Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa toinen lapsi rankan esikoisen vauva-ajan jälkeen?
08.12.2010 |
Miten te, joiden mielestä esikoisen vauva-aika oli rankkaa, ootte jaksaneet hankkia toisen lapsen? Haluaisin toisen, mutta pelottaa taas mahdollisesti rankka vauva-aika. Vieläkään esikoinen ei nuku (1,5-vuotias), ja muutenkin vasta nyt rupeaa tuntumaan siltä, että arki rullaa normaalisti. Ja juu, tämä mantra "menee samaan syssyyn, saat nukkua sitten 5 vuoden päästä" on kuultu, enkä oikein haluaisi sitä enää ottaa lohdutuksena.
Eikä tarkoituksena ole nyt samantien yrittää tulla raskaaksi, mutta joskus ensi vuoden aikana voisi siis tulla mieleen. Pelottaa vaan ettei enää jaksa.
Kertokaa kokemuksianne jos viitsitte.
T. Vauvakuume muttei kuitenkaan...
Kommentit (19)
Tällaisen kirjoituksen tein minä tänne vuosi sitten esikoisen ollessa 1½v joten pakko vastata...
Olen aina ajatellut että ainakin kaksi lasta suht nopeaan ikäeroon että on seuraa toisilleen jne. Mutta esikoisen vauva-aika yllätti täysin, ensimmäinen vuosi oli hirvittävän raskas ja lapsi ollut vaativa senkin jälkeen. Mietin kauan uskallanko, muistelin loputonta väsymystä jne. Lopulta kun uskaltauduin, esikoinen alkoi nukkua yönsä yleensä hyvin 2v iässä ja ehdin nauttia yöunista pari kuukautta kun taas loppuraskauden vaivat alkoivat haitata.
Nyt olen ottanut toisen kanssa niin rennosti kuin ikinä pystynyt, muistellut miten rankkaa oli ekan kanssa ja mennyt sieltä mistä aita matalin jottei käy liian raskaaksi (hei vaan kotityöt jne). Nukun aina kun mahdollista yms. Tämä on ollut helpompi vauva, toisaalta minäkin olen varautunut niin hyvin että osaan arvostaa kaikkea mikä menee hyvin enkä jännitä liikaa. Otan päivän kerrallaan. Välillä olen väsynyt ja muistelen pelolla miten rankkaa oli toisen kanssa, muistot siis palaavat herkästi mieleen. Toisaalta huomaan että esikosesta alkaa jo nyt olla seuraa vauvalle, tämä viihtyy paremmin jne.
Rohkaisen siis, kyllä siitä selviää, kun minäkin kerran.. toki tiedän, että vielä on paljon rankkoja vaiheita edessä. Monesti vieläkin esikoinen vaatii vauvaa enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi jaksanut heti perään, olin sekä henkisesti että fyysisesti niin poikki ja hajalla. Kun esikoinen oli eskari-iässä, alkoi tuntua siltä että voisi ehkä mahdollisesti harkita. Hoidettiin työ- ja muut kuviot kohdilleen ja alettiin yrittää, ikäeroa tuli 8 v. Esikoinen on omatoiminen, roikkuu kavereillaan ja osaa jopa auttaa vauvanhoidossa, eikä yövalvominenkaan ole ylivoimaista. Vauvan kanssa saa olla rauhassa kotona, kun esikoinen on koulussa.
on kuin sanasta sanaan minun kirjoittamani. Jo toisen raskauden aikana yritin "henkisesti valmistautua" rankkaan tulevaan vuoteen. Toinen vauvani on huomattavasti juostavampi ja helpompi, kuin esikoinen vieläkään (nyt 3 v), mutta myös itse tietoisesti luovun stressaamisesta parhaani mukaan.
Meillä lapsille tuli ikäeroa 2,5vuotta.
vastauksista. Näinhän se varmasti on, että toisen kanssa osaa todellakin ottaa rauhallisemmin eikä stressata turhista, mikä helpottaa kaikkien elämää (etenkin varmasti vauvan!).
Jotenkin sitä vaan ajattelee, että olispa kiva saada se toinen lapsi, joka varmasti olisi helpompi, rauhallisempi, nukkuisi paremmin jne, mutta voihan se olla, että sieltä tulisi vielä villimpi, huonommin nukkuvampi, huonommin syövä elohopeapallero!
Noh, tosiaan en tänään ole tätä päätöstä tekemässä, mutta kiitos vielä vertaistuesta!!
ap
ja allergisen yöt huutanen esikoisen jälkeen ihmettelen voiko tällaisia helppoja vauvoja olla.
Ja varmaankin tässä se oma henkinen valmistautuminen ("tästä tulee taas ihan hirveä vuosi") on takana, et tuntuu helpolta. Kommentoin innokkaasti tutuille et helppo on, huuta putkeen vain tunnin-kaksi illassa vatsaansa :D.
Kun tietää mitä tämä voisi olla, niin jaksaa paremmin. Eikä parisuhde kärsi samalla tavalla, kun molemmat tietää et tää on vauvavaihe, sekin helpottaa. Itkuunkin suhtautuu eri tavalla varmaan nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuoksi, meillä lasten ikäeroksi tuli 3v. Välillä olin sitä mieltä, etten tee enää yhtään lasta.
Mutta tämä toinen vauva onkin sitten ihan toista maata. Nukkuu hyvin, ei itke juuri koskaan,oikein hyväntuulinen tapaus. Meidän vauva on nyt 7kk ja vauva-aika on ollut superhelppoa! Voin sanoa, etten ole lainkaan väsynyt. Esikoinen joskus valvottaa edelleen enemmän kun vauva.
Ja uskon, että osittain tämä on myös helpompaa, koska vauvan hoidosta on jo kokemusta. En ole niin paniikissa kaikesta kun esikoisen kanssa.
ja jos nyt saisin "päättää" niin haluaisin lapsille ainakin sen 3 vuoden ikäeron. AINAKIN. Mutta sehän todellakin on ihan lapsesta kiinni. Meillä esikoinen oli kyllä todella helppo vauva, nukkui yöt läpeensä 4 kk ikäisestä ja oli muutenkin iloinen ja leppoisa vauva. Silti koin ensimmäisen vuoden raskaaksi elämän muutoksen takia ja sen epävarmuuden mitä koin kun en aina tiennyt mitä minun tulisi tehdä. Eli ei niinkään fyysisesti rankka kokemus vaan henkisesti. Esikoinen sitten saikin alkunsa yllättävän nopeasti. Esikoista odotimme 4 vuotta joten kuopuksen päätimme antaa tulla siinä vaiheessa kun esikoinen oli 1 v 4 kk ja kuinkas ollakkaan ekasta kierrosta tärppäsi.
Kuopus syntyi ja tämä tissitakiainen olikin sitten ensimmäiset 6,5 kk 1,5-2 tunnin välein tissillä yöt ja päivät joten voin sanoa että tuskaista ja rankkaa oli kun oli vielä 2 vuotias siinä hoidettavana. Nukuin 6,5 kk 3-4 tunnin yöunet ilman päiväunia, koska lapset eivät nukkuneet samaan aikaan joten ihan pelkästään väsymyksen takia oli rankkaa. Kun sitten aloin väsymyksen takia saada päänsärkyä, unettomuutta ( niissä tapauksissa kun mies hoiti lapsia ja minä olisin voinut nukkua niin ei uni tullut) pahoinvointia, huimausta ja lopulta paniikkihäiriöitä niin totesin että nyt saa imetys loppua. Lopetin kertarytinällä ja siirryin pulloruokintaan korvikkeen kanssa ja viikon verran lapsi joi yöllä kerran ja sitten lopetti yösyömisen kokonaan........siinä koin itseni niin tyhmäksi kuin olla voi...olisin voinut aikaisemminkin tehdä tämän....
Mutta muuten kaikki on mennyt hyvin ja nyt ollaan 2 kk nukuttu hyvin ilman heräilyjä ja alkaa taas elämä voittaa.
Mutta kyllä sitä vaan kuitenkin oikeasti jostain niitä voimia löytyy, koska nyt jos ajattelen 4 kk taaksepäin niin en ikimaailmassa uskoisi millä unenmäärällä sitä on tullut toimeen.
Tsemppiä vaan, ei kai sitä kannata pelätä tulevaa kun eihän sitä koskaan tiedä millainen pallero sieltä tulee : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silti se oli ihan kuvottavan rankkaa ja kotona oleminen oli iso haaste. Muutaman vuoden päästä saatiin toinen lapsi ja luulin, että tiedän jo mitä se arki on. No, olin väärässä. Kakkonen olikin huonosti nukkuva, allergiaa huutava, kutiava ja valtavat lääkärikululut kasvattava hupipakkaus. :/ Ei jessus, tuntuu ettei tämä lopu koskaan ja pelkään ihan hirveästi, että tulen vahinkoraskaaksi ja alan odottaa kolmatta tähän soppaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoinen oli huonosti syövä ja nukkuva, muuten iloinen ja positiivinen ihana lapsi.
Kuopus nyt 2 kk. Tissitakiainen ja sylihiiri, lapset nukkuu eri aikoihin. Olen umpipoikkiuuvuksissa. Jaksan kun ei ole vaihtoehtoja. Itkuksi menee väsymyksen takia. Molemmilla naperoilla vielä refluksi.
Mutta on toki hyviäkin hetkiä paljon.
Me tehtiin tarkoituksella kaksi putkeen, kun olen niin mukavuudenhaluinen, että jos olisin päässyt mukavuusalueelle, toinen lapsi olisi saattanut jäädä tulematta. Kärvistellään nyt kerralla.
Meillä mies on mukana kiitettävästi lastenhoidossa, lisäksi on muita hoitajia, joita saan hälytellä, jos tarvis. Isompi pk:ssa 3 x 5 h/vko.
Toisen kanssa stressaa tosiaan vähemmän ja kiperätkin tilanteet menee, kun tietää, että nopeasti ne kasvaa.
Meni sitten 14 vuotta ennen kuin uskalsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ensimmaiset kuusi kuukautta olivat todella rankkoja, olen tyytyvainen etta esikoisellamme on pikkusisko. Tytto on ensinnakin paljon rauhallisempi ja sopeutuvaisempi, koska on tottunut jaettuun huomioon alusta asti. Unikoulutin pikkukakkosen 8kk iassa ja saimme vihdoinkin nukkua ja olemme siita lahtien nukkuneet hyvin.
Nyt kun lapset ovat jo isompia, on ihanaa kun heilla on seuraa toisistaan. Olenkin kuullut monilta miten yhden lapsen kanssa on ollut kaikkein rankinta, koska lapsen huomio on koko ajan vanhemmissa. Sisarusten ollessa mukana he taas monesti leikkivat keskenaan.
esikoinen oli huonosti syövä ja nukkuva, muuten iloinen ja positiivinen ihana lapsi.
Kuopus nyt 2 kk. Tissitakiainen ja sylihiiri, lapset nukkuu eri aikoihin. Olen umpipoikkiuuvuksissa. Jaksan kun ei ole vaihtoehtoja. Itkuksi menee väsymyksen takia. Molemmilla naperoilla vielä refluksi.
Mutta on toki hyviäkin hetkiä paljon.
Me tehtiin tarkoituksella kaksi putkeen, kun olen niin mukavuudenhaluinen, että jos olisin päässyt mukavuusalueelle, toinen lapsi olisi saattanut jäädä tulematta. Kärvistellään nyt kerralla.
Meillä mies on mukana kiitettävästi lastenhoidossa, lisäksi on muita hoitajia, joita saan hälytellä, jos tarvis. Isompi pk:ssa 3 x 5 h/vko.
Toisen kanssa stressaa tosiaan vähemmän ja kiperätkin tilanteet menee, kun tietää, että nopeasti ne kasvaa.
Meillä esikoinen täyttää pian vuoden ja pikkukakkonen hiipii mieleen. Meillä tämä ensimmäinen vuosi on ollut niin rankka, etten olisi ikinä voinut kuvitella. Lapsi syntyi sairaana (ei mitään periytyvää tms) ja vauva-aikana vaivasivat kaikki mahdolliset allergiasta refluksiin. Haluan toisen lapsen, mutta en tiedä jaksanko sitä vauva-aikaa ja jos taas annan ajan kulua pelkään pääseväni siihen mukavuusalueelle että toinen jää tekemättä ja sitä sitten vatvoisin lopun ikääni. Huoh, vaikeaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hankkia se toinen lapsi. Siis ajattelemalla realistisesti.
Keskity nyt tuohon elämänvaiheeseesi ja koita saada arki rullaamaan todella. Ehkä joku päivä huomaat, että kaikki on hyvin ja vauvakuume voimakasta
varsinkin jos ikäeroa 3v tai enemmän. Sen ikäinen osaa jo puhua ja pukea itse. Ei ole 2 vauvaa kotona.. Tuo suomen yleisin "lapsilla pitää olla 2 v ikäeroa korkeintaan" ajatus on älytön monelle.
3-4 vuotia auttaa jo kotona ja osaa käyttäytyä vauvan kanssa, ja äidin! :D
Pitävät toisillee seuraa ja niin edelleen. Myös se että on jo yksi lapsi luo äitiin erilaista varmuutta ja monet vauva-ajan ogelmat turuvat ratkeavan helpommin. Stressata ei jaksa enää kaikesta ja monet asiat tuttuja.
10v meni täysin lasten ehdoilla. Joskus oli rankkaa mutta aika kultaa muistot.
Jos omaa tai parisuhde aikaa helposti järjestyi niin sitten sai sen oman ajan.
Asenne kohdilleen niin selviää. Ei voi olla iitsekäs jos haluaa lapset ja pienillä ikäeroilla.
Tuli sitten aika hemmetin pitkä väli lasten ikäerolle...
odotin, että yöt alkoivat sujua kunnolla ja senkin jälkeen nautin yöunista jonkin aikaa. Vasta sitten kun olin saanut nukkua kunnolla muutaman kuukauden ja oma olo alkoi tuntua oikeasti univelasta toipuneelta, aloimme yrittää toista.
Toisen kohdalla meillä oli tuuria, ja nukkuminen onnistui paljon helpommin. Ja toisaalta oli kehittynyt sellaisia rutiineja, esim. tuttu lastenhoitaja ja muutamat ystävät ja sukulaiset, joilta tiesi saavansa tarvittaessa apua. Ekan kohdalla noista ei ollut tietoakaan, eikä jotenkin uskaltanut pyytääkään.
mietteet täälläkin ja muutenkin sama tilanne. En tiedä. Kaveri sanoi, että sai kerralla sen vaiheen ohitse, mutta olivat kyllä molemmat vanhemmat aika poikki. He saivat jonkin verran hoitoapua ja äiti söi unilääkkeitä, joita ilman eivät kai olisi selvinneet.