Oletko onnellinen parisuhteessasi?

En ole saanut aikaiseksi hakea eroa, vaikka sitä joka ikinen päivä mietin.

erosimme tänä syksynä. Uuden hakeminen on evvk. Uskon, että onni tulee sisältä päin, en tarvitse siihen miestä.

Olen todella onnellinen mieheni kanssa :)

ja uskon että miehenikin on. Ei ole ainakaan antanut mitään viitteitä siitä etteikö asia näin olisi.

ja luulin että miehenikin oli,kunnes paljastui, että hän ei olekaan onnellinen kanssani vaan haki seuraa toisista naisista. Nyt emme ole kumpikaan onellisia.

Kai sitten useimmiten olen, kun kerran yhdessä ollaan. Mies on rasittava, itsekeskeinen, vanhanaikainen juntti. Mutta osaa se tehdä joskus kivoja yllätyksiä, joista sitten tulen hyvälle mielelle. Äskettäin tulin opiskelemasta, ruoka oli juuri pöydässä ja ukko oli kuorinut minulle perunat valmiiksi ja annos oli pöydässä. Harvinaista, mutta kivaa..

Parisuhteeni on ihan ok, ei sen kummempaa. Mutta ei niin ongelmainen että haluaisin sen takia ruveta sotkemaan tätä lapsiperhekuviota ja etsimään uutta miestä. Kunnon kipinä on ollut poissa meidän suhteesta jo vuosikausia, mutta näinkin voi hyvin elää.



Mulla oli joskus nuorempana tosi mustavalkoinen kuva siitä, että parisuhde olisi joko ihanaa pyörryttävää romantiikkaa tai sitten jääkylmä kulissi jota pidetään naapurien takia yllä, mutta eihän se niin mene. Mun avioliittoni on "ihan kiva".

Toki meidänkin parisuhteessa on ne huonot hetkensä, mutta päivittäin olen kiitollinen tästä parisuhteesta ja omasta miehestäni. Meillä on vain niin samanlainen ajatusmaailma. Haluamme elämältä hyvin samanlaisia asioita. Odotamme yhdessä lasten kasvua, sitä että muuttavat pois ja voimme taas matkustella kaksin, lapsenlapsia ym. elämä on yhteistä odotamista.



Vielä väännämme kättä neljännestä lapsesta, mutta onnellisia olemme, teimme neljännen tai emme.

Siltikin että moni ei kestäisi valittamatta parisuhteessa jossa vaimo hoitaa kaiken talouteen ja lapsiin liittyvän.

Emme tosissamme tarkoita sitä.

Vaikka mies käy suurimmaksi osaksi hermoilleni monien (minun mielestäni) typerien juttujen takia, mutta en silti ikinä vaihtaisi häntä kehenkään toiseen =)

Olen hakenut parempaa ja se tarkoittaa salasuhdetta varattuun työkaveriin.. Uutta miestä ja uutta isää lapsille en halua, haluan vain nauttia ihanasta rakkaussuhteesta ihanan miehen kanssa..

Parisuhteeni on ihan ok, ei sen kummempaa. Mutta ei niin ongelmainen että haluaisin sen takia ruveta sotkemaan tätä lapsiperhekuviota ja etsimään uutta miestä. Kunnon kipinä on ollut poissa meidän suhteesta jo vuosikausia, mutta näinkin voi hyvin elää.

Mulla oli joskus nuorempana tosi mustavalkoinen kuva siitä, että parisuhde olisi joko ihanaa pyörryttävää romantiikkaa tai sitten jääkylmä kulissi jota pidetään naapurien takia yllä, mutta eihän se niin mene. Mun avioliittoni on "ihan kiva".

emme tee juuri mitään yhdessä perheenä tai pariskuntana, koska kaikki yhteinen tekeminen menee aina riitelyksi. Tätä menoa ne loputkin tunteet kuolee parin vuoden sisällä.. Erota ei taida osata kumpikaan, yhteisen talouden ja lasten takia tässä ollaan.

ja luulin että miehenikin oli,kunnes paljastui, että hän ei olekaan onnellinen kanssani vaan haki seuraa toisista naisista. Nyt emme ole kumpikaan onellisia.

kaltainen isä, joka todella tekee kaikkensa, että meillä on hyvä ja turvallinen olla ja on luonteeltaan niin kiltti, että ikinä en usko hänen pettävän minun luottamustani.



Ja sitten taas toisaalta viime aikoina on alkanut tuntumaan, että sitouduin liian nuorena, enkä kokenut tarpeeksi rakastumisen tunnetta, intohimoa, seikkailua. Etenkin yhtä kohtaan nuoruudestani minulla on hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta taas kaikki ne kerrat, kun olen päätä pahkaa rakastunut/ihastunut on päättynyt siihen, että minua on loukattu tavalla tai toisella...



Ehkäpä olen onnellinen enemmän perheestäni kuin juuri parisuhteestani, mutta ainahan voi omaa "suoritusta" parantaa. Pitää vain antaa aikaa ja mahdollisuutta meille kahdestaan. Tulevaisuuden toiveet ovat hyvin samankaltaiset ja tahto siihen, että meillä on hyvä olla.

Sen jälkeen on kuitenkin ilmennyt, että mieheni tunteet ovat niin masennuksen latistamat, että hän miettii avioeroa. Tällaisessa tilanteessa ei voi olla itsekään kovin onnellinen. Eroa en kuitenkaan edes harkitse, koska rakastan häntä ihan yhtä paljon kuin viikko sitten ja uskon, että hänenkin tunteensa elpyvät, kun masennus hellittää. Ongelmana on nyt saada hänet hoitoon ennen kuin hän paukkaa maistraattiin eropapereita täyttelemään.