Alkuraskauden väsymys ja mies ei meinaa millään ymmärtää!

saati mies sitten, joka ei voi kokea samaa.



Itse nukuin pitkät yöt ja aika usein pienet torkut jossain kohtaa päivää.



Vaikka väsymys on valtaisaa, en silti jättänyt hoitamatta arkisia asioita.

ensin levähdettävä jotta jaksaa tehdä! Tosi raju väsymys mulla ja tuntuu ettei tää oo enää normaaliakaan! Kun aamulla ensimmäisenä ajattelee että voi ei onko pakko herätä. Ja päivällä pelottaa mennä sohvalle ees istumaan kun saatan nukahtaa istaalleenkin. Tuntuu niin väärältä kun ei vain jaksa. Huh, menis äkkiä tää ohi. Ukko luulee että kun nukkuu niin sitten taas jaksaa. Mutta ei käsitä että miten sitä hetken päästä voi taas olla muka niin väsyny. Patistaa neuvolaan ku ei tajua ettei sinne oo mitään järkee vielä lähtee ku ei tälle kuitenkaan voi mitään. Kysy että eikö tuohon nyt oo jotain nappeja saatavilla, rautaa tai jotain. :)

Eipä tuohon väsymykseen kai mitkään poppaskonstit auta. Varsinkin toisen raskauden aikana olin niiiiin poikki arjen pyörittämisestä ja esikoisen hoitamisesta, että väsähdin unille samaan aikaan esikoisen kanssa eli seitsemän-kahdeksan kieppeillä. Eipä siinä paljon avioelämä parin kuukauden aikana kukoistanut, ja kyllä jätin suosiolla suurimman osan omista kotitöistäni tekemättä. Ei vaan voinut mitään.



Useinhan tuo kuitenkin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen helpottaa, niin ainakin itselläni. Oma mieheni "nautti" tuosta ajasta niin, että kävi vähän useammin pubissa futista katsomassa tai leffassa, kun tiesi, että olen kuitenkin poissa pelistä. Hyvin se ymmärsi, väliaikaistahan se vain on.



Tsemppiä!

jne. Ihan pelottaa että miten sitä saa joulun järkättyä jos näin väsyttää vielä kuukauden päästä!

Tosin, ehkä tää pahin on sitten jo ohi.

Minulla oli myös molemmissa raskauksissa ekan kolmanneksen sellainen väsymys, että ei olisi uskonut sellaisen olevan mahdollistakaan. Itse asiassa toisessa oli vieläkin pahempi. En kyllä jaksanut tehdä kuin ihan pakolliset kuviot. Meillä mies kyllä ymmärsi hyvin ja tekikin tosi paljon normaalia enemmän kotihommia. Tekee niitä nyt kyllä muutenkin.



Toka raskaudessa oli vielä se esikoinen siinä hoidettavana. Olin silloin työelämässä jo ja jouduin kolmeksi viikoksi saikulle rajun pahoinvoinnin vuoksi. Oli kyllä helpotus kun pystyi viemään lapsen hoitoon arkipäivinä ja itse pystyi nukkumaan päivät oksentamisen ohella.

sinne neuvolaan ja ota mies mukaan. Voivat mitata vaikka hemoglobiinin, ettei johdu raudanpuutteesta. Ja sitten terkka voikin pitää esitelmän miehelle, kuinka tuo on ihan normaalia, jos mies uskoisi asian paremmin ammattilaiselta.

Mulla oli kans ensimmäinen kolmannes ihan järkkyä... väsytti tasaisesti aamusta iltaan, ihan sama oliko juuri herännyt 12 tunnin unilta tai viettänyt vapaapäivän kotona, armoton väsymys vaan koko ajan. Töissäkin pomo sanoi (jälkeenpäin) että kyllä sä aika hirveeltä näytit monesti, odotin koko ajan että koska jäät saikulle kun näytit siltä ettet vaan jaksa.



Ne pari kuukautta menikin sitten vähän sumussa, nukuin niin paljon kuin ehdin, söin ja kävin töissä enkä paljoa muuta tehnytkään. Mies välillä valitti minun olevan laiska kun lopetin urheiluharrastuksetkin aika seinään. Silloin tuntui ajoittain aika pahaltakin kun olisi kyllä halunnut olla reipas ja hoitaa asioita mutta ei vaan saanut aikaiseksi. Pahinta oli juuri ehkä se väsymyksen tasaisuus, oli ikäänkuin tokkurassa aamusta iltaan eikä edes kiinnostanut yrittää jaksaa mitään. Töissä kahvihuone on eri kerroksessa enkä yleensä jaksanut kahvitauolla lähteä edes sinne asti vaan istuin lähimmällä tuolilla (seisomatyötä teen), nuokuin ja join vaan vettä. Joskus kun pääsin töistä, istuin autossa kymmenen minuuttia keräämässä voimia ennen kuin jaksoin lähteä ajamaan.



Onneksi tosiaan tuo väsymys meni aika pitkälti ohi parissa kuukaudessa, keskiraskaus oli paljon pirteämpää aikaa. Toivottavasti sinullakin helpottaa pian! :) Miehet tosiaan on vähän tuommosia, eivät oikeasti ymmärrä raskauteen liittyviä moniakaan asioita... en voi muuta neuvoa kuin että yrittäkää puhua asiasta ja tiedostakaa molemmat ettei tilanne ole pysyvä. Mieshän ehkä pelkää että "no nyt se heittäytyy tohon raskauteen, kasvattaa vaan mahaansa eikä tee enää mitään ollenkaan". Yritä selittää että nyt tilanne on tämä ja arvostaisit todella paljon hänen panostustaan ja apuaan tässä sinulle raskaassa vaiheessa - ja myöhemmin toivottavasti pystyt itse taas tekemään enemmän.