Miten usein teillä käy vieraita tai käytte kylässä?
Tajusin juuri, että viime viikonloppuinen kyläily lasten hoitopaikan kautta tuttujen luona oli ensimmäinen kyläily pitkään pitkään aikaan. En edes muista milloin olisi jossain käyty. Ja meillä oli vieraita viimeksi elokussa jos ei vanhempieni vierailua kerran lasketa.
Ei siis kovin usein tavata ystäviä tai tuttavia. Viikot vaan vierähtää ja viikonloppuna vedetään hetki henkeä ja yritetään saada viikolla kertyneet kotityöt tehtyä ja kauppa-asiat hoidettua. Juurikaan muuta ei ehdi.
Kommentit (2)
Viikot tosiaan vaan menee suhinalla ohi. Perjantain koittaessa huokaisee helpotuksesta ja kaksi kertaa, jos ei ole mitään sovittuna. Sunnuntaina voi kuitenkin jo tuntua tylsältä, jos ei mitään ole oikein tehnyt, paitsi ne kotihommat, koko vkloppuna. Sitä kuitenkin kaipais sellaista ex temporee meininkiä, ei viikkoja aiemmin sovittua tapaamista.
Me kyllä pyritään järkkäämään joka viikonlopulle jotain. Meidän tapaamiset on aika pienimuotoisia, mutta mun mielestä arjesta tulee puuduttavaa jos ei ole ystävia ja läheisiä sitä jakamassa. Meillä siis kutsutaan ihmisiä ihan kahville, lasille viiniä tai lettuja paistamaan. ihan vaikka tunniksi perjantaina. edellytys on tietty, että asuu lähellä. Mä haluan pitää kanssakäymisen mahdollisumman helppona.