1 kk:n ikäinen vauva ei viihdy kuin sylissä ja anoppi syyllistää

Silloin viralliset ohjeet olivat toiset, ja hekin ovat toimineet vauvansa paras mielessään. Ne opit ovat vaan jotain ihan muuta kuin nykyään. Mistä ne anopit muuta tietäisivät, jos eivät ole vaikkapa alalla töissä tai muuten aktiivisesti seuraa lastenhoitoasioita. Etenkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsenlapsi. Valistakaa että nämä ovat nykyään neuvot, ja että neuvolasta on nämä ohjeet. Oma äitini ainakin nyökyttelee tyytyväisenä, jos sanon että tämä on neuvolan ohje. Silloin ei ollut nettiä, vaan neuvola oli oikeasti suunnilleen ainoa tiedon lähde ja auktoriteettiasema sen mukainen.

Neuvojat - anopit ja äidit - eivät aivan varmasti tarkoita pahaa.

Yrittäkää please ymmärtää tämä.

Ja muistuttaisin ihan ystävällisellä mielellä ja hyväntahtoisesti siitäkin, että lapsen sylissä kikattelu, nukuttaminen, kanniskeleminen ja äidin viereen vaatiminen saattaa jossain vaiheessa tuntua joltain aivan muulta kuin ihanalta. Ei välttämättä, mutta saattaa.

neuvojat! Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mut samaa mullekin hoettiin, eikö se kohta ala jo lattialla olla (vauva 1kk ja kaipasi vaan syliä!) yms. kun halusin nauttia vauvasta ja sylitellä jne ja muiden mielestä ilmeisesti paapoin ihan liikaa vauvaa. Tein selväksi että minun lapseni, hoidan juuri niin kuin haluan ja piste.

Vauva tarvitsee syliä ja turvaa, anna sitä lapsellesi ja nauti. Ilmoita muille että sinä haluat hoitaa lapsesi niin kuin parhaaksi näet. Sinä olet äiti, se ihminen joka vaistoaa mitä vauva tarvitsee ja sillä hyvä.

Niin minäkin olen tehnyt ja itseasiassa nukutan vieläkin vuoden ikäisen syliin. Joidenkin mielestä ihan älytöntä hommaa, sänkyynhän sen pitää oppia nukkumaan, liian hyvälle opetat jne. Mutta kun ne on niin ihania hetkiä kun sylissä kikattelee ja siihen sitten nukahtaa :-) Me nautitaan, muut tehkööt niiinkuin haluaa. Aika kuluu niin vinhaan ja vauva on pieni vauva vain hetken.

nimenomaan olla sylissä. Ja vielä paljon vanhemmankin. Mitä enemmän pidät sylissä sitä parempi.



Nimim: 3,5v ja 1,5v äiti joka sylittelee kumpaakin PALJON

Oikeesti, jos joku kantaa vauvaa sylissään, nii se on sen ongelma,nauttikoot hän siitä.. itsehän en hirveesti voinu kantaa tai pitää sylissä,kun olin aika kipeä sektion jälkeen,joten kaukalo tuli tutuksi pojalle,kun laitoin ruokaa tai jotain muuta niin laitoin vauvan turvakaukaloon siksi aikaa.. kannoin häntä sylissäni, mutta en mä nyt koko aikaa..jotain rajaa, onneksi oli mies aina auttamassa ja anoppi juoksi vähä väliä ja ihana anoppi onkin.

sinähän teet oman lapsesi kanssa kuten susta tuntuu parhaalta. Anoppien aikana huudatettiin, meidän aikana ei, asia on klaari ja sinä kannat lasta.



Olen kuunnellut kolmen lapsen ajan anopin ja äidin neuvoja, esikoisen aikana loukkaannuin usein ja hermostuin, nykyisin annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Meidän lapsi, meidän tavat.;)

Mun mielestä kuukauden ikäisen vauvan paikka on nimenomaan sylissä.



Käske anoppisi pitää turpansa soukemmalla.

miljoona eri koulukuntaa. Meilläkin appiukko syyllisti miestäni, kun hän kantoi sylissään alle viikon (!) ikäistä vauvaa: saa kuulemma sitten lopun ikäänsä kanniskella lasta.



Anopin mielestä taas vauvantahtinen imetys oli liian usein imettämistä jne. jne. Välillä nää vaan huvitti, välillä annoin olla ja välillä annoin tulla pitkät perustelut tekemisillemme.



Nyt meillä on kuitenkin iloinen, tasapainoinen ja touhukas taapero, jota ei tarvitse kanniskella. Tee siis ihan niin kuin itse parhaaksi näet!

meilläkin vauva joka viihtyi vain sylissä tai olis varmaan viihtynyt lattialla tai sängyssä, mutta en raaskinut pitää vaan kantelin mukana. Vaunuissa ei viihtynyt lainkaan meidän vauva.



Mua ärstyttää tällaset ihmiset jotka toitottaa, että vauvaa ei saa opettaa johonkin. Kyllä ne vauvat oppii niistä poiskin vai kuinka monta tissiä tai tuttia imevää ekaluokkalaista tunnet.



Meillä nukutettu myös vauvaa syliin ja silti on oppinut nukahtamaan myös sänkyynsä... että kyllä ne vauvat muuttuu. Meillä oli myös ihanaa kun koko ajan pidin vauvaa lähellä niin opin tuntemaan vauvan vessahätäviestit ja niinpä meillä myös vessatettiin vauva. Toisaaltaan taas imetys ei koskaan onnistunut vaikka kuinka yritin pitää vauvaa rinnalla joten pullosta sai ruokansa.

anopin neuvot.vauvahan on tosi pieni,ja kaipaa turvaasi.

nykyisin toimitaan toisin :-)



Älä välitä anopistasi. Jos oikein kovasti ryhtyy harmittamaan, pyydä miestäsi puhumaan anopillesi asiasta.



Meillä ensimmäisellä vierailulla anoppilaan vauvan ollessa parikuinen (anoppilaan pitkähkö ajomatka) oli vauvalle pedattu nätisti pinnasänky (mikä oli herttaista) ja oletusarvona oli, että siellä vauva sitten makoilee kaiket ajat, paitsi syödessään ja vaippoja vaihdettaessa (mikä ei ollut ihan niin herttaista).



Ekaa kertaa pöytään käydessä syömään olivat appi ja anoppi ihan häkeltyneitä, kun vauva ei jäänytkään sänkyyn makoilemaan vaan tuli sylissä pöydän ääreen :). Oli heidän ensimmäinen lapsenlapsensa. Tyttäremme oli sen verran sylikissa ettei todellakaan viihtynyt hereillä pinnasängyssä kattoon tuijottamassa eri huoneessa.



Mies sanoi tässä kohtaa vanhemmilleen, että meillä tämä vauva on siellä missä mekin - mistä annoin miehelleni runsaasti pisteitä.



Sittemmin vauvan kasvaessa anoppi jaksoi päivitellä, kuinka "tuo kehittyy niin nopsaan, paljon nopeammin kuin meidän pojat" :-D. Ja jossain kohtaa totesi, että "ehkä se omassa sängyssä makuuttaminen ei ollut ihan se paras tapa" :-) - mistä puolestaan anopille pisteitä. (Minä en koskaan arvostellut hänen tyyliään hoitaa aikoinaan omia lapsiaan.)



Tsemppiä sinulle anoppisi kanssa!

kasvatti.

En nyt viitsinyt käskeä pitämään turpaansa kiinni kun oli oma äiti, enkä edes antanut porttikieltoa.



Toki jos olisi ollut anoppi, olisin tehnyt palstan neuvojen mukaan ja pistänyt välit poikkai ja huutanut ja haukkunut päälle ja en olisi ikinä antanut nähdä lapsia.



Omaa äitiä pitää aina ymmärtää, anoppia ei.

Yritä kuitenkin parhaasi mukaan olla välittämättä anoppisi puheista ja sano ystävällisesti ja tiukasti että pahoitat mielesi hänen kannanotoistaan. Ja että tiedät nyt hänen kantansa eikä hänen enää tarvitse sitä toistaa.



Lapset ovat niin erilaisia, yksi viihtyy mainiosti esim. sitterissä, toinen ei suostu nukkumaan esim vaunuissa hetkeäkään.



Meidän kolmas lapsi nukkui ekaa kertaa päiväunet muualla kuin sylissäni ollessaan 8 kk. Hänen kanssaan kaikki oli haastavaa, ja hän ei pelkästään itkenyt, hän karjui niin että oksensi jos liian kauan odotti. Tarjosin kuitenkin hänelle kaiken sen turvan, jota hän selvästi tarvitsi. Hän nukkui (öh, nukkui ja nukkui, heräsi kerran tunnissa itkemään) vieressäni 2-vuotiaaksi, joka yö. Häntä ei ikinä voinut pitää vaunuissa/rattaissa, karjui vain.



Nyt tuokin tyttö on 5 v ja aivan ihanan aurinkoinen tyttö - tempperamentti on tallella mutta jatkuvasti saan palautetta myös päiväkodista kuinka auttavainen ja ystävällinen tyttö on. Hän nukkuu lapsistamme parhaiten nykyään, menee itse sänkyyn, kun on väsynyt. Vierailee mielellään myös useita päiviä yksin isovanhempien luona ja lapsenvahdin käytössä ei ole mitään ongelmaa.



Uskon, että hän sai vauvana kaiken sen turvan, mitä tarvitsi ja on siksi nyt onnellinen ja luottavainen lapsi - vanhemmat rakastavat vaikka eivät olekaan läsnä 24/7.



Onnellisia hetkiä vauvasi kanssa, nauti ja anna hänen nauttia sinusta.

oltiin ensimmäiset 6kk sylikkäin ja tykkäsin pitääkin sylissä, eipä se enää paljon sylissä kerkee olla kun on niin paljon leikkejä ;) pidä vaan sylissä niin paljon kuin haluat ja jaksat, vauva tarvitsee syliä kaikkein eniten!

ymmärrä tuota että lasta ei saisi totuttaa liian hyvään, ja pitäisi karaista "julmaa mailmaa varten". siitähän se julma maailma juuri syntyy, kun ihminen tottuu kurjuuteen, tunnekylmyyteen ja väkivaltaankin. sitten toistetaan sitä opittua kaava omien lasten kohdalla.

Ja tuo että "saa sitten aina kanniskella". tulee semmonen fiilis että se lapsi on pelkkä taakka jonka tulee olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton, että vanhemmat saavat olla rauhassa. eipä tarvii sitten ikinä kanniskella.



onneks omalle kohdalle ei ole sattunut tuollaisia sukulaisia. mummoni tosin totesi kerran kun vauva 3kk. itki ja tyyntyi vain sylissä keinutellen, että hemmottelen sen pian pilalle. totetsin vaan että ei sen ikäistä voi vielä hemmotella mihinkään.

neuvojat! Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mut samaa mullekin hoettiin, eikö se kohta ala jo lattialla olla (vauva 1kk ja kaipasi vaan syliä!) yms. kun halusin nauttia vauvasta ja sylitellä jne ja muiden mielestä ilmeisesti paapoin ihan liikaa vauvaa. Tein selväksi että minun lapseni, hoidan juuri niin kuin haluan ja piste.



Vauva tarvitsee syliä ja turvaa, anna sitä lapsellesi ja nauti. Ilmoita muille että sinä haluat hoitaa lapsesi niin kuin parhaaksi näet. Sinä olet äiti, se ihminen joka vaistoaa mitä vauva tarvitsee ja sillä hyvä.



Niin minäkin olen tehnyt ja itseasiassa nukutan vieläkin vuoden ikäisen syliin. Joidenkin mielestä ihan älytöntä hommaa, sänkyynhän sen pitää oppia nukkumaan, liian hyvälle opetat jne. Mutta kun ne on niin ihania hetkiä kun sylissä kikattelee ja siihen sitten nukahtaa :-) Me nautitaan, muut tehkööt niiinkuin haluaa. Aika kuluu niin vinhaan ja vauva on pieni vauva vain hetken.

että kosketus on vauvalle ihan elinehto.



Vauvalla on turvallinen olo, kun äiti on lähellä. Vauva alkaa muodostaa käsitystä omista rajoistaan, kun on sylissä. Tuosta lähtee myös itsetunnon kehitys.

Ihan pakko laittaa tänne vielä lainaus Turun Sanomista:



Yhteistä kieltä lapsen kanssa voi hänen mukaansa yrittää etsiä kosketuksen, liikkeiden, äänten ja ilmeiden kautta.



–?Vauvoja pitäisi pitää sylissä paljon enemmän kuin pidetään. Kun lapsi on jollakin tavalla vammautunut, on häntä vielä tärkeämpää pitää koko ajan mukana, jotta vauvan tunne olemassaolosta ja huolenpidon kohteena olemisesta kehittyy.



Koskettamisen merkitys vauvan itsetunnon kehittymiselle on suunnaton, vahvistaa Raisa Cacciatore.



–?Nykypäivän haaste on se, että vanhempien pitäisi pystyä panostamaan vauvan itsetunnon tukemiseen. Sitä tukee vauvan kokokehollinen kontakti, sylittely, silittely ja körö körö kirkkoon -tyyppinen leikittely. Neuvoloissa pitäisi mielestäni kysyä, kuinka paljon tällaista vauva on saanut.



Iloisen ja innostuneen ilmeen näkeminen vanhempien kasvoilla on mannaa vauvan itsetunnolle.



–?Vauvalle tulee sellainen olo että minut on kiva kohdata, kannatti syntyä tänne. Ihmiset reagoivat geneettisesti innostuneeseen ja iloiseen ilmeeseen. Vauvan itsetuntoa voi parantaa niinkin pienellä keinolla, että piirtää iloiset kasvot vaikka pahvilautaselle vauvan hoitopöydän viereen.



T:12