Lue keskustelun säännöt.
Miten mun elämässä näin kävi?
07.11.2010 |
Olen yksinäinen 40-vuotias pitkäaikaismasentunut nainen. Opinnot jäi aikoinaan kesken masennuksen takia. Teen yksitoikkoista rutiinityötä, jota häpeän. Mulla ei ole koskaan ollut ystävää, tai siis on puolituttuja työkavereita joiden kanssa voi puhua kahvitunnilla, mutta ei yhtään ystävää vapaa-ajalla. Omaiset on siinä iässä, että heitä kupsahtaa muutaman vuoden välein, enää kaksi jäljellä. En ole koskaan edes seurustellut, joten minulla ei ole lapsia. Eikä mitään valoa näkyvissä tunnelin päässä.
Oon nyt viikonloppuna huolehtinut että jos kuolen kotona, niin kuinka monta viikkoa tai kuukautta ruumiini mätänee ennenkuin se löydetään?
Kommentit (54)
Varaa aika työterveyslääkärille ja käy hänen kanssaan vaihtoehdot läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onni ei tule parisuhteen tai miehen kautta.
Onni ei tule sen kautta, että valmistut.
Onni ei tule mistään ulkoisesta.
Onni tulee todellakin siitä, että tutustut itseesi ja alat tykätä itsestäsi kuten joku yllä sanoi.
Kaikki me synnytään tänne yksin ja kaikki kuollaan täällä yksin. Kuvittele olevasi ainoa ihminen maailmassa ja mieti mitä asioita haluaisit tehdä ennen kuolemaasi. Sitten teet ne. Voit myös valita sen ettet tee. Sillä ei ole mitään merkitystä muille kuin sinulle itsellesi.
Kyllä mulle ainakin toisi PALJON onnea mulle sopiva mies ja parisuhde! Vaikka pärjään yksin, se ei tarkoita että nauttisin yksinäisyydesta!
Kotipaikkasi mielenterveyskeskukseen (vai millähän nimellä ne onkaan)? Siellä on psykiatreja, psykologeja ja mielenterveys-sairaanhoitajia jne. Luulisin että sinne olisi helpompi saada aika ja asiaa eteenpäin.
Itse sain avun työterveyshuollon kautta. Sieltä minut osattiin ohjata oikealle terapeutille ja sain solmut avattua.
Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivon todella että löytäisit ilon elämääsi ja kyvyn rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Koska Sinä olet tärkeä, usko pois!
Ensinnäkin lopeta välittömästi itsesi ajatteleminen "vanhana". Mä olen 43 vee nuori ja sä olet herraisä mua nuorempi. Joten lopeta se! Nyt just. Mun mielestä elämä on koko ajan vaan hauskempaa, joten mitäs me keksittäis että sullakin alkais mennä paremmin..
Ensinnäkin *halii* tälleen virtuaalisesti. usko pois, on paljon ihmisiä jotka halaa sua mielessään lämpimästi ja tykkää sua, taputtelee olalle ja tsemppaa. vaikka ei ollakaan siellä fyysisesti sun vieressä, niin täällä samassa universumissa kuitenkin.
löytyykö sulla vielä huumorintajua, nauratko harvoin tai ollenkaan? jos ei niin yritä herättää se. yritä katsoa komedioita, mennä teatteriin tai lukea sarjakuvia. etsi huumoria. jos sitä löytyy, toivoa on olemassa. jos ei, se pitää vaan kaivaa esille.
kaikki nuo terapia ja lääkityksenvaihto vinkit oli hyviä. kokeile niitä.
jaksaisitko käydä edes lyhyillä kävelylenkeillä? ulkoilma ja pieni liikunta ovat Lääkkeitä. ne auttavat oloa.
syöthän hyvin? jos mahdollista, panosta ruokaan. syö paljon vihreää.
kokeile niitä nettitreffejä ;) sieltä moni on saanut miehen.
et ole ollenkaan täysin umpinainen ujo ja yksinäinen, koska osaat small talkin eli jutustaa työkamujen kanssa. se on tosi hyvä merkki.
joku jumpparyhmä voisi olla kiva tai jooga jos jaksat kokeilla. älä "hurahda" joogaan, ota se liikuntana. ainakin tässä vaiheessa..
oletko kokeillut kirjoittaa? kirjoita oma elämäntarinasi siitä alkaen kun sen muistat. kirjoita omin sanoin ja / piirrä se. se voisi hyvinkin olla terapeuttista tai saattaisit yhtäkkiä muistaa millainen olit ennen sairastumista, millainen olit lapsena? se voisi myös auttaa siinä terapiassa.
nukut hyvin, iloitse siitä.
sinulla on töitä, joten ole YLPEÄ siitä. jokainen työ on tärkeää. hae ylpeyttä siitä, että teet työsi hyvin ja osaat sen. jokaisesta työstä voi olla ylpeä.
tsemppiä!
varmaan sun on vaikea päästä psykiatrille, meilläkin sellainen vain vierailee tk:ssa. Ns. terapia hoituu siellä psyk. sairaanhoitajilla ja mielenterveyshoitajilla, tk:n yleislääkäri uusii reseptit, hoituu varmaan myös hoitajan kautta tuo.
Että sinne hoitajille vaan aikaa varaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saman ikäinen, tosin työkyvyttömyyseläkkeellä. On käynyt mullakin mielessä montako kuukautta lojuisin kuolleena, tai vaikkapa halvaantuneena, ennenkuin joku kaipaisi. Kun on tuota verenpainettakin, mähän kuolisin kitumalla, jos joku infarkti iskisi.
Siskot eivät pidä yhteyttä, ystäviä ei ole, ja exäkin vain suuttuisi mustasukkaisuuttaan jos ei saisi yhteyttä.
Mutta sä sentään jaksat tehdä töitäkin, sustahan on vielä vaikka mihin!!
Ja miehenkin ehdit löytää, laita vaikka nettitreffeihin ilmo, tutustut vain mahdollisimman moneen ihmiseen, eihän sun tartte lähteä edes treffeille. Paitsi saattaa käydä tietty niin että joku kolahtaa tosi lujaa..
Olen nimittäin aika samassa tilanteessa ja samaa ikäluokkaakin.
Lapsias kyllä on, mutta isoja jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea saamiasi vastauksia, mutta itse oon ollu samantyylisessä tilanteessa kuin sinä (enkä voi vieläkään kehua olevani täysin terve).
Ehdottomasti antaisin sulle neuvoksi satsata yksityiseen psykiatriin!! Mä olin ihan toivoton, kun kaupungin tarjoamista avuista ei tuntunut olevan oikein hyötyä, ja se masensi omalla tavallaan lisää.
Löysin itelleni sopivan yksityisen psykiatrin, jonka kanssa pysyvä hoitosuhde ja joka on oikeasti kiinnostunut musta ja mun tervehtymisestä!
Maksan Kela-korvauksen jälkeen n. 30€/käynti.
Voit kysyä multa lisää, jos haluat!
Mutta siis kannatan yksityiselle hakeutumista! Ja jos ei kemiat toimi, hakeudu rohkeasti jollekin toiselle, sillä näissä jutuissa pitää syntyä luottamus lääkäriin, jotta pystyy puhumaan rehellisesti ja avoimesti.
on ollut viisautta mulle.
Ihan itse olen tämän jonkin löytänyt vaikeiden koettelemusten jälkeen. Nykyisin voin sanoa olevani onnellinen ja pitkäaikainen vaikea masennus on selätetty. Ei ihan pikkujuttu mun elämässä. En syö enää masennuslääkkeitä enkä tarvitse muita ihmisiä ollakseni onnellinen vaan se hyvä olo on sisäinen pysyvä tila jota ei enää hetkauta mikään. Viestilläni pyrin auttamaan ap:ta oman kokemukseni kautta, omista lähtökohdistani. Tarkoitukseni ei ollut heittää raflaavia elämänviisauksia tai uusia jippoja vaan ihan vain todeta mikä on minua auttanut.
Musta tätä kautta ongelmaa lähestyminen on sitä paitsi viisainta. Jos on ollut pitkään erakko se ulkomaailmaa lähestyminen ei tapahdu hetkessä eikä varsinkaan silloin jos ehto omalle onnellisuudelle rakentuu kanssakulkijan löytymisen varaan.
Joillekin muuten se yksinäisyyskin voi olla nautittava olotila. Kaikki ei ole kuten sinä.
Plääh, nää on vaan taas latteuksia...
Kyllä mulle ainakin toisi PALJON onnea mulle sopiva mies ja parisuhde! Vaikka pärjään yksin, se ei tarkoita että nauttisin yksinäisyydesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveyskeskuksessa tuli seinä vastaan.
Mulla on nyt viikon päästä torstaina tunninaika yksityisen lääkäriaseman psykiatrille. Yhteensä kuulemma kolme käyntiä, niin hän voi kirjoittaa 'paperit', että voin hakea Kelan tukea yksityiseen terapiaan. Siis jos hän näkee sen minulle tarpeelliseksi.
Vähän jännittää koska en ole koskaan ennen käynyt psykiatrilla.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten vaan mitenkään vähättele olotilaasi siellä psykiatrilla vaan kerro kaikki synkimmät tuntemuksesi (kuten miten kauan ruumiisi voi lojua kämpässä ennen kuin joku löytää), minusta psykiatri näki kyllä että olen psykoottisesti masentunut vaikka sanoin sille vaan pari lausetta, mutta jos olet työssäkäyvä jne niin sinun pitää tosiaan kertoa ihan kaikki sille, että voi tehdä totuudenmukaisen diagnoosin, ettetkä vaan sano, että no vähän tää ikääntyminen harmittaa, mutta ihan kivasti muuten menee..kelan terapiaan täytyy myös itse täyttää hakemuspaperit niin niissäkään ei kannata vähätellä oloaan (mutta kuitenkin kertoa, että hyötyisit terapiasta, koska ne haluaa antaa tukea sellaisille, jotka sitten kokevat pystyvänsä esim. työskentelemään pitempään tai paremmin). Mutta se psykiatri varmaan neuvoo.
Miten teillä nyt menee, ap ja tähän ketjuun kirjoittaneet?
Onni ei tule parisuhteen tai miehen kautta.
Onni ei tule sen kautta, että valmistut.
Onni ei tule mistään ulkoisesta.
Onni tulee todellakin siitä, että tutustut itseesi ja alat tykätä itsestäsi kuten joku yllä sanoi.
Kaikki me synnytään tänne yksin ja kaikki kuollaan täällä yksin. Kuvittele olevasi ainoa ihminen maailmassa ja mieti mitä asioita haluaisit tehdä ennen kuolemaasi. Sitten teet ne. Voit myös valita sen ettet tee. Sillä ei ole mitään merkitystä muille kuin sinulle itsellesi.