Onko kellään muulla "äitiriippuvaisia" lapsia?

Nyt pikkuhiljaa menee puistoissa jne leikkimään, myös siis vieraissa paikoissa, mutta tarkastaa välillä että äiti on lähellä. Saa nähdä miten eskari ensivuonna sitten sujuu? Tämä on ollut tällainen aina, ja perhekeskeinen myös. Kävisin tuon kanssa vaikka missä mutta ei halua lähteä kahden vaan koko perheen kanssa. Jos oikein ympäripuhun niin sitten saattaa lähteä kanssani päiväreissuun tms. Kaupat onneksi sujuu ja tuollaiset arkirutiinit muuten : ) Tämä on ihan toista maata kuin sisaruksensa.

Joskus huomaan oman pinnan kiristyvän kun tuntuu ettei saa hetkenkään rauhaa mutta yllättävän hyvin sitä jaksaa... yritän kuitenkin jatkuvasti ja huomaamatta rohkaista itsenäisemmäksi.

Noh, koska on nuorin, tiedän että kyllä nää tuppaa itsenäistymään, isommat kun ei enää edes halaile (murkku) eli yritän vain nauttia jokaisesta päivästä erikseen.

Tilanne on luonnollinen, etkä ole varmaan tehnyt mitään varsinaisesti väärin vaan vastannut lapsen tarpeisiin. Minusta kannattaisi tehdä niin, että miehesi ensin lisäisi lapsen hoitamista sinun kotona ollessasi. Ole passiivinen niissä tilanteissa, älä mene auttamaan. Lapsi hiljakseen tottuu paremmin turvautumaan isään, kun huomaa saavansa tältä asioita.

Eli miehesi ei ylipäätään ole alusta asti ollut mukana kovinkaan aktiivisesti lapsenhoidossa. Ja tuollaisena se sitten näkyy. Meillä alusta asti mies on ollut mukana hoitamassa lasta. Imetyksen hoidin luonnollisesti minä mutta myös pullolla annettiin maitoa. Isä on alusta asti vaihtanut vaippaa, nukuttanut jne. Olen päässyt käymään omissa harrastuksissa. Alusta asti mukana on myös olleet isovanhemmat, jotka ovat saaneet osallistua hoitoon.



Totta kai lasten luonteessakin on eroja. MInunkin lapseni on aika arka ja on hyvin paljon ollut kiinni äidissä juuri näinä eroahdistuskausina, mutta väitänpä, että isän aktiivinen rooli on vähentänyt sitä pelkästään äidissä roikkumista. Meillä pahimpinakin äiti-kausina isi on aina kelvannut. Väittäisin, että jos meillä oltaisiin myös alusta asti menty pelkällä äidin hoidolla, olisi meidän lapsi ihan samanlainen.

Meilläkin kakkonen on tosi äitiriippuvainen, mutta hänellä se ilmenee vain silloin, kun olen paikalla. Mummot ja hoitotäti on monesti naureskelleet, miten narina ja valitus alkaa heti, kun palaan kotiin tai tulen hakemaan...



Kotonakin haluaa olla minun lähelläni, vaikka jää kyllä hyvin isänsäkin kanssa. Esikoinen taas on ihan erilainen, viihtyy kenen tahansa kanssa eikä ujostele yhtään. pojjat ovat nyt 6 ja 3 v ja luonteet ovat näkyneet ihan vauvasta asti selvästi. Isänsä on läsnä ja hoitaa ihan yhtä hyvin kuin minäkin, mutta kuopuksen kanssa remontti on pitänyt miehen kiireisenä ja siten vähän vähemmän perheen kanssa.



Mutta jätä vaan isänsä kanssa, se on aplvelus myös isälle, kun joutuu ottamaan kontaktia ja tekemään hoitopuuhia käytännössä. monesti se on vaan niin helppo sanoa, että tee sinä, kun se sujuu paremmin.

poika on 10kuukautta ja aivan äitissä kiinni.kun on pirteä niin kyllä vieraita vähän tutkiskelee ja syliinkin voi laittaa kunhan laittaa "väärinpäin" ja on seisaalleen ja on kateltavaa,mutta heti kun vähänki rupee pirteys hiipumaan ni äiti on ainoa.mä huomaan että olen itse sen aiheuttanut,ei ole koskaan ollut hoidossa paitsi isänsä kanssa on jäänyt ja on mennyt hyvin kunnes näkee äidin tulevan ovesta ni ikävähuuto alkaa.jos vähänkin satuttaa ja alkaa itkemään niin olen ottanut syliin,en halua itkettää kun kerta olen saatavilla ja koen että vauva tarvitsee lohduttajaa. itse koen sen hellyyttävänä vaikka kaikki siitä sanookin että teet tosta ihan nössön. mutta ymmärrän kyllä että se voi mennä yli,voimia kovasti ja koita vaan aina välillä jättää(ihmiselle ketä olette paljon yhdessä nähneet,joka ei oikeasti ole vieras)kyllä lapsi siitä rohkaistuu...tai sitten se haluaa sut mukaan hääyönäkin samaan hotelliin=)=)

Ja toisaalta hänellehän se lapsen hoitaminen onkin vaikeampaa, jos lapsi kerran huutaa hänen kanssaan koko ajan. Ei siis ihme, ettei paljon kiinnosta viettää aikaa hänen kanssaan.



Mutta jos tilannetta halutaan korjata, niin kyllä isän nyt vaan on yritettävä osallistua enemmän, jotta lapsi tottuu isäänkin. Ja isän vastuulla tuo asia on. Ei ole lapsen tehtävä olla ihana isälle, jotta isä suostuu hoitamaan, vaan isän on haluttava yhteistä aikaa enemmän kuin mitä lapsi haluaa kiukutella.



Ja vielä sanoisin sen, että karaiseminen ei tuossa asiassa auta, vaan saa lapsen roikkumaan äidissä enemmän. Päinvastoin lapselle on annettava turvallisuutta, jotta hän rohkenee laajentaa elinpiiriä. Karaisemalla tulee vain entistäkin aremmaksi. Ja karaisemisella tarkoitan siis sitä, että työnnetään lapsi vieraan ihmisen syliin huutamaan vain siksi, että oppisi "tavoille".