Voi....

Mulla on monella tapaa tosi vaikea elämäntilanne ja tuntuu että suhde miehen kanssa välillä kaataa sen aivan kokonaan. Olen miehen kanssa riidellyt tuhat kertaa siitä, että kun mies saa olla viikonlopun yksin kotona ilman mitään kodinhoitovelvoitteita - toisin sanoen rahtaan itseni ja muksut mummolaan- kun tulemme kotiin, tarvitsen sen illan lomaa, muuten enää jaksa. En jaksa sitä että kaikki kotityöt on mun vastuulla osa-aikaisen työssäkäynnin lisäksi, ja sitten kun mies saa taas kerran lisää vapaata, hän ei voi edes sitä yhtä iltaa mulle suoda. Viime viikonlopunkin jälkeen tilanne oli se, että lapset notkui vielä puoli kymmeneltä mun jaloissa vaikka niitten pitäisi olla pedissä viimeistään yhdeksältä iltasadut luettuna että jaksaisivat aamulla hoitoon. Olin varta vasten pyytänyt että mies hoitaisi iltatoimet, mutta hän oli tohottamassa jotain pihalla. Tuntui taas että hajoan justiin. Oikeasti vedän ranteet auki, en jaksa, elämässä ei ole mitään toivoa, jollen voi edes elätellä sitä haavetta, että taloudessa on toinen aikuinen ihminen jonka vastuulle voin antaa lapset edes yhtenä iltana silloin tällöin ja hän oikeasti hoitaa homman.



No niin, alkaa haukkua, tuskin maltatte lukea loppuun...