Melit -mielittyni

Paina kylkesi kylkeeni, rakas, sillä tänä yönä minun on kylmempi kuin koskaan, eikä edes lampun keltainen kehä lämmitä minua kuten ennen. Minä olen kohottanut käteni kohti päivänkehrää ja kurkottanut kuiviksi käyneillä raajoillani tähtien piiriä, eikä mikään lämpö ei saa enää vettäni virtamaan eikä sormiani notkeiksi taipumaan. Painu tähän, anna kun lepään vähän.



Minun on niin kylmä, Melit, mielittyni.



Minä lomittelen varpaani sinun varpaisiisi ja letitän hiuksesi hiuksiini, jotta olisit niin lähellä kuin ennen, kun toistemme lämpö hehkui tuulenkin läpi ja sinun kauneutesi hehkui pimeimmässäkin yössä kuin tuliperhosen siipi. Tuhannesti, tuhatkertaisesti säihkyvänä ihmeenä kauneutesi loisti keväästä kesään, syksystä talveen. Sinä olet minulle elämän siemen, syntymä, itse elämä, sen jumalaisuus, jumalani. Joskus koristin sinut helmikuun hangen jalokivillä, ja jään säihkyvistä kristalleista kruunusi välkky. Minä piirtäisin sen näihin hankiin ja kirjoittaisin sen tuhansin kaunein sanoin, mutta mikään sana ei ole edes otsallasi loistavan tähden heittämän varjon arvoinen. Minulla ei ole mitään sanaa kuvaamaan sinua eikä mikään maailman lahja voi olla riittävän kaunis sinun sydämesi ja hyvyytesi äärellä, vaikka olen muuten kirjoittanut tuhat tarinaa ja tuhat laulua joutaville maankiertäjille ja tuhat lotsua paralle ja virsun vuolijalle. Tuo hanki on minulle tyhjä, valkoinen taulu. Siihen ei synny enää piirtokaan, se suuruus pusertaa sydämeni kokoon. Minä olen katkaissut piirustusoksani ja heittänyt sen pois.



Melit, missä on se vihreä villa, jolla peittelit jalkani.



Miten kuu tänään niin verkkaan kulkee, jää vartomaan ja usvaa laahaa huurtamaan. Miten täällä on niin kylmä aina vain, pakkanen tekee minuelle kipeää. Saroilta ja soiltako se kaiken tuon toi. Miten onkin kuin se laulaisi, kuuletko. Tuolla se näppää lammen pintaa, hopeasäikeillä soittaa hiljaa.Miten tänä yönä tuo sininenkin tuolla kaukana näyttää paljon sinisemmältä. Tuleeko sieltä kevättä huomiseksi, helmikuuksi.



Melit, minä käyn tähän vierellesi lepäämään ihan hetkesi. Tässä allani on vihreä matto ja sille lienee ihanaa oikoa risuinen parta, tuhkanharmaa tuohikylki, kiehteet kun ovat käyneet niin paperinohueksi, lepattavat levottomina tuulen huulilla. Polvieni pahkoilla on hyvä täällä levätä hetki. Ehkä voisin irrottaa varpaiden juuret harmaasta kivestä. Minulla on parempi niin tässä lähellä ihanaa varttasi.



Melit, pitele vielä minun käsiäni käsissäsi, sydänpuuni tahtoo nähdä vielä unia kesistä, jotka tuntuvat nyt vain hetkiltä.



Anna minulle vielä valkoinen peitto, niin nukun.



23.02.2010