Kuinka paljon vauvaperheen työssäkäyvällä vanhemmalla omaa aikaa?

vauva-aikana olla mieheni kanssa molemmat sekä töissä että kotona. Arkisin molemmat saivat n. 15-20 min hetken "omaa rauhaa". Viikonloppuisin toinen sai jäädä kotiin lepäämään (tai siivoamaan), kun toinen ulkoili vauvan kanssa.



Muuten omaa aikaa sai tarveharkintaisesti :). Teimme yhdessä sen päätöksen, että panostamme mieluummin kahdenkeskeiseen aikaan kuin kummankin omaan aikaan erikseen.

että kotona oleva on 'töissä' saman ajan kuin töissäkäyvä on. Eli lapsen yksin hoitaminen ja kotitöistä huolehtiminen (sen minkä hyvin ehti) on kotonaolevan työtä. Muulloin (mikä meillä oli iltaisin ja viikonloppuisin) molemmilla oli 'oikeus' suurin piirtein samanlaiseen omaan aikaan ja toki halusimme viettää aikaa myös perheenä. Mutta siis ei sekään mielestäni ole oikein, että kotonaoleva häipyy heti omille teilleen kun toinen tulee töistä, eikä myöskään se, että töissäkäyvä ei arvostaisi yhtään kotonaolevan työpanosta.



Tietenkään ei minuutteja laskettu, mutta perusajatuksena tämä. Tosin silloin kun olin vauvan kanssa kotona, mieheni oli viikon reissulla ulkomailla kavereiden kanssa. On käynyt lähes joka vuosi enkä sitä halunnut kieltää, mutta toisaalta en itse halunnut vastaavaa tehdä, kun olin vielä niin kiinni vauvassa.



Ja meillä on molemmat olleet vuorotellen kotona eli systeemi on toiminut molemmin päin.

Meille ja monelle tutulle on käynyt niin, että ansimmäisen lapsen synnyttyä isä jatkaa elämäänsä niin kuin ennenkin, kun taas äiti jämähtää kotiin vauvan kanssa 24/7. Miehille ei vain pälkähdä päähän, että elämä on peruuttamattomasti muuttunut.

Tilanne on siitä sittemmin tasaantunut, kun äiti on alkanut vaatia "oikeuksiaan" lapsen kasvaessa. Meillä toimivaksi ratkaisuksi on muodostunut tuo yksi kerta/viikko omaa harrastusta. Muu aika menee joko töissä tai lapsia hoitaessa. Kavereiden tapaamiseen muuten kuin työn yhteydessä, esim. lounaalla, ei juuri ole mahdollsiuutta. Poikkeuksena ne kaverit, joilla on samanikäisiä lapsia. Heitä voi nähdä perheenä tai toinen vanhempi lasten kanssa useinkin.

Miten muuten tuo "niin paljon kun haluaa kummallekin osapuolelle" -ratkaisu toimii? Ihan provosoimatta ihmettelen, samoin sitä että minun pitää tätä asiaa omassa elämässäni edes pohtia. Ennen ei ole ikinä tarvinnut keskustella omista menoista. Tuntuu vaan että miehellä, joka siis on töissä, on "koko ajan jotain". Yhdestä hommasta tai menosta kun pääsee, aina on seuraava odottamassa. Tuntuu vähän siltä, ettei se osaa valita, mihin aikaansa käyttää, vaan menee moneen mukaan vaan siksi että tuntee että on pakko tai vaatii itseltään sitä (esim joku kehittävä harrastus). Pikkuvauvan äitinä olen joutunut havaitsemaan, ettei aika vaan riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ei mun aika ainakaan.

ja minä vauvan kanssa kotona.



Omaa aikaa hänellä on sen verran mitä haluaa, kuten myös mulla. Mies ei kuitenkaan harrasta mitään näin talviaikaan (kesällä kalastusta ja myöhemmin talvella kun tulee jäitä niin pilkkimistä). Suurimmaksi osaksi hän on kotona ja touhuilee lempijuttujaan eli tietokoneella näpräilyä.



Ikinä ei tosiaan ole tarvinnut kinastella omasta ajasta vaan sitä saa kun tarvitsee.

minä kotona ja mies töissä. työpäivät ma-pe 7-17. mies käy 3-4kertaa viikossa salilla n. 1,5h kerrallaan. mulla on jumppa kerran viikossa 1h ja lenkkeilen n.4 kertaa viikossa reilun tunnin lenkillä. arki-iltaisin yleensä mies tapaa enemmän kavereitaan kuin minä, mutta vkloppuisin taas minä saan mennä vapaasti. saisin kyllä arkisinkin mennä, mutta en usein jaksa.

Joskus se tarkoittaa tunnin kaupassakäyntiä tai lenkkiä. Joskus tulee käytyä kaverien kanssa baarissa ja tultua kotiin vasta myöhään.



Sama juttu molemmille osapuolille.

Miten muuten tuo "niin paljon kun haluaa kummallekin osapuolelle" -ratkaisu toimii? Ihan provosoimatta ihmettelen, samoin sitä että minun pitää tätä asiaa omassa elämässäni edes pohtia. Ennen ei ole ikinä tarvinnut keskustella omista menoista. Tuntuu vaan että miehellä, joka siis on töissä, on "koko ajan jotain". Yhdestä hommasta tai menosta kun pääsee, aina on seuraava odottamassa. Tuntuu vähän siltä, ettei se osaa valita, mihin aikaansa käyttää, vaan menee moneen mukaan vaan siksi että tuntee että on pakko tai vaatii itseltään sitä (esim joku kehittävä harrastus). Pikkuvauvan äitinä olen joutunut havaitsemaan, ettei aika vaan riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Ei mun aika ainakaan.

Aihe kiinnostaa.

Siksi mulla oli omaa aikaa koska vaan milloin halusin. Eli meillä juteltiin ja kerrottiin milloin haluaa tehdä jotain, mennä jonnekin tms.

En tiedä. Eka vauva oli mun elämän ihaninta aikaa. meillä oli vähn kuin kilpailua kuka saa hoitaa vauvaa.



Kuopus kun syntyi, niin tiesin, että tämä jäää viimeiseksi, niin halusin hoitaa oikeastaan kokonaan itse. tai pakkohan se olikin enimmäksen, koska mies töissä päivät.



Vauva-aika on niin hirveän lyhyt ja vauvat ihania. Eri asia on se duuni, joka lapsissa on. vauvoissahan ei ole mitään työtä. Imettämisestä nautin ja vaipanvaihdosta. ihana vaunuilla ja katsella tuhisevaa kääröä.



Mutta eri asia siis työ, jota tulee lapsista . sapuskaa 5 kertaa päivässä ja 30 vuotta suunnileen lapsia nykyään tuetaan taloudellisesti ja muutenkin, loppuelämä.

juurikaan ole. Ainakaan nyt, kun vauva on vasta 4vkoa (ja tosi itkuinen). Kun mies tulee töistä, niin lykkään nyytin sille ja 'pääsen' vihdoin tekemään kotihommia, ehkä ruokakauppaan ja osoittamaan huomiota ehkä myös esikoiselle... Ei siis mitään laadukasta omaa aikaa olen nyt kellään



Toivottavasti tämä tilanne vielä muuttuu parempaan suuntaan.

Saa mennä jos haluaa koska vaan minne vaan, mutta ei halua sen enempää. Kotona on niin mukavaa. Ja tietokone ei ole päällä koskaan iltaisin.

Mikähän siinä on ongelma? Aikaahan on vaikka mihin.