G: Rakastatko miestäsi? Kauan olette olleet yhdessä?

ja ikää vasta 25 :)

Saan olla just sellanen kuin olen. Yhdessä 12 vuotta, joista 8 vuotta naimisissa. En vaihtais. :)

Vielä keväällä väitin,että kyllä rakastan. Olimme olleet yhdessä 20 vuotta.



Sitten kävi ilmi,että mies on rakastunut toiseen. Tänä päivänä väitän, että en rakasta miestäni.



Voiko rakkaus todella haihtua ykskaks? Vai olenko vain aina luullut, että rakastan häntä?

Minulle on täysin sama, mitä hän sanoo. On täysin yhdentekevää, ihmetteleekö hän miksi en katso eteenpäin ja unhoda menneet vai ilmoittaako hän menevänsä ostamaan uutta autoa jossa on xenon valot -itselleen.



Millään ei ole mitään merkitystä, ei minulla, ei elämällä. Mulle on aivan sama, kuolenko vai elänkö. Jos kuolen, se on helpotus, jos elän, hän saa sopeutua siihen että minua ei kiinnosta hänen ilmoituksensa. Ei myöskään kiinnosta yrittää ihmisen vuoksi, jolle olen pelkkä voitto, päivittäinen todiste olla olemassa, jolle jokainen vastoinkäyminen on hänelle plussaa. Kun uhat on ohitettu, hän muuttuu käskyttäväksi kukkoilevaksi, itsestään liikoja kuvittelevaksi nousukkaaksi, jolla on varaa sanella mikä on tärkeää ja mistä luultu onni tulee. Hän ei voi lakata ihmettelemästä, enkö ymmärrä omaa onneani?Olen tietysti vaikea ihminen kun asenne on tämä, mutta edes lujalla tahdolla en pysty siihen -rakastamiseen.



Jos joskus eroan, tiedän jättäväni jälkikasvun turvallisen ja huolehtivan ihmisen seuraan.

kesällä oli 10v hääpäivä, yhdessä vuodesta 1996

Kohta 4 vuotta yhdessä. :)

sanotaanko, että välitän. yhdessä 14v

Meillä ei ole käytännössä mitään yhteistä. Joskus aikaa sitten toivoin, että meillä olisi enemmän aikaa yhdessä (siis että mies viettäisi enemmän aikaa minun ja lastemme kanssa), mutta koska sitä ei ikinä tapahtunut pyynnöistä ja lupauksista huolimatta, lakkasin odottamasta. Nyt mies tuntuu enää rasitteelta, kotona on ahdistava olla jos hän joskus harvoin täällä on. Työ, kaverit, saunominen ja juhliminen ja nikkarointi ovat miehen elämän tärkeät asiat ja minulla ja lapsilla ei ole siellä sijaa. Hän tahtoo pitää meidät elämässään, väittää välittävänsä ja rakastavansa, mutta ei sitten kuitenkaan tahdo olla kanssamme. Me olemme hänen elämänsä sivurooleissa ja hänen kannaltaan tilanne on ihanteellinen. Lapsilla kaikki on hyvin niin kauan kun minä jaksan pitää kulissit kasassa.



Tahdoin ja tahdon edelleen itselleni ja lapsille ydinperheen ja miehen/isän, mutta ei tämä elämä ole ihan sitä mitä tarkoitin...

Olisi paljon helpompaa ja mukavampaa asua yksin lasten kanssa.

Mutta sehän ei vielä kerro mitään suhteen laadusta. Rakastin myös ex-miestäni, vaikka suhde oli tuhoisa ja päättyi eroon. Onneksi osasin toisella kerralla valita paremmin ja meillä on myös onnellinen parisuhde, ei vain rakkautta.

Meillä ei ole käytännössä mitään yhteistä. Joskus aikaa sitten toivoin, että meillä olisi enemmän aikaa yhdessä (siis että mies viettäisi enemmän aikaa minun ja lastemme kanssa), mutta koska sitä ei ikinä tapahtunut pyynnöistä ja lupauksista huolimatta, lakkasin odottamasta. Nyt mies tuntuu enää rasitteelta, kotona on ahdistava olla jos hän joskus harvoin täällä on. Työ, kaverit, saunominen ja juhliminen ja nikkarointi ovat miehen elämän tärkeät asiat ja minulla ja lapsilla ei ole siellä sijaa. Hän tahtoo pitää meidät elämässään, väittää välittävänsä ja rakastavansa, mutta ei sitten kuitenkaan tahdo olla kanssamme. Me olemme hänen elämänsä sivurooleissa ja hänen kannaltaan tilanne on ihanteellinen. Lapsilla kaikki on hyvin niin kauan kun minä jaksan pitää kulissit kasassa.

Tahdoin ja tahdon edelleen itselleni ja lapsille ydinperheen ja miehen/isän, mutta ei tämä elämä ole ihan sitä mitä tarkoitin...

Olisi paljon helpompaa ja mukavampaa asua yksin lasten kanssa.

Minä rakastan miestäni, 3 vuotta olemme olleet yhdessä, joista puolet naimisissa.

ja pieni lapsi mukana kuviossa.

Välillä enemmän, välillä vähemmän; tällä hetkellä enemmän ;)



Joihinkin asioihin miehessä olen pettynyt, mutta niin on varmaan mieskin minun suhteeni. Plussan puolella silti ollaan.



Tunnettu ollaan 20 v., yhdessä asuttu 16 v. ja naimisissa oltu 9 v.

yhteistä taivalta takana 12 v.

11 vuotta kohta täynnä. Välillä tietty vähän huonompiaki kausia ollu, mutta rakkaus ei ole kadonnut.

valitan hanesta kylla tosi paljon. kimpassa 17v. lapsi 8v. eika mitaan aikomusta erota

eli mies elaa elamaansa. tyo on etusijalla ja matkustelee paljon. minulla on lapsen kanssa oma elama johon mies osallistuu vaihtelevasti. alun kipuilun jalkeen meille tuntuu tama sopivan hyvin. mies rakastaa tyotaan. meilla on lapsen kanssa kivaa ja kaikki ovat ok.

Olemme olleet yhdessä 1v10kk.

Alunperin mies rakastui muhun ja mun biologinen kello tikitti voimakkaasti. Saatiin nopeasti kaksi lasta ja muutaman vuoden päästä kolmaskin. Mä en koskaan rakastunut mieheeni, mutta aika vaikeiden ekan 10 vuoden jälkeen olen alkanut oikeasti rakastaa miestäni, pikkuhiljaa. Koko ajan ollaan silti haluttu elää yhdessä ja naimisiinkin mentiin jokunen vuosi sitten.

Yhdessä ollaan oltu 13v.

Mikä sinut sai valitsemaan miehesi, jos et ollut rakastunut häneen?

4 kk ollaan oltu yhdessä. Paljon on tapahtunut sinä aikana. Asutaan yhdessä. Voin sanoa, että ekaa kertaa elämäni aikana olen rakastunut, vaikka olen naimisissakin ollut 12 vuotta...

yhdessä on päätetty elää ja olla. 10 vuotta yhdessä, kaksi pientä lasta.