kuin, että "toivottavasti onnistaa vielä joskus", niin kova paikka tuntuu olevan. Ihmettelin vain sitä miksi... ehkä lapsen saaminen ei vaan koskaan ole ollut minulle mikään valtava tarve, olisin luultavasti sopeutunut ihan hyvin elämään ilman lapsiakin. Tai mistä sitä tietää, kun en tosiaan ole kokenut. Jotenkin vaan sille lapsellisuudelle tunnutaan antavan aivan mieletön painoarvo, aivan kuin vain lapsen kanssa ihminen olisi kunnollinen ja ehjä ja riittävä. Ja näinhän ei todellakaan ole.

kun yrittämällä yritettiin niin ei tapahtunut mitään, sitten kun laitettiin juttu "tauolle" niin heti tärppäs.

Miten ne siemennesteet sitten uivat sinne kohtuun?

Miten ne siemennesteet sitten uivat sinne kohtuun?

rakasteltiin jos huvitti, ei mietitty ajankohtaa tai muuta sen enempää (kuten silloin kun "yritettiin" sitä lasta tehdä)

Miten ne siemennesteet sitten uivat sinne kohtuun?

vaan saivarrella ja nussia pilkkua... hohhoijaa.

Miksihän lauseessa oli hipsut?

Rakastellahan voi myös vaan sen vuoksi, että tuntuu hyvälle, näin muuten suurin osa tekeekin suurimman osan ajan elämästään.

Ihan oman kokemuksen kautta. Olimme toivoneet lasta ja menin sitten tutkimuksiin. Minulla oli pitkä kierto, muuta vika minusta tai miehestä ei löytynyt. Miehellä on lapsi aiemmasta liitosta, mutta nieskin tutkittiin. Söin hormonikuureja erilaisia, ja lopulta olimme inseminaatiohoitojen edessä.

Tähän oli mennyt sitten n 2 ja puoli vuotta. Mieheneni oli hiukan epävaram hoidoista, mietti kuinka pitkälle on valmis menemään. Halusi pitää n puolen vuoden tuumaustauon. Itse epäilin, ettei mieheni niihen suostu. Surin ja valmistauduin lopullisesti hyväksymään lapsettomuuteni. Jouduin sitten onnettomuuteen, josta onneksi selvisin säikähdyksellä, vaikka aluksi järkytyin.

Sen jälkeen nautin siitä että selvisin hengissä ja mulla on oikeasti muuten kaikki hyvin. Lapsettomuus jäi taustalle.

Yllättäen olin sitten 2 kk kulluttua raskaana, n 3 vuoden yrittämisen jälkeen. Tämä ei varmaan todista mitään, mutta näin kävi minulle.

11 vuotta sitten jätettiin ehkäisy pois. Puolentoista vuoden päästä alkoi stressaamaan. Sitten ihan oikeasti "yritettiin" pari vuotta. Sen jälkeen tajusimme, että emme halua mitään hoitoja ja ajatus lapsesta on harkitsematon. Oivalsin, että olen onnellinen lapsettomana. Mitäs tuosta sitten tulee, 7-8 vuotta stressitöntä säännöllistä seksielämää ilman stressiä.



Raskaus olisi nyt shokki, olen tyytyväinen elämääni näin. Olen aina ovuloinut normaalisti enkä ymmärrä stressin osuutta asiaan. Minä kestän mitkä tahansa kommentit lapsettomuudesta. On jännä paradoksi, että jotkut kuvittelevat tuollaisten neuvojen auttavan. Stressaajaa ei voi käskeä lopettamaan stressaamista, masennuksesta kärsivän alakuloisuutta tai neurootikon jännittämistä. Tai voi, mutta ei siitä ole hyötyä.

Vauvapalstalla pyörivillä useimmilla on varmasti jossain vaiheessa tärpännyt, yrittämällä tai yrittämättä. Kun kahvipöydässä joku kertoilee lapsettomuutta tuskailevalle, että "meilläkin heti tärppäsi kun lopetettiin yrittämästä" olisi epäkorrektia täräyttää, että meilläpä ei. Kummastakaan kommentista ei ole mitään apua tai tukea lapsettomalle. Miksei voi vain kertoa olevansa pahoillaan tai kysyä mitä kuuluu, miltä tuntuu jne.

Stressi vaikuttaa niin moneen asiaan joten miksi ei sitten siinä vaiheessa kun vauvaa yritetään?



On sillä väliä ja stressi vaikuttaa negatiisivesti.

ovat yrittäneet pitkään, käyneet hoidoissa, stressanneet tilannetta jne. tulleet raskaaksi, kun ovat päättäneet luovuttaa. Eli ovat ajatelleet ettei lasta tule ja lopettaneet hoidot, stressaamisen ja tadaa, hetken päästä ovat olleet raskaana.