Pieni lapsi yötä sairaalassa

On ollut ja on ollut jopa suotavaa että vanhempi on jäänyt retkipedille kaveriksi. Hyvin on mennyt :)

Minä olin 1 kk vauvan kanssa 2 yötä.

rs-viruksen vuoksi. Pakko ei olisi ollut sinne jäädä, mutta en millään voinut jättää yksin sinne.

Sain patjan lattialle lapsen sängyn viereen. Oli kyllä tosi kylmät nuo yöt siellä lattiatasolla, mitään peittojakaan ei annettu. Siis lastenklinikalla Helsingissä.



Joku pieni, jolla ei vanhempia ollut mukana, itki koko yön ja huusi äitiä.. siispä jaksoin kyllä olla, kun vaihtoehto oli tuo.

hoitajilla ei ole mitenkään aikaa hoitaa kaikkia pieniä siellä öisin. Patjan saa lattialle viereen, joskus luksustilanteessa jopa sängyn.



Kannattaa ottaaa eväitä mukaan sillä meillä ei ainakaan vanhempi saanut mitään ruokaa, eikä saanut poistua kahvilaankaan (infektio-osasto).

pojan ollessa tiputuksessa vatsataudin vuoksi. Jorvissa sai patjan lattialle lapsen sängyn viereen ja oli mulla mielestäni joku peittokin.

takia lastenklinikalla. Me oltiin jollain kirurgisella osastolla ylipaikalla. Nukuin patjalla lattialla ja tosiaan kylmä oli, mies toi seuraavaksi yöksi fleecehousut ja villapaidan. Ja evästä! Sehän ei ole ravintola, oma ruokasi pitää jostain hankkia, enkä halunnut jättää lasta edes kahvilassa käynnin ajaksi.



Ja tosiaan. Jonkun oli vissiin pakko jättää pieni yksin pariksi yöksi (yh? muita hoidettavia pieniä kotona?). Se pieni itki ihan hulluna, meinasi tulla itsellekin itku...

että voi jäädä sinne yöksi. mietin itse just mielessäni tuota että jos joutuis jättämään lapsen sinne yksin, niin itkis varmaan koko yön siellä..



mites sitten lapset? ovatko olleet peloissaan tms?



ap

5 yötä kun puolivuotias tyttöni sain rs-viruksen. Sain paksun patjan sängyn viereen ja peitot ja tyynyt. Osastolla (infektio) on vanhemmille pieni kahvihuone, jossa sai käydä keittämässä kahvia ja jääkaappi. Pääsin kyllä käymään ja hengähdystauolle myös pikaisesti sairaalan ravintolaan (hoitaja tuli huoneeseen), muuten olisi ollut aika tuskaiset päivät.

mites sitten lapset? ovatko olleet peloissaan tms? ap

Lapsi ei itse valttamatta tajua pelata sairaalaa, jos ei vanhempi osoita kaytoksellaan etta siina on jotain pelattavaa. Eli voit itse paljonkin vaikuttaa lapsesi sairaalakokemukseen (vaikka tietenkin kipua tms. voi silti olla, toimenpiteesta riippuen).

hoitajilla ei ole mitenkään aikaa hoitaa kaikkia pieniä siellä öisin. Patjan saa lattialle viereen, joskus luksustilanteessa jopa sängyn. Kannattaa ottaaa eväitä mukaan sillä meillä ei ainakaan vanhempi saanut mitään ruokaa, eikä saanut poistua kahvilaankaan (infektio-osasto).

kannattaa ottaa.

t. 5

otatetaan reissu uutena seikkailuna niin hyvin pitäis mennä.. :) ja voihan se olla niinkin että esikolla on eniten hätä pikkusiskostaan joka jää isän kanssa kotiin. :)



kiitos kaikille vastauksista, leikkaukseen on kyllä vielä useempi viikko aikaa, mut hyvä saada jotain tietoa edes niin ei tartte ite mielessään pähkäillä. ja lisää kokemuksia saa kyllä vielä kertoa!



ap

Leikkikää lapsen kanssa etukäteen kotona sairaalaleikkejä, osta vaikkapa sellainen lääkärinlaukku, jotta lapsi voi hoitaa nalleja tai vaikka vanhempiaan. Ja tosiaan omat pelot kannattaa pitää ihan omana tietonaan, lapsi vaistoaa ne herkästi.



Eikä kannata luvata lapselle mitään, josta et voi olla varma. Älä siis lupaa että olet lapsen vierellä koko ajan tai heti kun hän herää, koska monissa paikoissa se ei ole mahdollista. Äläkä lupaa että mikään ei satu, koska sitäkään ei voi tietää. Ei tietenkään saa yksinololla tai kivulla pelotella, mutta, jos lapsi kysyy kivusta, voi vaikka sanoa, että saattaa sattua mutta hoitajat tuovat lääkettä, joka helpottaa oloa. Tai että äiti on vierellä ainakun voi mutta joskus pitää olla hetki hoitajan kanssa.

1) Vanhemman PITÄÄ jäädä lapsen kanssa sairaalaan! Sairaanhoitajia on etenkin yövuorossa niin vähän, että pelkkää ikävää itkevät lapset joutuvat yöllä itkemään yksin, lohduttamaan ei ehdi. Valitettavasti tästä huolimatta yllättävän moni vanhempi kokee tärkeämmäksi mennä kotiin nukkumaan / ryyppäämään.



Ei koske teho-osastoja, jonne vanhempi ei saa jäädä. Teholla hoitohenkilökunta on mitoitettu niin, että kaikille riittää aikaa.



2) Vanhemman tehtävä ja velvollisuus on pysyä rauhallisena. Vaikka osa mammoista on ihan järkyttäviä minäminä-narsisteja, nyt ei valitettavasti ole kyse äidistä vaan lapsesta. Kahvilaan PITÄÄ mennä ennemmin kuin kiukutella hoitajille ja lapselle nälkäänsä, jos on kylmä, voi pyytää peittoa, jos toimenpiteet ahdistavat, SILTI pitää olla rauhallinen ja rauhoittaa lasta, ja jos on itse sairaalakammoinen, asian kuuluttaminen jokaiselle vastaantulevalle aikuiselle ja lapselle ei oikein auta. Jos on epäselvää, asialliseen kysymykseen saa aina vastauksen, ja etenkin lastentaudeilla henkilökunta keskustelee mielellään kaikista lapsen sairautta ja hoitoa koskevista asioista.

vaikkakin itselleni ainakin nuo kohdat olivat jo itsestään selvyyksiä. :) meilläkin lapsi kun on jo niin "iso" että ymmärtää puhetta ja osaa itsekkin puhua jo hyvin, niin en usko että siitä mitään ongelmaa tulee jos kerron meneväni käymään äkkiä syömässä tms. eikä ole mikään ylivilkas tapaus, joten ei ole vaaraa siitäkään että karkaisi sitten sieltä huoneesta jonnekkin..



ap

Sain patjan, peiton ja tyynyn lattialle.



Kahvihuoneeseen en saanut mennä sillä minullakin oli sikainfluenssa, mutta sen sijaan hoitajat hommasivat minulle jollain vippaskonstilla ruokaa.



Tämä nyt ei sinua tietenkään koske kun ette infektio-osastolla ole, mutta lämmöllä tässä vaan muistelen.

oma 7-vuotias lapseni joutui onnettomuuteen (ei käynyt kovinkaan pahasti onneksi),ja vietimme hänen kanssaan kaksi yötä sairaalassa. Lapsi oli kovasti kivuissaan ja pelkäsi mahdollista leikkausta - en silti voinut luvata, ettei hän joudu leikkaukseen, vaan sanoin vain että katsotaan aamulla kun lääkärit tulevat, ja että vielä ei voi varmaksi tietää.



Nukuin yön lattialla hänen vieressään, ja se sujui hyvin. Ennen leikkausta annettiin rauhoittava esilääkitys, ja vasta sen vaikutuksen alettua kerroin, että "kohta pääset korjaustoimenpiteeseen". Seurasin vierellä, kun hänet kärrättiin leikkaussaliin - en siis nähnyt esim. kanyylin laittoa, tai saanut olla heräämössä ottamassa häntä vastaan.



Leikkaushetkeen asti pysyin rauhallisena ja tyynenä, mutta sillä hetkellä kun jo tokkurainen lapsi kärrättiin näkyvistäni, romahdin aivan täysin ja olin jonkinlaisessa hysterian tilassa aina siihen asti, että pääsin hänet taas näkemään.



Osin tuohon omaan järjettömään pelkoon vaikutti varmaan se, että kyseessä oli tosiaan onnettomuus, johon en ollut voinut mitenkään valmistautua, ja tuo romahduksen hetki oli ensimmäinen mahdollisuus päästää irti, kun lapsi ei ollut näkemässä. Mutta kyllä aivan kamalasti pelkäsin sitä, että jokin menisi rutiinileikkauksessa pieleen - se yksi tapaus miljoonasta...



No, kaikki sujui siis tosi hienosti, ja saimme oikein hyvää hoitoa ja huomiointia henkilökunnalta (paitsi että _kukaan_ ei lohduttanut minua, kun olisin sitä vähän tarvinnut).



Tsemppiä teille!

Sairaalan peitteet on ihan liruja. Oma tyyny, jonka voit sitten pestä :) Sisäkengät.

Paljon myös evästä ja termariin lämmintä juotavaa. Luettvaa sulle ja lapselle. Pelejä mitä voitte yhdessä pelata, jos lapsi jaksaa. Taskulamppu.

Termin "leikkaus" lapsi ajattelee niin konkreettisesti, että se aiheuttaa turhaa pelkoa.



Ja näinhän se on, kun sitä itsekin ajattelee. Kuulostaahan paljon mukavammalta että lääkärit korjaavat sinut kuntoon kun että leikkaavat (palasiksi) :)



Hyvin se menee, tsemppiä!

Hetkeksikään en poistunut hänen luotaan.

Huonekaverina oli uraäidin lapsi.

Itkeskeli paljon kun äitiä (eikä isää) en näkynyt.

Hoitajat kävivät katsomassa minkä ehtivät mutta kyllä säälitti.

Siis hyvä minä!!

ja tilasta/tilanpuutteesta