Ihanaa asua omakotitalossa.

Me viihdymme ihan kerrostalossakin (omakotitalossakin olen asunut)

Katsoin juuri ikkunasta ulos kun omakotinaapuri kaivoi esiin kalliin lumilingon. Menin jääkaapille ja otin oluen.

Tila niinkään ei ole mulle se pääasia, vaan se, ettei tarvitse pelätä aiheuttavansa muille häiriötä. Pesukone pyörii mulla normaalisti puolilta öin ja aktiivisina musiikin harrastajina piano ja viulu soivat joka päivä. Lumityöt ja pihahommat menevät hyvästä liikunnasta :)

Meillä tosin ei lumitöitä edes ole kovin paljoa, sillä autotalli/katos sijaisee kadun varressa. Autoja varten ei tarvitse kolata kuin pari neliömetriä + sitten kulkuväylä talolle. Omakotitalojen työllistävyydessäkin on eroja.

Tila niinkään ei ole mulle se pääasia, vaan se, ettei tarvitse pelätä aiheuttavansa muille häiriötä. Pesukone pyörii mulla normaalisti puolilta öin ja aktiivisina musiikin harrastajina piano ja viulu soivat joka päivä. Lumityöt ja pihahommat menevät hyvästä liikunnasta :)

tykkään kun on oma piha. Sekin hyvä juttu kun ei tarttee joka ääntä varoa et kuuluuko naapuriin. Ollaan asuttu rivi- sekä kerrostalossakin aikoinaan ja huomasin et hyvin paljon riippuu naapureista millaista niissä on asua.

kun tiedän että jossain vaiheessa tulee lähtö kerrostalokoppiin. Sitten kun ei enää jaksa tätä taloa pitää yllä. Ahdistaa ajatuskin naapureiden äänistä, yhteisestä pihasta ja kaikesta muusta "yhteisöllisyydestä".

Mä joudun kerrostaloasujana "kärsimään"naapureiden metelit, yleisen siivottomuuden, asfalttipihan kun ikkunasta ulos katsoo.

Jos Helsingin keskustan tuntumassa olisi sopivia omakotitaloja, niin sellaisessa voisin asua :) Myöhemmin sitten omakotitaloon; ehkä vuosien päästä voisi olla sopiva. Mutta ehdottomasti 1-kerroksinen! En ryhdy rappuja ravaamaan. Nim. omakotitalossa 20 vuotta asunut.

aina silloin tällöin pelottaa ajatella, että olisi omakotitalossa yksin ja joku kriminaali murtautuisi sisälle. Kerrostalossa on jotenkin turvallisempaa.



Muistan lapsenakin joskus pelänneeni, jos olin yksin kotona ja toisesta päästä taloa kuului joku ääni.

ja tykätään :)



Meillä tässä talossa rapussamme asuu vain eläkeläisiä, joten meille ei kuulu mitään koskaan. Sitä en tiedä sitten kuinka paljon meiltä kuuluu, lapset kun mekastaa.. ainakaan kukaan ei vielä ole tullut valittamaan...



Tykkään siitä että on huoletonta asua, ei siis niitä pihatöitä, ei haravointia, ei ruohonleikkuuta, ei lumitöitä, talvella piha on aurattu ja hiekotettu "ihan itsestään" :)



Säilytystilaa ei tietty paljoa ole, mutta tyhjiä hyllyjä meillä on nytkin, koitan pitää muutenkin huushollin vähärojuisena ja heitän helposti kiertoon kaiken mitä ei itse tarvita. Eli ainakin kaikki meidän "roinat" on sopineet säilytettäväksi, mitä nyt ollaan tarvittukin.



Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka tykkäävät asua omakotitalossa. Oma piha on sellainen asia, jota joskus kesäisin kaipaan. (Tosin en kaipaa sitä pihan huoltoa, eikä piha pelkältään (ilman istutuksia ym. huoltoa vaativaa) ole nätti)

kerrostalossa ja on hyvä nähdä miten lapset antavat toisilleen tilaa pakostakin esim. jos toisella on paha mieli tms. ja tiedän aina mitä mun perheenjäsenille kuuluu. tosin tää piikki on isoja ökytaloja kohtaa, perinteiset rintamamiestalothan ei välttämättä mitään isoja ole, vain ökytontilla :)

Minua puolestaan inhottaa ja ahdistaa tämä ok-talo, pääsisipä kerrostaloon :( Unelmissani asuttaisiin keskustassa vanhassa kivitalossa, isossa huoneistossa.

ja lumitöistä talvella.

Mä vihaan kumpaakin hommaa. Muuten tykkään tosipaljon ok-talossa asumisesta.

On oma piha, oma reviiri. Voi laittaa pienen kasvihuoneen ja kasvatella tomaatteja, kurkkuja. Voi kasvatella muitakin rehuja. Voi löhötä omalla pihalla ja grillata koska haluaa.

Talvella tässä ei oikein ole mitään erityisemmin positiivista, paitsi tietysti toi oma rauha. Jos tulee kova pakkastalvi, lämmityskustannukset nousevat pilviin.

Olen lapsena asunut kerrostalossa, jossa ei ollut edes parveketta,Vaati äidiltä mielttömän hienoja organisointi- ja järjesteliytaitoja että sai 6 henkisen perheen tavarat sopimaan siihen noin 50 nelion pieneen kaksioon...



Olen aikuistuttuanikin asunut kerrostalossa, ihan ok on sujunut.



Mutta nyt näiden kahden pienen kanssa - ei siitä tule mitään.

ME olemme metelin aiheuttajia!

Nämä lapset pitää ihan hirveää meteliä! Pienempi suuttuu milloin mistäkin ns. mitättömästä ja KIRKUU JA HUUTAA JA PARKUU. Hermostun siihen jo tässäkin talossa, vaikka ei tarvitse ajatella että naapurin kotirauhaa häitisee.



Isompi taas pitää semmosta omaa hälähölöä. Mölisee ja puhua ölisee omia hölinöitään, mutta on hermostuttavaa, kun yrittää toisen kanssa vaikkapa jotain vaatteen pukemista ulos, syömistä, lelujen laittoa tms. ja vieressä toinen pitää älämölöä koko ajan.



Ja sitten nämä lapset riitele. Joo. av.mammojen sisarukset ja mussukkaiset ei koskaan kiukuttele eikä riitele ja kellä tämmösiä kakaroita on, huostaan vaan.

Ja minäkään en mikään lässynlempeä av-mamma ole, joten karjasen ja lujaa, esim. tämä viikonloppu ei oikein putkeen ole mennyt.. pienempi heräsi klo 6 molempina aamuna, lauantaina kiukutteli koko aamun, parkui joka asiasta. Klo 10 annoin lounaan ja laitoin päiväunille. Iltapäivällä nousi ylös iloisesti lauleleva lapsi, mutta isompi aloitti oman konserttinsa...





Me olisimme todellinen häirikköperhe kerrostalossa.

Ja kun on tottunut siihen, että ovi vaan auki ja tenavat ulos, että itsekin ulkona voi tehdä jotain, haravoida pihaa, nyppiä kukkapenkkiä tms., kerrostalossa pitäisi vaan istua penkillä ja katsoa etteivät karkaa siitä pihalta... tai mennä leikkipuistoon jos haluaa kunnon leikkipaikan.



En miestä ole, eikä muista ole meitä sietämään.

yhä vieläkin kymmenen omakotitalovuoden jälkeen iltaisin huokasen helpotuksesta kun tiedän, ettei yöllä tarvitse herätä kenenkään tappeluun/pianonsoittoon/bileisiin. Eikä herätä aamulla klo 7 kun iskuporakoneet kaivetaan esiin. Tykkään myös kaikista mhadollisista taloon liittyvistä puuhista, kylästyisin ihan pöpiksi kerrostalossa.