Emme ole vuoteen pitäneet yhteyttä miehen äitiin
Vuosi sitten mieheni sai häneltä puhelun. Minä olen kuulemma sadisti ja hän on ajatellut tehdä meistä lastensuojeluilmoituksen. Olimme muutama päivä aikaisemmin käyneet hänellä kylässä. Poikani kävi silloin siellä vessassa isolla asialla ja tuli pois pesemättä käsiään. Komensin hänet tietysti takaisin hoitamaan homman loppuun. Tämä oli anoppini mielestä sadismia ja henkistä väkivaltaa!
Puoli vuotta aikaisemmin anoppi soitti toisen samantapaisen puhelun miehelleni. Jos mieheni ei lakkaa hakkaamasta lapsiamme remmillä, hän soittaa lastensuojeluviranomaisille. What???!!! Perheessämme on tasan yksi ihminen, jota on lapsena pahoinpidelty, ja se on mieheni! Anoppi itse on aikoinaan todistanut lukemattomia kertoja, kun hänen miehensä on riisunut vyönsä ja hakannut pieniä lapsiaan paljaalle takamukselle. Mieheni mukaan senkin alulle panijana oli hänen äitinsä, joka itki ja valitti, ettei jaksa enää lasten kanssa. Siitä appiukko oli lopulta polttanut päreensä ja antanut lapsille selkään.
Meillä ei mielestämme ole muuta vaihtoehtoa kuin lopullinen välirikko. Anteeksipyyntö anopin puolelta olisi toinen vaihtoehto, mutta sitä ei koskaan tule tapahtumaan. Tosi vaikea lapsille selittää tilannetta. Että kaikki mummot eivät olekaan niin herttaisia ja rakastavia. Että heidän mummonsa (se ainoa elossa oleva isovanhempi!) sattuu olemaan vainoharhainen erakko.
Suku on pahin.
Kommentit (3)
Ootteko kysyneet syytä, miksi keksii tuollaisia juttuja?
Eikö ole mahdollista saada hänelle apua?
Mutta siis ehdottomasti välit poikki. Ei mitään järkeä altistaa lapsianne tuollaiselle tasapainottomalle ihmiselle.