Pelkäättekö koskaan sisarustenne seksuaalisuuden puolesta?
Kommentit (8)
Mulle on ihan sama mikä heidän seksuaalinen suuntautumisensa on.
ei olisi kannattanut jakaa itseään joka kadunkulmassa :( ja nyt sitten opettanee saman omille teineilleen.
ei olisi kannattanut jakaa itseään joka kadunkulmassa :( ja nyt sitten opettanee saman omille teineilleen.
Miten sitä sitten pitäisi elää, sinun tavallasiko?
miksi pelkäisin asian puolesta, mitä pelättävää siinä on?
Sillä tiedän hänen pohtineen asiaa teininä ja olleen valatavan masentunut ja ahdistunut. On uskova ja kokee synniksi josta joutuisi helvettiin... Nyt sanoo että oli teinivuosien tuskailuja ja ennemminkin kiinni kasvatuksestamme, jossa miehiä pitää kunnioittaa ja totella ja nainen on aina hiukan huonompi. Meinasi että oli ehkä kapinointia tuota vastaan, jättää miehet pois kuviosta. Mutta hänen puolestaan olen välillä huolissani, jos kuitenkin joutuu edelleen tuskailemaan tuon ristiriidan kanssa. Ainakaan ei ole seurustellut kuuteen vuoteen niin että olisi tullut minun korviini asti vaikka on alle 30-v nainen.
Muuten en pelkää - ovat mitä ovat. Kunhan siitä ei muodostu henkistä helvettiä heille itselleen.
bi-äiti
seksuaalisuudessa mitään pelottavaa, en edes aseksuaalisuudessa. :-)
Olisin huolissani, jos heidän elämänsä olisi syystä tai toisesta onnetonta.
seksuaalisuudessa mitään pelottavaa, en edes aseksuaalisuudessa. :-)
Olisin huolissani, jos heidän elämänsä olisi syystä tai toisesta onnetonta.
Olkoon seksuaalisuus mikä tahansa, tärkeintä on se, että ovat onnellisia.
Ja minä panen ketä haluan.