Minä odotan ja toivon maailmanloppua!
Olisi mielenkiintoista saada kerrankin olla jossakin tärkeässä mukana. Ja olen saanut niin tarpeekseni tästä ajasta jota elämme.
Kommentit (7)
Sinä elät maailmaloppua. Heti kun ymmärrät sen elät ikuisesti.
maailmanlopun tulevan esim. torstaina klo 13.15. Ei sen nyt ihan niin äkäseen käy. Siihen voi mennä tuhansia vuosia.
Mutta kyllä kaikki on menossa siihen suuntaan, että tulee pian. Raamatussa sanotaan, että luontokin kärsii ja odottaa pääsevänsä kahleista.
tämän kaiken pahuuden loppumista
ja kaiken uuden alkamista, jolloin ei neää ole kuolemaa, ei sairautta, ei pahuutta, kaikki pahat ihmiset on hävitetty
ja koko maapallo on ihana paratiisi
Ottakaahan nyt lääkkeenne, niin pääsette taas vähäksi aikaa tänne reaalimaailmaan. Vaikka olette te aika ihanan höpsöjä höppänöitä. Teitä on kiva kuunnella tuossa ovenraossakin aina paremman tekemisen puutteessa. Hauska seurata hellyttävän typerää esiintymistä. Silmistä oikein loistaa tyhmyys.
Jumala antoi heidä syntyä olosuhteisiin joissa ei ollut vaihtoehtoja.
Hyvät ihmiset ovat niitä jotka asettuvat jonossa ensimmäiseksi. Minä olen hyvä ja siksi tulen ensimmäiseksi.
Jos tarkastellaan asiaa syvemmin niin ei ole mitään eroa äidin tuskalla, asuin hän sitten turvallisesessa Suomessa tai taistelujen keskellä missä hänen lapsens atapetaan ja raiskataan. Hänen inhimillisyytensä sammuu ja tilalle astuu viha.
on odotettu niin kauan kuin ihminen on elänyt. Että samalla tavalla ajattelevia hörhöjä on ollut tuhansia vuosia, ja valitettavasti sitä valoshowta ei ole vieläkään tullut. Joudutte siis tyytymään keskinkertaiseen elämäänne kunnes kuolette.